Ruotsalainen historioitsija ja toimittaja Lotta Gröning arvostelee kovin sanoin Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa kolumnissaan Expressen-lehdessä. Kolumni on poikkeuksellisesti julkaisu suomeksi.
-Meitä on useita, jotka ihmettelevät Suomen integraatiopolitiikkaa. Suomi on aivan samoin kuin me pieni maa, jolla on suuria maa-alueita ja joka tarvitsee monimuotoisuutta sekä siirtolaisia voidakseen selviytyä maailmanlaajuisista haasteista. On tuntunut oudolta, että Suomi, joka muutoin on niin samankaltainen kuin me, on joutunut samaan kategoriaan kuin Itä-Euroopan maat mitä tulee kansainväliseen solidaarisuuteen. Tämä, varsinkin ajatellen, että Suomella toisen maailmansodan aikana oli suuri tarve saada apua omille kansalaisilleen, joiden täytyi paeta sotaa. Vielä oudompaa on ollut se, että Suomi on nostettu esimerkiksi Ruotsille keskusteluissa, jotka käsittelee siirtolaisuuden vähentämistä. Kuinka voivat maat, jotka ovat niin lähellä toisiaan, tulla niin erilaisiin johtopäätöksin mitä tulee kansainväliseen solidaarisuuteen, Gröning ihmettelee.
Hän sanoo, että erityisesti poliitikot Ruotsissa ovat jo pitemmän aikaa olleet ärsyyntyneitä Suomen turvapaikkapolitiikasta. Gröning muistuttaa, että vuoden 2014 aikana Suomi otti vastaan vain 3 651 pakolaista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi on Suur-Ruotsin vanha verinen sotatanner. Irakin ylijäämä ISI-miehet sopivat Suomen täytteeksi. Ennenkin on väestön pakkosirtoja harrastettu ruotsalaisten taholta. Savolaiset siirrettiin Venäjälle ja Inkeriin. Ja sitten metsätöihin Vermlantiin...
RKP on puolue, joka nimenomaisesti on maahanmuuton taustalla Suomessa. RKP, Ruotsalainen Kansanpuolue, aloitti jo, n. 25 vuotta sitten somalien tuonnin Suomeen, heille annettiinkin Helsingin Vuosaaren Meri-Rastilasta heti uudet, vastavalmistuneet asunnot. Somalit näkyivät heti vuosaarelaisten, omakotitalojenkin sisäpihoilla hortoilemassa. Meri-Rastila sai pilkkanimen Pikku Mogadishu. Heti jo tuossa vaiheessa muutin pois Vuosaaresta, arvasin mitä vielä on tulossa ja se sitten tulikin.
RKP (muilta anastetuilla omaisuuksilla "hienona" keekoileva viikinkiroskaväki) on näiden vuosien ajan estänyt kaiken arvostelun, henkisten ystäviensä, muslimien tuottamisesta suomalaiseen Isänmaahamme, kutsuen meitä suomalaisia rasisteiksi.
Ruotsalaiset itse ovat 800 vuotta harjoittaneet miehityspolitiikkaansa ja omaa "paremmankansan" rasismiaan suomalaisia kohtaan, kutsuen omaa eliittiään ja sen yksityisiä alueita Suomessa nimellä "Ankkalampi" (he itse sanovat olevansa parempaakansaa, "ankkoja omassa lammessaan, alempien sorsien maassa"). Ankkalampi on eräänlainen kulttuurinen ja kielellinen yksityisalue, jonne alemmallakansalla ei ole ollut asiaa. Tähän verrannolinen oli aiemmin ainoastaan Etelä-Afrikan apartheid. Mutta Johannesburgin buureista poiketen Suomen parempikansa sulki suomalaiset Ankkalammen ulkopuolelle, kuitenkin meitä pilkatakseen on osoittanut arvostavansa enemmän Afrikan mustiakin, antaen monille heille "hienomman, ruotsalaisen statuksen", Suomen ruotsalaisten erillisoikeuksin, tietenkin
Erityisen aggressiivisesti muslimeja haali Suomeen RKP:n ministeri Astrid Thors, mutta meno oli tätä samaa jo 1990-luvun alulta asti. Suomalaisten vastaväitteitä ei tuo 1%:n Ankkalampi ottanut korviinsakaan.
Nyt on RKP hyvin hiljaa, ikäänkuin heitä ei olisikaan, mutta varmasti ovat. Tosin Tukholma pyrkii nyt meitä suoraan käskyttämään.
Suomessa toimii sananvapauteen nähden sensuuri. Kaikkia, nimenomaan ruotsalaisten toimia Suomessa ei saa arvostella. Tällaisia kirjoituksia ei medioissa julkaista, tai jos joku huolimaton toimittaja onkin päästänyt läpi seulan, mainittuja kirjoituksia poistetaan.
Suomalaisilla keksustelufoorumeilla yllättäen sensuroitu, bannattu kirjoittaja ajattelee ehkä ensin, että onpas vittumainen mode, mutta jo kohta alkaa paljastua, että taustalla vaikuttavatkin hiljaisesti Suomen ruotsalaiset kirjoittajat ja moderointi. Sillä saatanan modella ehkä onkin ruåttalainen nimi, tai sen kaverit ovat ruotsalaisia / muita ulkomaalaistaustaisia / RKP:n Suomeen toimittamia muita mamuja.
Uskokaa, kun sanon, että niinkin maahanmuuttokriittiselle foorumille kuin Hommafoorum, ruotsalaiset RKP-vaikuttajat uivat jo jokunen vuosi sitten, tekeytyen persuiksi. RKP:tä arvostelevaa kirjoittajaa alettiin näiden ruotsalaisten toimesta painostaa, laumakiusata, levittää valeita, bannata. Lopulta hurrien ja Homman modejen laumakiusaama suomalaisuhri ymmärsi itse poistaa tunnuksensa, lopullisesti.
Raamattukin sanoo, että missä teitä ei oteta vastaan, pyyhkikää sen paikan tomutkin jaloistanne ja menkää sanomanne kanssa muualle. Hommafoorumia ei siis voi enää pitää täysin suomalaisisänmaallisena foorumina, se on RKP:n hurrien valvoma, vaikkei se ulkopuolisille lukijoille ehkä näy.
Fennomaanin poistuttua sinne perustettiinkin ruotsinkielisiä ketjuja, uskokaa, tai älkää ja joka on jo suomalaisuuden "jumalanpilkkaa".
Menkää vaikka itse katsomaan. Samoin on monien muidenkin internetin "suomalaisten" keskustelufoorumien, erityisesti uskonnollisten sananvapausvainottujen toisinajattelijakirjoittajien kohdalla. Uskonto ja politiikka tuntuvat sittenkin kulkevan käsikädessä, myös Suomen kirkkovaltiossa. Kun sorsa, lähes ryssä, vähän suoremmin asiansa ilmaisee, niin jo ankkamoderoinnin höyhenet siellä pöllyävät!
Ruotsissa on sota! Ei tule muuten pakolaisia sieltä. Ruotsin kielen taitajia tarvitaan ottamaan vastaan 18-35v sotalapsia. Mitäköhän Ruotsin vapauden puolesta taistelevat naiset tarvitsevat? Osaisikohan tämä Göringsberg vastata?
Ruotsalaiset lapset ovat useimmiten poikia, joten poikien leluja olisi hyvä saada, esim. Playstation4 saattaa kelvata ja 55" telkkari.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13833963/ruotsalaisten-mielesta-olemme-rasisteja-