Punertavaa...

Eli olen 13-vuotias ja aloitin hiusten värjäämisen hiihtolomalla. Aloitin tummanpunaisella olin värjännyt säännölisesti kesäloman loppuun asti kerran kuussa tällä tummanpunaisella kunnes päätin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna haluavani tumman ruskeat. Värjäsimme kerran ja lopputulos oli liilan punaisen ja ruskean outo sekoitus. Se kuitenkin kului nopeasti takaisin kulahtaneeksi punaiseksi seuraavassa kuussa värjäsin tummimmalla ruskealla olia- hiusvärillä. Värjäys meni huonosti joten värjäsin uudestaan samalla viikolla samalla värillä. Lopputulos oli todella tumma, mustan ja ruskean välimuoto. Saimme värjättyä hyvin ja jäi vain pieniä punaisia raitoja joihinkin kohtiin. Nyt en ole värjännyt sen jälkeen ja väri on nyt tummanruskea ja latvoista vähän haaleampi. Punainen väri kuitenkin paistaa läpi. Ei kuitenkaan siis liian pahasti. Mutta ensikuussa haluaisin palata omaa väriä hieman vaaleampaan (oma väri on hieman kultainen vaaleanruskea) mutten kuitenkaan ihan blondiin. Minulla on vain se ongelma etten tiedä miten värjätä. Hiukset ovat kuitenkin semi tummat ja punainen näkyy kuitenkin hieman hiuksissani ja joissain kohdissa saattaa olla myös punaruskeita raitoja. Olen miettinyt kaikkea. Monet ovat siirtyneet tummasta vaaleaan värinpoistoilla ja vaalennuksilla yms. Olen kuitenkin kuullut myös niistä huonojakin kokemuksia hyvien lisäksi. Punainenkin väri pitäisi saada pois jollain konstilla. Ps. Olen hiukseni ovat jonkin verran olkapäiden yli ja olen leikkaamassa hiuksiani noin olkapäihin asti. Kannattaisiko leikkaaminen hoitaa värjäysoperaation jälkeen vai ennen sitä? Toivottavasti saisin apua :)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja siis olen värjännyt vain kestovärillä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

13-vuotias kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu