Kannaattaako se ero

Erositte hyvästä liitosta? Kun ero tulee, niin liitto ei enää ole hyvä. Toinen saattaa kokea sen hyväksi ja toinen ei. Kukaan ei eroa hyvästä liitosta. Eikä eron syynä aina ole se, että jompikumpi löytää uuden. Mielenkiinnolla odotan, kertooko joku eronneensa hyvästä liitosta ja miksi.

Kyllä voi erota hyvästä liitosta ja alan ammattilaiset kehottaa eroamaan. Naisten lehdestä viime vuonna luin ja sellainen kouraan lyötiin!.kertokaa jotka olette toimineen ohjeen mukaan,onko elämä parempi,ihana? Henkilökohtaisesti ihmettelen alan asiantuntijoiden lausuntoja, mikä oikeasti on takana? Ostetaan onni,rakkaus,läheisyys,puhuminen ,höh.

Minusta ap kirjoituksesi ole loukkaava. Kukaan ei todellakaan eroa hyvästä liitosta ja monet jopa pysyvät huonossa liitossa. Mielestäni paljon parempi kysymys olisi miksi jäit huonoon liittoon.
Useimmat ihmiset yrittävät tavalla tai toisella pitää liittonsa kasassa. Jo tämän hetken tutkimukset osoittavat, että pysyvien parisuhteiden arvostus on noussut.

Joissakin piireissä taas on hävettävää tunnustaa, jos on ollut saman kanssa naimisissa yli 10 vuotta. Suhteiden vaihtuvuus on joissakin piireissä muotia. Kyllä hyvästä liitostakin voi lähteä ja silloin selitys on, että elämä on tasaista ja turvallista, on liian kivaa. Pitää saada vaihtelua ja enempi riskejä.

Ero hyvästä liitosta? Vitsailetko?

Minä en ole eronnut hyvästä liitostani. Eroaisin kyllä, jollei elämästäni tulisi sen jälkeen rutiköyhä. Syy miksi eroaisin ei suinkaan ole se, että kaipaisin uutta kumppania, vaan se, että olen loppujen lopuksi aina halunnut elää yksin. Rakastan miestäni ja arki toimii hyvin. Hänen kanssaan on mukavaa olla koska saan myös omaa tilaa. Siksi kai olenkin vielä tässä. Ja siksi, että on rahaa. Mutta voi olla, että lottovoiton saatuani en varmaankaan olisi vaan eläisin yksin.

Eihän se tavallaan kannata, mutta joskus on tilanteita, että se on oikeasti ainoa ratkaisu, jos haluat pysyä itse terveenä ja elävien kirjoissa. En puolla avioeroja , mutta ymmärrän , jos tilanne on todellakin niin vakava, että suhteella ei ole mitään todellisuuspohjaa eikä se sitä kautta ole realistinen ja se ei ole turvallinen.

On tilanteita, joissa ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi jääeroaminen, kuten narsismi, alistamien, taloudellinen hyväksikäyttö, päihteidenkäyttö. ELi asumien samassa apikassa on jo terveysriski, niin ymmärrän täysin tilanteen.

Jos kaikki on hyvin ja kyseessä on esim. parisuhteessa enemmän omista "mielikuvista" luopuminen ja realismin ja tavallisen arjen eläminen. Jos tuo tuottaa ongelmia, kyse lienee enemmän kasvukivuista ja todellisuudessa henkilö voi lähteä epäsuorasti etsimään helpompaa tietä itselleen, mutta hän törmää aina vähän ajan kuluttua samaan ongelmaan. Toisin sanoen hänen pitäisi muuttaa omaa suhtautumistaan ja käyttäytymistään.
Kyse lienee joustavuudesta ja kyvystä ymmärtää asiat realistisesti eikä elää kuvitelmissa vaan todellisuudessa.

Minua satuttaa kovasti nämä jättäjää koskevat purkaukset täällä avioeropalstalla, kun se ero normaalin tunne-elämän omaavalle ihmiselle ei myöskään ole helppo. Päinvastoin toinen saa kantaa vastuun ja tehdä kaikki päätökset. Lisäksi ei ymmärretä, että syynä tosiaan voi olla niin pahat ongelmat, että kukaan ei voi hyvin. Silti toinen monesti yrittää ja se toinen vaan on tekemättä ongelmien postamiseksi mitään, uskoo vaan että kyllä tästä jatketaan.
Mutta erohan heittää niin monen asian poskelleen ja tietysti siinä pelottaa monet asiat. Taloudesta selviäminen, jos lapsia, lasten asiat, yksinäisyys. Ei yksinäisyys sellaisenaan ettei uskoisi pärjäävänsä vaan lähinnä siinä, että kaipaa sitä henkistä yhteyttä, kumppanuutta ja tietysti fyysistäkin puolta. Mutta löytääkö sitä koskaan sellaista kunnon kumppania, enkä mitään mahdottomia vaatimuksia, mutta kun enemmän muutenkin törmää vain sellaisiin seksinälkäisiin ihmisiin ja pelottaa kaiken maailman hyväksikäyttäjät ja juttuja muutenkin kuulee sitoutumiskammoisista ihmisitä.

Minä erosin hyvästä liitosta. Syynä oli se etten rakastanut miestäni enkä kokenut eläväni minun elämääni vaan jonkun toisen. Miehessä ei ollut muuta vikaa kuin emme sopineet toisillemme. 12v yritimme. Ei kaduta ero, ruoho oli siinä mielessä vihreämpää, että löysin sen kaipaamani oman elämän.

On jo pitkään ihmettyttänyt, että mikä on se "hyvä liitto", jota toiset kommentoivat sivultapäin? Kun koskaanhan ei voi tietää, mitä toisten ihmisten kodissa tai liitossa tapahtuu... Jokin, mikä näyttää hyvältä, olla vain pelkkää kaunista kuorta...

En eronnut hyvästä liitosta enkä etsiäkseni vihreämpää ruohoa. Erosin, koska voin jatkuvasti enemmän ja enemmän huonosti puolisoni kanssa. Eikä hänkään ollut onnellinen kanssani. Oli rankkaa antaa myöden ja todeta, ettei siitä mitään tule. Kaiken piti olla kunnossa, mutta ei vaan ollut. Keskusteltiin ja yritettiin, taas keskusteltiin ja yritettiin. Kolmisen vuotta sitä "suoritustilaa" kesti ennen kuin myönsimme, ettei suhde toimi. Ja että on parempi erota, kun ollaan vielä jotenkin "väleissä" eikä jatkaa toinen toistemme piinaamista äärirajoille saakka - meillä kun on yhteinen lapsi, jota koskevien asioiden hoitamisen kannalta puheyhteyden säilyttäminen on tärkeää. Erosta on nyt jo vuosia ja olemme exän kanssa jonkin sortin kavereitakin - ja lapsesta olemme huolehtineet sopuisasti eron jälkeenkin.

kun mies salaa seurustelee vuosia, ei sellaista jaksa katsoa

Olen tässä katsellut lähietäisyydeltä yllättävältä tuntunutta eroamista. Sain kuitenkin tietää, että perheen sisällä oli ollut jo pitempään vaikeita asioita, joissa toinen eli ns. kaksoiselämää omien rientojensa kanssa. Todella niin että läheisetkään eivät sitä nähneet, sattui sitten tallaisella poissaolo retkellä onnettomuus ja vaimolle soitettiin sairaalasta, siinä vaiheessa ilmeni "harrastuksen syvin asia", valhetta oli kotona kerrottu.
No eron myötä tuli uusi kumppani tälle petetylle, säälittää nähdä, että tämäkin on aivan saman sortin ketale. Valheita kertoo ja omia menoja on, eli ei se ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ensituntuma saattaa tuntua siltä varsinkin tuollaisen eron jälkeen että nyt löytyi se paras, ikävä vain että näin kävi. Mukaan kuvioihin kuuluu lapsiakin. varsin pieniäkin, joten todella rukoilen jaksamista tuolle moneen kertaan petetylle.
Helposti sanosiin, että jättäisi kokonaan joksikin aikaa kumppanin etsimisen. Asialla on kuitenkin toinen puoli, sillä nuori ihminen hakee kumppania moneen tarpeeseen, hänellä on tarve toisen ihmisen läheisyyteen, jota on kokenut jo näiden entisten pettureiden kanssa ja se ajaa ihmistä niin kovin uuteen suhteeseen. No mitä on tarjolla kuin näitä elämän etsijöitä, joilla ei koskaan oikein kehity aikuisuus ja vastuu.
Kun ihmisen tarve ei olisi noin voimakas, moni säästyisi kokemasta noita pettymyksiä.

Puutteessa elävä nuori ihminen on kuin peto, joten eroperheen lapsilla ei todellakaan ole hyvä, näille kostetaan tuo ihmissuhteen rikkoutuminen ja puute uudesta, ei varmasti tietoisesti, mutta huutaminen ja heiltä mahdottomuuksien vaatiminen on juuri sitä. Lasten pitäisi jaksaa ja hehän eivät karkuun pääse millään tavalla, kuten aikuinen eroamalla.
Ihminen joka on nähnyt lasten tilanteen hyvin läheltä eroperheissä, varmasti tietää, miltä näyttää kun lapsia yrittää kaikin tavoin pitää vanhemmistaan kiinni, on peloissaan kun vanhemmat lähtevät noille iskumatkoille, nähnyt lapsen itkevän peiton alla ikäväänsä tai väsyneen vanhemman uhkailuja peläten.

Kukaan lapsi ja aikuinen ei ansaitse tällaista elämää, joka on yhtä tuskaa kaiken aikaa. Ja erotessakin pitää osata ymmärtää, että erotaan jonkinlaisina ystävinä, jotta lasten tilanne voidaan järjestää yhdessä ja samankaltaiseksi molemmissa paikoissa. Kenenkään vanhemman ei tule antaa oikeutta uuden kumppaninsa alkaa muokkaamaan lapsiaan alistamalla, moittimalla tai jopa tukistaen, kuten tuossa kertomassa tapauksessa kävi. Uuden kumppanin ei pidä myöskään antaa aiheettomasti loukata jatkuvasti lasten isovanhempia. Mutta kuinka uusien nämä uudet ovat suuna ja päänä ja olevinaan niin erinomaisia ihmisiä, että kukaan muu ei siihen heidän mielestään yllä.

Kannattaa, ehdottomasti. Mutta eihän nyt hyvänen aika sentään kukaan eroa hyvästä liitosta. Kohtuullisesta voi erota, jos esim. rakastuu toiseen. Näin tapahtuu paljon. Onneksi se jätetty osapuoli on ymmärtänyt tilanteen, vaikka surullista on ollut, tietenkin. Sitten vain itketty yhdessä keittiön pöydän ääressä, ja surtu yhdessä eroa edeltävä aika.

EIJOLE! EI!

No aluksi se taitaa tuntua, että se ruoho on vihreämpää aidan luvattomalla puolella. Siihen liittyy se jännitys ja osittainen vapaus arjesta.
Loppujen lopuksi aika moni ajattelee muutaman vuoden päästä vähän toisin, muistuu mieleen niitä hyviä hetkiä siitä ensiliitosta, ei ne ajat mielestä katoa.

Vaan paluu ei ole helppoa, joskin niitäkin tapahtuu.
Tietenkin aina riippuu millainen syy oli eroon, tyhjänpäivänen vai todellinen.
Sitten on vielä seikat, mistä on joutunut luopumaan ja mitä saanut tilalle, sillä vasta pitemmällä jaksolla valkenee mitä tuli tehdyksi.
Parastahan eron jälkeen olisi jos osaisi elää omaa elämäänsä yksin tai mahdollisten lastensa kanssa, silloin selkenee paljon enemmän.

Kaikista ikävintä on menettää uteliaisuutensa, lakata elämästä täysillä tässä hetkessä.

Nappasin lauseen nimimerkin fglldfsg kirjoituksesta. Taidat kirjoittaa ihan oikeasta asiasta. Olen monesti huomannut, että ihmisen uteliaisuutta elämään katsotaan pahalla, varsin nuoremman väestön keskuudessa. Minusta oikean lainen uteliaisuus elämää kohtaan antaa juuri sisällön elämälle ja yhteiseen parisuhteeseen.
Kovin on vähässä keskustelujen aiheet jos tuo jää pois. Tarkoitan uteliaisuudella kaikenlaista tietämisen uteliaisuutta, pois lukien kuitenkin juonitteleva uteliaisuus ja pahansuopaisuus.
Jos kiinnostusta riittää useampaan elämän ulottuvuuteen, koskien uutisia lehdissä, maailmalla tapahtuneita sekä tiedollista uteliaisuutta, siinä saa hyvää oppia omaan elämään ja silloin ei tarvitse aina olla moittimassa puolisoa kaikesta, koska useimmiten tyhjyys on tekemättömyyttä ja kiinnostuksen puutetta yleisistä asioista.

Jokainen voisi ensin vaikka opetella kaikki kotinsa laitteiden käytöt, sitten sanomalehtien lukeminen. Talousasioiden tilanteen ymmärtäminen ja miten kansantalous toimii ja vaikuttaa siihen omaan elämään, sillä se vaikuttaa eli ole utelias ja kiinnostunut. Ja tärkeintä uskalla elää teidän oman perheen elämää, älä lähde mukaan median touhottamiseen äläkä kavereiden ohjeistukseen, päätä itse ja puolison kanssa yhdessä kodin asioista, ja ne ovat niin pyhiä, että niitä ei rallateta kavereille lainkaan.

Kyllä elämä voi todellakin olla sen aidan toisella puolen vihreämpää. Jos on pitkään kitkutellut huonossa suhteessa niin kyllä moni varmasti rakkauttakin haluaa kokea. Tällä en tarkoita sitä, että se olisi jotain fanfaarin omaista ja elämää suurempaa tarua, mutta kyllä parempaa kuin oma elämä pitkään.