Olen ollut pian 2 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Olemme molemmat melko nuoria, minä täytän kuukauden päästä 18, hän on jo täyttänyt. Olemme olleet heti seurustelun alusta lähtien todella tiiviisti yhdessä. Hänellä muutama seurustelukokeilu takanaan, minulla ei yhtäkään. Olimme molemmat seksissä täysin kokemattomia ja olimmekin yli vuoden yhdessä ennen ensimmäistä kertaamme.
Aluksi ja aivan vähän aikaa sitten olin todella rakastunut häneen ja ajattelin meidän olevan aina ja ikuisesti yhdessä, suunnittelimme tulevaisuuttamme luottavaisin mielin. Kolme kuukautta sitten tiedostin olevani jollain tavalla ahdistunut ja masentunut. Olen kuin kahlittu tähän suhteeseen, minulla ei ole ystäviä paljon enkä vietä aikaa juurikaan muussa kuin poikaystäväni seurassa.
Olen taiteellinen sielu ja nyt tuntuu että olen aivan hukannut itseni kun minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa itselleni. Minusta tuntuu että olen vasta oman henkisen kehitykseni alku vaiheessa, en tunne löytäneeni itseäni aivan vielä. Enkä aina koe ajattelevani samoin kuin poikaystäväni, muutenkin minua häiritsee se että tunnen olevani sivistyneempi kuin poikaystäväni kun emme voi keskustella taiteesta, musiikista... Minä kaipaan kehittäviä keskusteluja ja väittelyitä maailman tilanteesta, politiikasta, kaikesta! Poikaystäväni osaa kyllä keskustella suhteestamme ja tulevaisuudestamme, tavallisista joka päiväisistä asioista, lähipiirin suhteista...
Poikaystäväni rakastaa minua erittäin syvästi ja välillä tuntuukin, että hän rakastaa minut hengiltä. Hän yrittää miellyttää minua koko ajan.. Kyllä minäkin häntä rakastan mutta.. Miksi nämä ahdistuksen ja masennuksen tunteet? Poikaystäväni mielestä olen maailman kaunein nainen ja hän pitää minua todella seksikkäänä jne. Hänen mielestään olen ihanan älykäs ja kunnollinen, mutta sängyssä taas ihanan villi ja tuhma. Hän pitää minua melkein täydellisenä ja ehkä sekin on osa ongelmaa, minähän en ole lähellekään täydellinen, enkä halua olla... Enkä ajattele hänen olevan täydellinen... En ole oikein tyytyväinen seksielämäämme, vaikka poikaystäväni täyttää kaikki toiveeni... Nautin joskus paljon, joskus vähän, joskus en lainkaan, mutta silti kuin jotain puuttuisi... Olen kyllä yrittänyt kaikkea ja toisaalta uskon, että se tulee paranemaan ajan kanssa.
Ja suurin ongelmahan tässä nyt on se, että olen ihastunut mieheen, joka vaikuttaa juuri sellaiselta, taiteelliselta, yhtä tiedonhaluiselta ja sivistyneeltä kuin minäkin, ja niin hän onkin. En tunne häntä kunnolla, mutta tiedän olevani kaunis hänen silmissään. Hän saa pelkällä katseellaan minut aivan kiihdyksiin. Hän tuntuu olevan erittäin vahvaluonteinen. Hänen silmistään voisi lukea meidän olevan kohtalon yhteen sitomat jo ennen syntymistämme... En kuitenkaan tiedä voisiko siitä syntyä mitään vaikka en olisikaan varattu. Jotenkin tuntuu, että tässä unelmat ja mielikuvitus ovat vain päässeet valloilleen, eikä hän sitten todellisuudessa olisikaan niin ihmeellinen miltä vaikuttaa.
Voisiko olla niin, että tämä ihastuminen on vain keino yrittää päästä pois arjesta, paeta ongelmia? Miten unohtaa tämä ihastuksen kohde? Mitä minun pitäisi tehdä, että saisin itseni taas tyytyväiseksi poikaystävääni ja suhteeseemme? Pettää en aio, jättää en uskalla, enkä halua. Mitä tämä kaikki yleensä tarkoittaa?
(Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea. Kaipaan asiallisia neuvoja!)
Aluksi ja aivan vähän aikaa sitten olin todella rakastunut häneen ja ajattelin meidän olevan aina ja ikuisesti yhdessä, suunnittelimme tulevaisuuttamme luottavaisin mielin. Kolme kuukautta sitten tiedostin olevani jollain tavalla ahdistunut ja masentunut. Olen kuin kahlittu tähän suhteeseen, minulla ei ole ystäviä paljon enkä vietä aikaa juurikaan muussa kuin poikaystäväni seurassa.
Olen taiteellinen sielu ja nyt tuntuu että olen aivan hukannut itseni kun minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa itselleni. Minusta tuntuu että olen vasta oman henkisen kehitykseni alku vaiheessa, en tunne löytäneeni itseäni aivan vielä. Enkä aina koe ajattelevani samoin kuin poikaystäväni, muutenkin minua häiritsee se että tunnen olevani sivistyneempi kuin poikaystäväni kun emme voi keskustella taiteesta, musiikista... Minä kaipaan kehittäviä keskusteluja ja väittelyitä maailman tilanteesta, politiikasta, kaikesta! Poikaystäväni osaa kyllä keskustella suhteestamme ja tulevaisuudestamme, tavallisista joka päiväisistä asioista, lähipiirin suhteista...
Poikaystäväni rakastaa minua erittäin syvästi ja välillä tuntuukin, että hän rakastaa minut hengiltä. Hän yrittää miellyttää minua koko ajan.. Kyllä minäkin häntä rakastan mutta.. Miksi nämä ahdistuksen ja masennuksen tunteet? Poikaystäväni mielestä olen maailman kaunein nainen ja hän pitää minua todella seksikkäänä jne. Hänen mielestään olen ihanan älykäs ja kunnollinen, mutta sängyssä taas ihanan villi ja tuhma. Hän pitää minua melkein täydellisenä ja ehkä sekin on osa ongelmaa, minähän en ole lähellekään täydellinen, enkä halua olla... Enkä ajattele hänen olevan täydellinen... En ole oikein tyytyväinen seksielämäämme, vaikka poikaystäväni täyttää kaikki toiveeni... Nautin joskus paljon, joskus vähän, joskus en lainkaan, mutta silti kuin jotain puuttuisi... Olen kyllä yrittänyt kaikkea ja toisaalta uskon, että se tulee paranemaan ajan kanssa.
Ja suurin ongelmahan tässä nyt on se, että olen ihastunut mieheen, joka vaikuttaa juuri sellaiselta, taiteelliselta, yhtä tiedonhaluiselta ja sivistyneeltä kuin minäkin, ja niin hän onkin. En tunne häntä kunnolla, mutta tiedän olevani kaunis hänen silmissään. Hän saa pelkällä katseellaan minut aivan kiihdyksiin. Hän tuntuu olevan erittäin vahvaluonteinen. Hänen silmistään voisi lukea meidän olevan kohtalon yhteen sitomat jo ennen syntymistämme... En kuitenkaan tiedä voisiko siitä syntyä mitään vaikka en olisikaan varattu. Jotenkin tuntuu, että tässä unelmat ja mielikuvitus ovat vain päässeet valloilleen, eikä hän sitten todellisuudessa olisikaan niin ihmeellinen miltä vaikuttaa.
Voisiko olla niin, että tämä ihastuminen on vain keino yrittää päästä pois arjesta, paeta ongelmia? Miten unohtaa tämä ihastuksen kohde? Mitä minun pitäisi tehdä, että saisin itseni taas tyytyväiseksi poikaystävääni ja suhteeseemme? Pettää en aio, jättää en uskalla, enkä halua. Mitä tämä kaikki yleensä tarkoittaa?
(Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea. Kaipaan asiallisia neuvoja!)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämän päivän iltalehdessä on juuri sinulle sopiva juttu.
että olet harvinaisen tasapainoinen ajatteleva nuori. Sanoisin poikaystäväsi puolustukseksi, että hyvä kun osaa puhua lähiasioita, kaikkia ei todella kiinnosta maailman tilanne, toisia se suorastaan ahdistaa, ei se ole sivistymättömyyttä, se on kiinnostuksen puutetta.
Ehkä hän toivoisi sinun keskustelevan auton moottoreista tai biteistä, mutta sinua ei kiinnosta.
Tuo jatkuva yhdessäolo ei ole hyväksi, siinä kyllä ahdistuu, vaikka kuinka rakastaisi. Koska olet taiteellinen, tee siitä oma harrastuksesi, ota vapaa-aika silloin kun runoilet, maalaat tai mitä sitten haluatkin tehdä.
Ihastumiseen en osaa sanoa mitään, koska en usko, että katseesta voi lukea onnellisen loppuelämän.
Hyvää jatkoa sinulle ja viisaita päätöksiä.
älä jää syhteeseen missä et ole onnellinen Olet kuitenkin laskemlmieni mukaan ollut poikaystäväsi kanssa yhdessä 16-vuotiaasta asti ja jos suhde ei ole onnellinen niin et kai halua heittää siinä sivussa nuoruutasi hukkaan. tarkoitus ei ole saarnata vaan puhun kokemuksesta. Minä jätin silloisen poikaystäväni 17-vuotiaana. Aluksi en meinannut uskaltaa, mutta jossain vaiheessa vain tuli stoppi. Onneksi minulla oli sisko tukena. Hän sanoi että jossain vaiheessa tai useammassakin tekee mieli ottaa poikaystävä takaisin, mutta älä ota, pysy päätösessäsi. ja niinpä tapasin ihanan avomieheni tuosta 4 kk myöhemmin!! Olin silloin vielä tosi maassa,mutta hän nosti minut taas elämään..
Minä olen 22 ja poikaystäväni 25. Olemme seurustelleet 1 1/2 v, josta vuoden kihloissa.Olimme todella rakastuneita alussa, minä en enää tunne mitään huumaa. Rakastan kyllä poikaystävääni todella paljon, mutta se jokin on hävinnyt.
Olen myöskin taiteilija-sielu, musiikki-ihminen, laulaja ja kaipaan jännitystä elämääni. Olen aika vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, jossa minulla ei juurikaan ole ystäviä sukulaisista puhumattakaan. Kaiken lisäksi olen ollut sairaslomalla ja koulu on siis kesken. Joten se siis voisi selittää tylsistymistäni..?
Olen ihastunut toiseen mieheen, joka on muusikko. Hänkin on ihastunut minuun. Tiedän, kuitenkin ettei siitä koskaan tulisi mitään. Hän on täysin epävarma eikä niin hyvä mies kuin omani. Mutta jokin villi vetovoima siinä vaan on. Se mihin olen ihastunut on vaan pelkkää illuusiota.
En halua pettää enkä jättää kihlattuani, koska hän rakastaa minua yli kaiken ja on juuri sellainen kuin miehen pitääkin olla. Minun tunteet vaan on niin sekaisin..
Vaikeita juttuja..
Juttusi oli melkein kuin omasta elämästäni! Olen seurustellut 3,5 vuotta ja olemme pääasiassa toistemme ensimmäisiä. Nyt on kuitenkin niin että vaikka meillä menee mainiosti, olen aivan ihastunut erääseen toiseen... ja silti rakastan poikaystävääni enkä ketään muuta. Ja melko nuoria ollaan kans... jos haluat kirjoitella ja jutella niin osote on toi [email protected]...