Aika laittaa yliopistolaitos kuosiin

On aivan käsittämätöntä varojen tuhlausta ylläpitää lähes kaikissa maamme yliopistoissa samanlaista koulutusta, esimerkkinä valtio-opin- ja yhteiskuntatieteen tiedekunnat. Mitä osaamista nämä maahan tuottavat. Tarvitsevatko yksityiset yritykset näitä töihin? Opinto-ohjelmat ovat niin leveät, että opiskelijat voivat valita mitä tahansa maan ja taivaan välillä eli mistä opintosuorituksia helpoimmin saavat. Entäs maa- ja metsätieteen tiedekunnat, mitä uutta ne maahan tuovat? Biotekniikasta piti tulla uusi Nokia Suomeen vaan ei tullut, nyt on korkeastikoulutettuja biologeja ja kemistejä kortistot pullollaan. Onko koulutus sopeutettu jo tilanteeseen. Aallossa näytetään harrastavan sielläkin kaikenlaista hömppää, suunnitellaan uudelleen savimukeja ja kudotaan villahousuja vaikka teollisuus on jo maasta hävinnyt. Tekniikan alueillakin olisi karsimisen paikka, ollut jo kymmeniä vuosia.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Toivotan Sipilälle päättäväisyyttä, pelkään kuitenkin, että maaseutuyliopistot säästyvät leikkauksilta.

Äänestä
  • Lapsilisät voisi poistaa ja Kriisiavut.

    Äänestä

Jäljelle ei kannattaisi jättää kuin Jyväskylän Yliopisto. Siirtymävaiheessa lakkautettavat yliopistot toimisivat Jyväskylän aliopistoina.

Äänestä
  • Jyväskylän tipuopisto olisi syytä ensimmäisenä lakkauttaa. Tipuopistoa kun johti kolme setalaislesboa, niin suomalaisia heteromiehiä uusmediaan vihaamaan tuli liukuhihnalta.

    Eipä ole meno vieläkään muuttunut. Lähin esimerkki Mekka Pervolan (nimi keksitty) päätoimittama keskisomalialainen (ksml), joka palkannut kaikki kynnelle kykenevät opiskelijapissikset vihaamaan suomalaisia heteromiehiä jopa ilman palkkaa.

    Tipuopistossa on kuulemma liikuntatieteellinenkin, mutta ei se setalesbojohtajien toimesta ulos näy niin kuin naistutkimus.

    Äänestä

  • lesbo_opisto kirjoitti:

    Jyväskylän tipuopisto olisi syytä ensimmäisenä lakkauttaa. Tipuopistoa kun johti kolme setalaislesboa, niin suomalaisia heteromiehiä uusmediaan vihaamaan tuli liukuhihnalta.

    Eipä ole meno vieläkään muuttunut. Lähin esimerkki Mekka Pervolan (nimi keksitty) päätoimittama keskisomalialainen (ksml), joka palkannut kaikki kynnelle kykenevät opiskelijapissikset vihaamaan suomalaisia heteromiehiä jopa ilman palkkaa.

    Tipuopistossa on kuulemma liikuntatieteellinenkin, mutta ei se setalesbojohtajien toimesta ulos näy niin kuin naistutkimus.

    Jyväskylän yliopistossa on vain "vihervasemmistoanarkistiterroristeja".

    Äänestä

  • Jyväskylä on Suomen Ateena. Muuta ei tarvita.

    Äänestä

Aloittaisin karsinnan vielä yliopistojakin turhemmasta ammattikorkeakoulukentästä. Siellä sitä humpuukia vasta onkin esim. medianomit. Amkit valmistavat työttömiä yliopistojakin tehokkaammin. Yliopistoissa on toisaalta aloja joissa likipitäen kaikki työllistyvät.

Äänestä

Koulutusta ei pitäisi tukea veronmaksajien rahoilla ollenkaan.

Äänestä
  • Lääkärit ja tuomarit saisivat ainakin maksaa 100% koulutuksensa, kuitenkin perustavat heti valmistumisen jälkeen oman firmansa, kiitollisuutta yhteiskuntaa kohtaan ei ole pisaraakaan.

    Äänestä

  • Helsigistä voisi lopettaa suomenhurrien suosiminen ja ruotsinkieliset tiedekunnat.

    Äänestä

Yliopistoja voitaisiin vähentää sitä tietä, että yhdelle ihmiselle varattaisiin mahdollisuus vain yhteen aloituspaikkaan elämänsä aikana. Nythän on nimittäin joukoittain niitä, jotka aloittavat opinnot 3-4 kertaa. Osa suorittaa 2-3 tutkintoa. Niitäkin on, jotka vielä eläkeiässä väittelevät tohtoriksi kaksi kertaa eri aloilta. Mikä järki?

Ei voi olla itsestään selvää, että on oikeus opiskella puolet elämästä ja valtio maksaa.

Äänestä
  • Olisiko sitten parempi, että nämä nyt opiskelevat viruisivat työttöminä, ilman valmiuksia edes oman yrityksen perustamiseen? Tulevaisuudessahan vielä robotisaatio/automatisaatio vie lisää työpaikkoja, niin että vain n. 50% ihmisistä, jos sitäkään, voi tehdä työtä sännöllisesti. Tässä ei ole enää kysymyksessä taantuma, vaan vääjäämätön rakennemuutos, teknologian kehityksen ansiosta. Ihmistä ei enää tarvita kuten ennen.

    Äänestä

  • Kunhan koneet saadaan pyörittämään yhteiskuntaa yksinään, voidaan turhaksi käyneistä ihmisistä luopua kokonaan.

    Äänestä

Suomessa on n. 18000 ulkomaista opiskelijaa yliopistoissa ja n. 16000 ulkomaista opiskelijaa AMK:ssa. Yksi opiskelupaikka maksaa meille veronmaksajille yliopistoissa keskimäärin vajaa 18000 euroa/a ja AMK:ssa n. 9000 euroa/a. Yhteensä vuodessa siis arviolta 470 milj. euroa. Ilmainen koulutus on kiva lisää kehitysapuun!

Äänestä
  • Aalto-yliopistossa suoritettiin sen nettisivujen mukaan vuonna 2014 yhteensä 3474 tutkinto, mukana myös maisterin ja tohtorin tutkinnot. Yliopiston rahoitus vuonna 2014 oli 389 milj. euroa. Tästä laskien yhden tutkinnon hinnaksi tuli 112000 euroa. Siihen sitten päälle opiskelijan saamat avustukset ja tuet.

    Äänestä

kaikki opiskelijat pitäs heittää pellolle ja yliopistot lakkauttaa ja pistää kaivamaan vaikka ojaa tai asettelemaan kaupungin piikkiin kivetyksiä.

Äänestä
  • Tilalle yksityisiä yrityksiä myymään kalliita pakolaispalveluita malliin Luona Oy.

    Äänestä

  • Punaiset ghmerithän yrittivät tätä menetelmää. Tulokset puhuvat puolestaan.

    Äänestä

Eiköhän nuo rajut leikkaukset ole jo suunnittelupöydällä.

Äänestä

Tulee kyllä mieleen teologiset 'tiedekunnat' ihan ensimmäisinä lakkautettavina. Hörhöt siellä opiskelevat ja osa jopa oppii, miten raamattu on kirjoitettu ihmisen toimesta, mutta pappisvihkimyksen jälkeen puhutaan 'jumalan' sanasta.

Äänestä
  • Pitää löytää se oikea jumala tuhansien jumalten joukosta ja sitten yrittää tyrkyttää löytöään muille ihmisille.

    Äänestä

  • Kyllä raamatulliselle jumalauskolle on vahvat perusteet, ellei sitten ole evoluutiomyytin sokaisema.....

    Äänestä

  • evouskoharha kirjoitti:

    Kyllä raamatulliselle jumalauskolle on vahvat perusteet, ellei sitten ole evoluutiomyytin sokaisema.....

    No sun ei ainakaan tarvitse kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää omilla vaivoillasi.

    Saat avun, kun rukoilet jumalaasi ja me järkevät säästetään samalla. Eikös tämä ole niiinkuin win-win tilanne?

    Äänestä

Ammattikorkeakoulut ovat fiasko. On kamalaa katsella, kuinka niissä leikitään tiedettä sen sijaan, että keskityttäisiin tehtävään, jota varten ne on perustettu. Yliopistoissa tekisi hyvää palata jonnekin kolmenkymmenen tai neljänkymmenen vuoden takaisiin nykyistä korkeatasoisempiin opintovaatimuksiin, jotta yliopistolaitos tuottaisi enemmän laatua ja vähemmän bulkkia. Ei se paljon naurata, kun väitöskirjakin on nykyisin niin usein vaan vähän pidempi gradu. Statusta perslihaksilla, joopa joo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


turhat_karsittava kirjoitti:

On aivan käsittämätöntä varojen tuhlausta ylläpitää lähes kaikissa maamme yliopistoissa samanlaista koulutusta, esimerkkinä valtio-opin- ja yhteiskuntatieteen tiedekunnat. Mitä osaamista nämä maahan tuottavat. Tarvitsevatko yksityiset yritykset näitä töihin? Opinto-ohjelmat ovat niin leveät, että opiskelijat voivat valita mitä tahansa maan ja taivaan välillä eli mistä opintosuorituksia helpoimmin saavat. Entäs maa- ja metsätieteen tiedekunnat, mitä uutta ne maahan tuovat? Biotekniikasta piti tulla uusi Nokia Suomeen vaan ei tullut, nyt on korkeastikoulutettuja biologeja ja kemistejä kortistot pullollaan. Onko koulutus sopeutettu jo tilanteeseen. Aallossa näytetään harrastavan sielläkin kaikenlaista hömppää, suunnitellaan uudelleen savimukeja ja kudotaan villahousuja vaikka teollisuus on jo maasta hävinnyt. Tekniikan alueillakin olisi karsimisen paikka, ollut jo kymmeniä vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu