Arki isolla A:alla.
Se tuli parisuhteeseemme yhteenmuuton jälkeen.
Alku oli ihanaa, oli jännää rakentaa
yhteistä kotia.
Olemme asuneet nyt yhdeksän kuukautta
yhdessä ja..kun olemme yhdessä vapaalla,mieheni
on yleensä linnoittautunut sohvaperuna joka ei kuule eikä näe.
Emme puhu enään mistään,vaikeat/ikävät asiat
on miehelle tabu joista vaijetaan.
Kun yritän ottaa aihetta esille,heittäytyy
mieheni yleensä melkein hysteeriseksi..
Itselleni puhuminen on tärkeää,ja nimen omaan
niistä vaikeista asioista puhuminen.Se lähentää,
ja auttaa toista ymmärtämään toisen käytöstä.
Ja auttaa pääsemään vaikeiden asioiden yli.
Seksikään ei suju,mieheni ei vieläkään tiedä mistä kiihotun,eikä hän itse ole vielä kertaakaan
saanut mulle orgasmia,vaan minä itse.Viimeksikin
yritin hampaiden kiristelyn sijaan näyttää
hänelle varovasti kädellä mistä mä pidän.
Hän suuttui.Siinä kuulemma menee kokonaan
halut kun toinen alkaa ohjailemaan toisen kättä..
Niin..minä olen tehnyt kaikkeni,jotta olen
saanut selville mistä erityisesti mieheni pitää,
ja mistä ei.
Näen vaivaa hänen eteensä, teen ruokaa
hänelle, pesen hänen pyykkiään, asetan
hänet itseni edelle.Ja niin hänkin.Joskus,
ja silloin hän tekee sen marttyyrilla.
Minä tykkään käydä kävelyllä,mieheni ei.
Tykkään näyttelyistä,mieheni ei.Tykkään tutustua
uusiin paikkoihin,mieheni ei.Tykkään metsistä,
mieheni ei.
Mistä tiedän rakastanko enään miestäni,
vai onko tämä vain puhdasta,karua arkea?
Se tuli parisuhteeseemme yhteenmuuton jälkeen.
Alku oli ihanaa, oli jännää rakentaa
yhteistä kotia.
Olemme asuneet nyt yhdeksän kuukautta
yhdessä ja..kun olemme yhdessä vapaalla,mieheni
on yleensä linnoittautunut sohvaperuna joka ei kuule eikä näe.
Emme puhu enään mistään,vaikeat/ikävät asiat
on miehelle tabu joista vaijetaan.
Kun yritän ottaa aihetta esille,heittäytyy
mieheni yleensä melkein hysteeriseksi..
Itselleni puhuminen on tärkeää,ja nimen omaan
niistä vaikeista asioista puhuminen.Se lähentää,
ja auttaa toista ymmärtämään toisen käytöstä.
Ja auttaa pääsemään vaikeiden asioiden yli.
Seksikään ei suju,mieheni ei vieläkään tiedä mistä kiihotun,eikä hän itse ole vielä kertaakaan
saanut mulle orgasmia,vaan minä itse.Viimeksikin
yritin hampaiden kiristelyn sijaan näyttää
hänelle varovasti kädellä mistä mä pidän.
Hän suuttui.Siinä kuulemma menee kokonaan
halut kun toinen alkaa ohjailemaan toisen kättä..
Niin..minä olen tehnyt kaikkeni,jotta olen
saanut selville mistä erityisesti mieheni pitää,
ja mistä ei.
Näen vaivaa hänen eteensä, teen ruokaa
hänelle, pesen hänen pyykkiään, asetan
hänet itseni edelle.Ja niin hänkin.Joskus,
ja silloin hän tekee sen marttyyrilla.
Minä tykkään käydä kävelyllä,mieheni ei.
Tykkään näyttelyistä,mieheni ei.Tykkään tutustua
uusiin paikkoihin,mieheni ei.Tykkään metsistä,
mieheni ei.
Mistä tiedän rakastanko enään miestäni,
vai onko tämä vain puhdasta,karua arkea?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuullostaa hyvin samanlaiselle kuin meillä ja aikakin on lähes sama yhdessäasumisessa. Itselläni on takana pitkä avioliitto enen tätä. Miehellä ei ole mitään kokemusta yhdessä asumisesta. Väitän tietäväni mistä puhun. Itse ajattelen arjen tullee, mutta nyt pitäisi alkaa rakentamaan arjesta juhlaa. Miehellä saattaa olla kotona opittua parisuhdemallia. Miten saisi miehen ravisteltua hereille ja rakentaa meille (teille) omaa hyvää parisuhdetta. Elämä on kuin olisi ollut 30 vuotta naimisissa, eikö totta? Myös halut kävelemisestä, taiteesta jne kuullostaa tutulle. Itse joustan miehen kiinnostusten mukaan, hän ei. Helliviä sanoja ei tipu, läheisyyttä ei paljoakaan ole. Olen kantanut hönelle luettavaksi kirjoituksia hyvistä parisuhteista, ne taitavat vain ahdistaa häntä. Hän pelkää käsittääkseni ettei kelpaa tai osaa olla parisuhteessa kanssani. Mutta miten ohjailisn häntä ja kannustaisin häntä uskomaan, että hän on se minulle paras ja hänet vain haluan, mutta toisenlaisella juhlavalla arjella?.
Vaihda typy maisemaa.. Toi ei ole sitä tyypillistä arkee vaan toi on välinpitämättömyyttä toista kohtaan!
Moi nelli!
Mielestäni tossa suhteessahan mättää lähes kaikki. Miten Te yleensä Olette menneet yhteen? Jo tuo seksiasia olisi pelkästään eron aihe...täytyyhän Teidän voida neuvoa toisianne ja siten hakea sitä parasta namia kummallekin. Ehdotan, että alat tehdä järjestelyjä suhteen päättämiseksi ja uuden kundin löytämiseksi. Ei kannata jäädä kitumaan, viiden vuoden kuluttua Sä Oot raunio tätä menoa.
En voi sille mitään,
mutta en ole ns.luovuttaja.
Uskon,että jos tarpeeksi
rakastaa toista, sitä
pystyy voittamaan vastoinkäymiset..
Otan nämä meidän ongelmat
niin ikään vastoinkäymisinä,
ja meidän kummankin pitää
opetella kompromisseihin..
Se tässä ongelmana on,
kun en tiedä rakastanko
miestäni enään.
No kukaan muu tuskin pystyy sanoon rakastatko miestäsi enää vai et.. ite sä sen tiiät.
Kun kerta tiedät ettei suhteenne kerta toimi mutta silti et halua luovuttaakaan, niin hyvää jatkoa teille molemmille!
Yhteisymmärrys syntyy vain yhteistyöllä. Rakkaus ei ole muuten yksipuolinen tunne. Rakastamaltaan naiselta mies hyväksyy kyllä lähes kaiken sängyssä. Alkuperäisessä postissa kuvailemasi tilanne herättää minussa ajatuksia miehesi todellisista tunteista...jos ei hyväksy sitä esimerkkinä käyttämääsi kädellä näyttämistäkään...
Tiedän. Ei sitä
pysty kukaan naapurin erkki
sanomaan rakastanko miestäni.
Nyt vain kaipasin saada tietää,
onko tämä normaalia, siis
tätäkö tämä arki on?
Tuossa vaiheessa minusta pitäisi olla paljon yhteisiä asioita, vanhoillakin pareilla, joilla arki on koittanut, on yleensä jotain yhteistä, olkoon mökkeily, matkustelu, pilkkeily, siis jotain, mistä molemmat pitää. Et kyllä tule onnelliseksi, jos hankit toisen sohvan ja noudatat miehesi mallia.
Koska et ole luovuttaja, ehdottaisin, että lähdet kävelylle, pyydä miestäsi mukaan, jos ei lähde, sinä lähdet, ehkä joskus suostuu mukaan ja huomaa sen kivaksi. Sama muitten asioiden kanssa, älä vain menetä omaa itseäsi olemalla mieliksi miehellesi, siitä ei hyvää seuraa.
Tuohon asiaan joudut palaamaan vielä usein jos aiot parisuhteessa elää. Tuota samaa kyselee moni muu omassa suhteessaan. Ei se rakkaus ainakaan voi tunteiden varassa olla jokin muu sitä kannattaa eikä se ole venekään vaikka kannattaa.
Hyväksi havaittu asia on keskustelu tai jos se ei suju niin, keskity omaan jaksamiseen.
Meillä oli sama tilanne... Yli vuosi oltiin kuitenkin asuttu yhdessä ja laivalla vielä oltiin kun yhdessä ihmeteltiin, että miksi ei ole arki tullut vastaan meidän suhteessa.
No sitten se tuli ja kovaa tulikin. Kaikki tympäs ja ennenkaikkea mietti onko suhteen jatkamisessa järkeä.Me emme harrasta mitään yhdessä, alussa kävimme edes kerran viikossa yhdessä lenkillä, olemme vain kotona yhdessä, molemmilla on omat menonsa. Elämä oli niin vitun tylsää...
Mieheni on humalassa helpommin jututettava, joten rupesin ottamaan tavakseni juhlimassa ollessamme huomauttaa elämäni tylsyydestä. Sitten krapulassa muistuttelin mitä hän oli heikkoina hetkinään lupaillut. Siitä sitä noustiin, minä nalkutin ja mies teki myönnytyksiä (siis yritti edes esittää kiinnostunutta minunkin elämästä).
Ehkä se on vain vaihe suhteessa tuo arki isolla a:lla, se laantuu siitä arjeksi aivan tavalliseksi sellaiseksi. Arki on kuitenkin tärkeää, sillä se luo turvallisuutta elämään, mikä taas on perustarpeitamme. Mutta keskustele, keskustele ja uhoa lähteväsi ennen kuin tylsistyt hengiltä, sillä ainakin minä sain isäntään edes vähän eloa... Etsi miehesi haavoittuvin kohta, meillä se ainakin oli erilleen muutto ja iske raa'asti siihen, sillä tylsyys tappaa sisältä...
Ja kyse ei ole siitä että vain isäntä teki myönnytyksiä, sillä itse olen aktiivisempi meistä ja muutenkin valmis kaikkeen vaikka perhana auton renkaiden vaihtoon yhdessä, kunhan vaan tehtiin jotain yhdessä. Kysymys siis oli siitä että tehtäisiin myös jotain mistä minä pidän... Sen ymmärtäminen vaati työstämistä miehelle, vaikka minulle oli itsestään selvää että suhteessa pitää päästä myös toteuttamaan itseään. Ja muutenkin asiat joista nauttii on kiva jakaa läheisen kanssa. Miehet eivät tunnu aina vain tajuavan että parisuhteeseen kuuluu myös tälläinen eikä vain rutiinien jakaminen...