Irakilaiset varoittelevat toisia somessa älkää tul

15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Toivottavasti uskovat totuutta ja perääntyvät ajoissa. Parasta mainosta ikinä.
Pysykää poissa!

Äänestä

Tervemenoa kotiin

Äänestä

Jokohan tajunneet että aletaan palauttaa takaisin

Äänestä

Ei uskota, tuhannen ja yhden yön sadutkin ovat lähtöisin Irakista.

Alku on aina hankalaa, mutta sen jälkeen kun pakolainen pääsee johonkin kuntaan kukkahattutätien suojeluun, niin kaikki on ilmaista. Saa sellaisia tavaroita ja palveluja, joista Irakissa ei ole kuultukaan. Irakissa tuskin elää ilman työntekoa, kuten Suomessa.

Äänestä

Mahtavaa ja samaa infoa sompuille, kiitos!

Äänestä

Artikkeli hiukka haiskahtaa. Katsotaanpa, mitä tulee jatkossa.

Äänestä

... ja talvi on vasta tulossa :)

Äänestä

Tuossa ovat poikaset ihan oikealla asialla!

Kirjoitin eilen tälle palstalle englanniksi, mitä toivoisin heidän tekevän. Siis lähtevän kotimaihinsa rakentamaan niistä parempia paikkoja tavalliselle kansalle elää. Kehotin rohkeuteen, ja siihen että vaatisivat jo vihdoin islamin ja valtohallinnon erottamista toisistaan, koska siitä se paremman maan rakentaminen alkaa..Kirjoitukseni hävisi jonnekin, ilmeisesti sensuurin kitaan.

Eurooppaan tulo ei ratkaise mitään ongelmia, eikä eurooppalaisten valtioiden talous kestä liian suuria elätettävien joukkoja. Ja niin kuin nuokin pojat sanoivat, ei tulijoiden päätkään kestä työttömyyttä vieraassa kulttuurissa.

Kotia kohti vaan, olkaa kokemuksesta viisastuneita! Ja tosiaankin; joukoissa on voimaa, eli nyt nuoret joukolla rakentamaan omaa maatanne tasa-arvoisemmaksi ja paremmaksi paikaksi jokaiselle asukkaalle vauvasta vaariin!

Olkaa isänmaallisia, mutta älkää uskoko imaameihinne tai muihin johtajiinne! He ovat jo ikuisuuden pettäneet teitä ja käärineet öljyvaroista rahat omiin pohjattomiin taskuihinsa vallanhimossaan. Varat kansan hyvinvointiin, eikä ahneen eliitin luksukseen! Joukkovoimalla ja järjellä pystytte saamaan vallan kansalle, ette sotimalla.

Äänestä

Kunhat puhuvat palturia, että saavat taas lisää
myötätuntoa. Ja sinisilmät menee lankaan.

Äänestä

Toihan on tervettä inffoo...teivottavasti tiedon saavat pysyvät kotimaassaan. Jää tilaa niille jotka tosissaan ovat sotaa paossa, eikä näille elitasosurffareille...

Äänestä

En ymmärtänyt sanaakaan, mutta nuokin suomalaisen mittapuun mukaan täydet nollat vaan ovat päässeet maahan ilman mitään kontrollia. Noista ei ole ikinä mihinkään meidän mittapuumme mukaan työksi katsottavaan. Hikoilemme työssä ja noita tollaisia paskoja elätämme. Raja kiinni ennen kuin vastakkaiset voimat yksi päivä saavat aikaan jonkun ikävän tapauksen. Jos saan aseen niin lupaan hoitaa muutaman torakan pois. Jos sattuisi, että jäisin kiinni niin linnassa on helpompaa kuin paskapalkalla tehdä töitä ilman tavoitteita. Kun kuolen joku päivä niin nuo torakat jäävät talooni. Vituttaa kun Suomesta ei enää löydy poliitikkoa panemaan raja kiinni muiden maiden sössötyksistä huolimatta. Kerään vitutusta ja joku päivä mitta on täysi ja jotakin vahinkoa jollekin mutiaiselle. Torakka on laumaeläin eikä tuolla fileerausveitsellä ehtisi kuin hoitaa yhden kerrallaan. Torakat

Äänestä

Suurin osa suomalaisista suhtautuu noihin kylmästi ja kun ilmasto on mitä on, kaikki kallista, alkaa kotimatka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomeen kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/irakilaiset_varoittavat_toisiaan_somessa_alkaa_tulko_suomeen_taalla_on_kauheaa/8320618

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu