Suhteesta suhteeseen?

Onko kukaan vaihtanut miestä/ naista "lennosta"?
Ja miten siinä lopulta kävi?
Olen seurustellut 2,5 vuotta ja asunut avoliitossa puoli vuotta. Nyt olen tutustunut uuteen mieheen ja tapaillut häntä salaa. En ole vielä varma haluaako hän seurustella kanssani, tai haluanko sitä itsekään. Olemme puhuneet nykyisen avomieheni kanssa että pitäisimme taukoa (tunteet minun osalta hieman kuihtuneet, seksiäkin on vain noin kerran kuussa, mutta silti hän puhuu naimisiin menosta ja lasten teosta).
Kumpikaan mies ei tiedä toisistaan, enkä tiedä kerronko koskaa. Joku ratkaisu nyt vain pitäisi löytää ja pian.
Kysymys kuuluukin:
Kannattaako mun kertoa tälle uudelle potentiaaliselle miehelle, että asunkin vielä avoliitossa entisen kanssa. Se luulee et asun yksin, eikä mulla mitään sen vakavampaa ole meneillään. Saattais ehkä pelästyä eikä haluaisi enää tavata... vai miten tällasessa tilanteessa kandeis toimia. Kamala tilanne, en olisi ikinä kuvitellut ajautuvani tällaseen sotkuun. Naiset, miehet, vastauksistanne olisin todella kiitollinen.
3968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rehellisyys kunniaan!
Kyllähän sinun on pikaisesti tälle "uudelle tuttavuudelle" kerrottava totuus tästä nykyisestä suhteesta.
Juuri niin kuin asia on (väljähtynyt, "harkinnassa" oleva suhde).

Kyllä ihmetys olisi suuri (ja ehkäpä pettymys!?!)
jos hän VASTA jälkeenpäin kuulisi vaikuttaneensa mahdollisesti sinun ja ex:äsi väleihin.

Äänestä

Jonkunverran olet jo saanut asioitasi sekaisin, mutta eipä tuossa elämää suurempaa hätää ole! Lisäksi tuollaista sattuu monille, et todellakaan ole ainoa sekoilija. Mutta tavallisen sekoilijan ja vastuuttoman pelkurin, joka tuhoaa läheistensä elämää pitkäksi aikaa, erottaa vaikkapa nämä sanat: Minä haluan erota nyt. Muitakin mahdollisuuksia tosin on, mutta ne sisältävät suuremman riskin joutua siihen vastuuttomien tuhoajien kastiin.

Eli paljon pahemminkin asiat saat sotkettua, mutta jota sen välttäisit, sinun pitää kerätä rohkeutesi ja tehdä päätöksiä. Jos olet sitä tyyppiä, joka lykkää epämiellyttäviä asioita jonnekkin tulevaisuuteen, on vaara, että ajaudut rinnakkaissuhteessasi aina pidemmälle, niin pitkälle, että asiat ovatkin oikeasti solmussa!

Moni pitää rinnakkaissuhdetta todisteena siitä, että se oma suhde ei ollutkaan oikea ja siitä voi luopua noin vain. Se ei ole ihan totta. Sinun on itse tehtävä päätös. Kun ajauduit/ryhdyit rinnakkaissuhteeseen, et silloin samalla tehnyt päätöstä erota nykyisestä. Eli se päätös on tekemättä. Sekin, että jatkat entisessä suhteessa tästä kokemuksesta oppineena, on mahdollista jos niin päätät.

Se, että hyppäät lennosta toiseen suhteeseen sisältää kaikkein suurimman riskin niistä vaihtoehdoista joita sinulla on. Epäilisin, että parasta on, jos irtisanoudut tästä uudesta suhteesta ja aloitat vakavan keskustelun nykyisen avokkeesi kanssa teidän suhteenne jatkosta tai ehkä paremminkin jatkumattomuudesta.

Äänestä

Olen hiemas samassa tilanteessa. Tosin tämä "salarakas" tietää nykyisestä virallisesta, ei tosin kaikkea. Suhteemme on jatkunut noin 5 vuotta tämän virallisen kanssa. Kumpikin kuitenkin kuvittelee olevansa se "tärkein". Valitettavasti asiat ovat ajautuneet tähän sattumien summana.

Olen nyt miettinyt asiaa tässä aikani ja tullut tulokseen et unohdan kummankin. Lopetan virallisen suhteen, ja tämän salasuhteen. Välitän kyllä kummastakin, mutta tilanteesta ulos pääseminen olis ehkä hieman liian vaikeaa, sama miten yrittäis. Kuitenkin loukkaisin kumpaakin, joten otan kärsimyksen itselleni. Jätän kertomatta ja vaihdan maisemaa. Tietysti selittäen asian niin että heille jää niin hyvä mieli kuin mahdollista. Tosin hyvästä mielestä nyt tuskin pystyy puhuun.

Pahalta tuntuu jättää varmasti 2 hienointa naista taakse mitä olen ikinä tavannut, mut itteppä soppani keitin, ja sen myös syön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö kirjoitti:

Onko kukaan vaihtanut miestä/ naista "lennosta"?
Ja miten siinä lopulta kävi?
Olen seurustellut 2,5 vuotta ja asunut avoliitossa puoli vuotta. Nyt olen tutustunut uuteen mieheen ja tapaillut häntä salaa. En ole vielä varma haluaako hän seurustella kanssani, tai haluanko sitä itsekään. Olemme puhuneet nykyisen avomieheni kanssa että pitäisimme taukoa (tunteet minun osalta hieman kuihtuneet, seksiäkin on vain noin kerran kuussa, mutta silti hän puhuu naimisiin menosta ja lasten teosta).
Kumpikaan mies ei tiedä toisistaan, enkä tiedä kerronko koskaa. Joku ratkaisu nyt vain pitäisi löytää ja pian.
Kysymys kuuluukin:
Kannattaako mun kertoa tälle uudelle potentiaaliselle miehelle, että asunkin vielä avoliitossa entisen kanssa. Se luulee et asun yksin, eikä mulla mitään sen vakavampaa ole meneillään. Saattais ehkä pelästyä eikä haluaisi enää tavata... vai miten tällasessa tilanteessa kandeis toimia. Kamala tilanne, en olisi ikinä kuvitellut ajautuvani tällaseen sotkuun. Naiset, miehet, vastauksistanne olisin todella kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu