Ruotsalaisten mielestä olemme rasisteja.

Ruotsalaiset ovat viimeaikoina kauhistelleet suomalaisten rasistisuutta ja muistuttaneet yhtenään siitä kuinka He olivat silloinkin jo parempia ihmisiä kun sinne lähetettiin sotalapsia Suomesta.
Tosiasia lienee, että ruotsalaisille se vain on aina, läpi historian ollut helppoa tuntea itsensä luomakunnan kruunuksi, valioroduksi jolla on valiolajina oikeus päättää.

Aikoinaan USA:ssa silloisissa vuosisadanvaihteen rotututkimuksissa päättelivät, että maailman ihmisistä ruotsalaiset on kehittyneimpiä, parasta rotua, mistä toki nämä nykyään niin avuliaat ja avarakatseiset naapurimme innostuivat.
Perustivat ihan oman Ruotsin rotubiologisen laitoksen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rotubiologian_tutkimuslaitos

Ja jo silloin päätettiin, että me suomalaiset olemme ali-ihmisiä:
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/04/14/nain-ruotsalaiset-rotutohtorit-kirjoitti-suomesta-aikoinaan/

Meillä suomalaisilla ei ole taakkana rotuoppeja eikä siirtomaaisännyyksiä.
Meillä on oikeus olla suomalaisia ilman että tarvitsisi syyllisyyden takia tuhota omaa maatamme. Jätetään syyllisyys niiden kontille joille se kuuluu.

Niille ihan oikeille ja aidoille arjalaisille länsi-eurooppalaisille!
1279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"arjalainen" -- täysin keksitty "rotu". Mutta Suomi on monelle ruotsalaisille Suomi on jonkinlainen henkinen kehitysmaa, jota täytyy jotenkin koko ajan opettaa. No, onhan siinä virkoja täytettäväksi, jos ei osaa esimerkiksi koodata tai kasvattaa metsää.

Äänestä
  • Ainahan sitä voi vakoilla suomalaisten puheluita ja nettiliikennettä sveamamman kallioiden uumenissa. kiitos melker kun paljastit, tosin et juuri mitään.

    Äänestä

No siinähän se on vastaus.
Ruotsi ja Saksa, molemmat kärsivät syyllisyyttä rotuopeistansa ja nyt hyvittelevät sitä hyväksymällä maahanmuuttajia näyttääkseen, että eivät ole sellaisia kuin joskus olivat.
Tosin homma on karannut käsistä suvakkien ja kukkahattutätien takia ja terve järki on kadonnut kun siionistit kävivät ja käyvät yhä Ruotsalaisia ja Saksalaisia muistuttelemassa tästä ja ovat opettaneet heidätkin muistuttelemaan muita.

Suuressa häpeässään Ruotsi ja Saksa alistuvat, kumartuvat ja vaativat muitakin kumartumaan.
Turhaan vaativat Suomea, vaikka päättäjät paineen ja painostuksen alla kumartaisivat ja muutama hairahtanut heidän mukanaan, niin suurin osa Suomalaisista ei kumarra.

Äänestä

Miten vain, mutta parin sadan vuoden päästä kanta ruotsalaisia ei juurikaan enää ole - on vain arabien ja ruotsalaisten degeneroituneita jälkeläisiä, ja eiköhän yhteiskuntakin ole siinä vaiheessa vajonnut kauas siitä mitä se nyt on..

Äänestä

Suomenruotsalaiset ovat vuosikymmenet eläneet vanhempiensa kasvatuksessa, mikä opetti rotuoppeja 1800-luvun vaihteesta, ja joita isommalla kädellä sovellettiin natsisaksassa. Nämä kasvatukset näkyvät ikävä kyllä edelleen ruotsalaisten, ja varsinkin suomenruotsalaisten näkemyksissä.

Jos suomalainen pelkää sitä että joku turvapaikanhakija ryöstää tai raiskaa hänen lapsensa, niin kyllä suomenruotsalainen TIETÄÄ, että hänen lapsensa raiskaaja ei voi olla kuin suomalainen.

Mutta silti suomenruotsalainen tuntee samaa syyllisyyttä olemassaolostaan kuin ruotsalainenkin; pakko miellyttää kaikkia kehitysmaista tulevia. Ja ennen kaikkea, pakko leimata kehitysmaiksi kaikki länsi-euroopan, australian ja USA:n ulkopuoliset maat.

Miksei 70-80-luvuilla otettu kaikkia luurangoiksi laihtuneita afrikan nälkäänäkeviä lapsia tänne, näytettiin vain kauheita kuvia ja kerjättiin ropoja heidän auttamisekseen.

Miksi nyt otetaan nuoria miehiä bilettämään ja tyttöjen perässä juoksemaan?

Aina löytyy likkoja joille kelpaa, mutta porilaisena minulla on varsin huonoja kokemuksia asiasta.

Mietin vaan, että kun joku elää täysillä jossain hyvinvointikulttuurivegaanikuplassaan, niin ymmärtääkö sellainen ihminen yhtään mitä on elää samassa köyhisten lähiössä (lue:ghetossa) suomalaisena yhdessä täysin eri arvomaailmaa tunnustavien muslimien kanssa.

Pääministeri voi tarjota kakkos-tai kolmoskämppänsä turvisperheelle, mutta onko hän koskaan valmis asumaan päivääkään ghetossa mitä asuttaa huono-osaiset suomalaiset ja kirjava joukko maahanmuuttajia?

Veikkaan että pupu valuu pöksyyn viimeistään tässä vaiheessa.

Äänestä

mitä väliä sillä, mitä homoruotsalaiset meistä ajattelevat.

Äänestä

Suomalainen on kunnollinen veronmaksaja.... ja nyt kun oikeudet työssäkäyvilläkin alentuvat, maksukyky laskee... ja hallitus jakaa kilpailu pakettejaan...

Miksiköhän tyhmempikin Suomalainen haistaa kusetuksen? No ALV ensin... :)
Siihen päälle muut maksukyky alennukset maahanmuuttajat...

Että ei ole pakolaisten vika että Suomen kansaa vituttaa....
Täällä tehdään kieliposkella päätöksiä että keinottelijat saavat enemmän vastikkeeksi, työntekijöiden kustannuksella....

Siihen viellä nämä 200 000 jotka tänne otettaisiin... x)

Huvittavaa. Eikö päättäjät ymmärrä? Kuseta kansaa, kuseta veronmaksajaa...
Mutta kun se ei mene läpi, koska täällä on ovet auki...

Ja jos sulla on eitoivottuja juhlavieraita... niille näytetään ovea : kotiin

https://www.youtube.com/watch?v=btMclrrDaFg

Menkää kotiin! x)

Äänestä

Ruotsalaiset menetti uskottavuutensa 1900-luvun alussa, ja siitä lähtien ne olleet maapallon pellejä ja sylkykuppeja. Mulle on aivan sama mitä länsirajan takana kirjoitellaan tai puhutaan, se on kuitenkin täysin arvotonta ja merkityksetöntä lätinää.

Äänestä

Ruotsalaiset ovat roskaväkeä.
Pian koittaa roskienpolton aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaffetoora kirjoitti:

Ruotsalaiset ovat viimeaikoina kauhistelleet suomalaisten rasistisuutta ja muistuttaneet yhtenään siitä kuinka He olivat silloinkin jo parempia ihmisiä kun sinne lähetettiin sotalapsia Suomesta.
Tosiasia lienee, että ruotsalaisille se vain on aina, läpi historian ollut helppoa tuntea itsensä luomakunnan kruunuksi, valioroduksi jolla on valiolajina oikeus päättää.

Aikoinaan USA:ssa silloisissa vuosisadanvaihteen rotututkimuksissa päättelivät, että maailman ihmisistä ruotsalaiset on kehittyneimpiä, parasta rotua, mistä toki nämä nykyään niin avuliaat ja avarakatseiset naapurimme innostuivat.
Perustivat ihan oman Ruotsin rotubiologisen laitoksen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rotubiologian_tutkimuslaitos

Ja jo silloin päätettiin, että me suomalaiset olemme ali-ihmisiä:
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/04/14/nain-ruotsalaiset-rotutohtorit-kirjoitti-suomesta-aikoinaan/

Meillä suomalaisilla ei ole taakkana rotuoppeja eikä siirtomaaisännyyksiä.
Meillä on oikeus olla suomalaisia ilman että tarvitsisi syyllisyyden takia tuhota omaa maatamme. Jätetään syyllisyys niiden kontille joille se kuuluu.

Niille ihan oikeille ja aidoille arjalaisille länsi-eurooppalaisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu