Liiallisen suvakoinnin seuraus?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092120392364_uu.shtml
-Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista, jos pakolaiskriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua.
-Pitää muistaa, että Suomi on pussinperä ja maahantunkeutujien viimeinen kohden
-Kontrolli tiukentuisi, eikä maahan pääsisi ilman papereita, Heikkilä sanoo. Resurssit eivät silti riittäisi Heikkilän mukaan "totaalivalvontaan", vaikka Suomi palaisi Schengen-sopimusta edeltäneeseen aikaan rajatarkastukset palauttamalla.
Siis mitä vittua?
Mitens niitä rajoja sitten valvottiin ennen Schengeniä, hä?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Suomen on piirrettävä tarvittaessa yksin rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle."

Johan täällä ja muualla on vaadittu asiaa viikkotolkulla ja nyt vasta Orpo piru havahtuu.

"Suomen ja Ruotsin ja Suomen ja Norjan rajoilla on yhteensä 12 rajanylityspaikkaa, jotka pitäisi miehittää, jos rajatarkastukset palautettaisiin."

Työllistävä vaikutus, vieläpä mielekkäällä tavalla.

Äänestä
  • vaan kun sieltä pääsee yli muutenkin kuin rajanylityspaikkojen kautta. esim norjaan ja norjasta olen kymmenet kerrat patikoinut metsiä pitkin. ei siellä ole kuin poroaita, jonka alta pääsee helposti. ja sieltä on ihan laillistakin kulkea, paikoin on jopa portit aidassa.

    Äänestä

ei niinä pohjoisessa valvottu silloinkaan. pohjoismaiden välillä on ollut iät ja ajat vapaa liikkuvuus. ja se toimi hyvin niin kauan kuin suomessa asui virtasia ja ruotsissa svensoneita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AhAikaEntinenPalaa kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092120392364_uu.shtml
-Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista, jos pakolaiskriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua.
-Pitää muistaa, että Suomi on pussinperä ja maahantunkeutujien viimeinen kohden
-Kontrolli tiukentuisi, eikä maahan pääsisi ilman papereita, Heikkilä sanoo. Resurssit eivät silti riittäisi Heikkilän mukaan "totaalivalvontaan", vaikka Suomi palaisi Schengen-sopimusta edeltäneeseen aikaan rajatarkastukset palauttamalla.
Siis mitä vittua?
Mitens niitä rajoja sitten valvottiin ennen Schengeniä, hä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu