Tapasin miesystäväni miltei puolitoista vuotta sitten aika epäromanttisissa ympyröissä ja aika nopeasti oman eroni jälkeen. Entisestä liitostani miunulla on 4 poikaa joista kuitenkin vain nuoremmat asuvat luonani (yhteishuoltajuus!!)
Tunnen miesystäväni, ja hän minut, jo vuosien takaa.. kuulopuheiden mukaan hän oli minuun jo nuorempana ihastunut..ja ajeluttikin useasti ympäriinsä autollaan.
Seurustelumme alkoi pikkuhiljaa ensin ystävä-tyylisellä kahvittelulla ja myöhemmin eteni myös seksin saralle. Hän pitää minusta huolta..ostaa kaikkea tarpeellista, huolehtii että rahat riittävät ruokaan yms..vaikka riittivät ne ennen häntäkin, reissaa kanssani. Viimeaikoina on myös ruvennut viihtymään enemmän luonani kuin aiemmin.
Lapsiini toisaalta hänellä on hyvä suhde..ja hän osaa olla aika tomera käskyissään, ilman äänen korottamistakin, vaikkei hänellä ole omia lapsia.
Itse pelkään kokoajan että hän ei loppujenlopuksi kuitenkaan ole valmis sitoutumaan minuun tai meihin loppuiäkseen..olen koittanut asioista hänen kanssaan keskustella ja loppukesästä hän vielä ei ollut valmis ainakaan sitoutumaan.. myöhemmin en ole nyt sitten uskaltanut asiaa esille edes ottaakkaan. Loppukesästä olimme viikon erillämme, minun päätöksestäni, ja silti hän soitti minulle päivittäin..montakin kertaa päivässä ja kyseli kuulumisia.
Kuinka voin olla varma siitä, että tämä suhde voisikin onnistua ja tämä mies ottaisi minut puolisokseen..vaikka ei naimisiin tarvitsekkaan mennä? Kuinka pitkään minun on vielä odotettava? Ajatukset pyörivät mielessäni aina aika-ajoin ja silloin ahdistaa ja pelottaa..itse olen rakastunut ja hän tietää sen!!
Yhdessä emme asu..ja kaikenlisäksi hän muutti syksyllä toiselle paikkakunnalle asumaan, kotitaloonsa, siskonsa pyynnöstä.. silti useamkmin viihtyy nyt luonamme kuin aiemmin..
Voiko tästä ikinä tulla mitään???
Tunnen miesystäväni, ja hän minut, jo vuosien takaa.. kuulopuheiden mukaan hän oli minuun jo nuorempana ihastunut..ja ajeluttikin useasti ympäriinsä autollaan.
Seurustelumme alkoi pikkuhiljaa ensin ystävä-tyylisellä kahvittelulla ja myöhemmin eteni myös seksin saralle. Hän pitää minusta huolta..ostaa kaikkea tarpeellista, huolehtii että rahat riittävät ruokaan yms..vaikka riittivät ne ennen häntäkin, reissaa kanssani. Viimeaikoina on myös ruvennut viihtymään enemmän luonani kuin aiemmin.
Lapsiini toisaalta hänellä on hyvä suhde..ja hän osaa olla aika tomera käskyissään, ilman äänen korottamistakin, vaikkei hänellä ole omia lapsia.
Itse pelkään kokoajan että hän ei loppujenlopuksi kuitenkaan ole valmis sitoutumaan minuun tai meihin loppuiäkseen..olen koittanut asioista hänen kanssaan keskustella ja loppukesästä hän vielä ei ollut valmis ainakaan sitoutumaan.. myöhemmin en ole nyt sitten uskaltanut asiaa esille edes ottaakkaan. Loppukesästä olimme viikon erillämme, minun päätöksestäni, ja silti hän soitti minulle päivittäin..montakin kertaa päivässä ja kyseli kuulumisia.
Kuinka voin olla varma siitä, että tämä suhde voisikin onnistua ja tämä mies ottaisi minut puolisokseen..vaikka ei naimisiin tarvitsekkaan mennä? Kuinka pitkään minun on vielä odotettava? Ajatukset pyörivät mielessäni aina aika-ajoin ja silloin ahdistaa ja pelottaa..itse olen rakastunut ja hän tietää sen!!
Yhdessä emme asu..ja kaikenlisäksi hän muutti syksyllä toiselle paikkakunnalle asumaan, kotitaloonsa, siskonsa pyynnöstä.. silti useamkmin viihtyy nyt luonamme kuin aiemmin..
Voiko tästä ikinä tulla mitään???
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun kannattaa olla rehellinen hänelle.
1. ota kynä ja paperi esille ja selvitä miksi et luota häneen tai siihen että hän voisi sinusta pitää. asia saattaa olla tunne jostain aiemmasta kokemuksesta joka on mennyt samoin mutta pieleen, jos näin on mieti mikä siinä olisi voinut aiheuttaa sen että se meni pieleen.
2. Et ole toipunut vielä edellisestä jutusta, eli pelkäät antautua hänelle ja näyttää havoittuvaisuutesi, ns antautua niin että joku asia nojaa häneen koska pelkäät että sinua puukotetaan.
asia on itsetunto ongelmasta kiinni, et usko olevasi riittävä hänelle ja ehkäpä itsetunto on mennyt edellisessä liitossa? lapsuudessa jo?
3. Pelkäät että se on vain haikailua nuoruuteen ohimenevää tai sitä että pettyy kun ei se nuoruus siitä takaisin tule?
Mitä itsetekisin olisi että puhuisin näistä ongelmista hänen kanssaan rehellisesti, selvität miksi et luota häneen/itseesi ja yritätte miettiä yhdessä ratkaisua asiaan.
Voit kertoa tyyliin näin että 1.ensin tunteesi tyyliin, olen rakastunut sinuun mutta ja miettinyt sitoutumistamme mutta minulla on vielä tiettyjä prosesseja kesken joita minun pitää selvittää. Tee selväksi ettei asia johdu hänestä, tee hänen olonsa turvalliseksi ennen kuin lähdet purkamaan asiaa. Hyvässä lykyssä hänkin on miettinyt samoja asioita.
Mutta kun tuo toinen osapuoli ei vielä nähtävästi itsekkään tiedä..tai uskalla tiedostaa mitä minulta tai meiltä haluaa..
Itse tunnustan kyllä avoimesti sen tosiasian että oma itsetuntoni on ollut hieman alamaissa entisen suhteeni (avioliittoni) jälkeen..ex-mieheeni sopii tullu narsistisen luonnehäiriön piirteitä..
Tosin itsetuntoni on pikkuhiljaa parantunut..mutta myönnettäkööt sekin, että pelkään olevani riittämätön tälle miesystävälleni..
Kiitos kuitenkin ohjeistasi!!
Mies ei näköjään hoppuile turhia. Mut jos se puolitoista vuotta on ympärillä pyörinyt niin enpä usko että se ihan äkkiä mihinkään katoaa. Ehkä hän tahtoo edetä hieman varovammin sillä toivoo jutusta tulevan jotain suurempaa.
Käytännöllinen hän tuntuu olevan ja isä kandidaattinakin aivan mainio. Teillä ei varmaan ole mitään isompia kriisejä ollut keskenänne?? Jos näin on niin häntä vähän arveluttanee suhteen helppous. Onko se yhtä mutkatonta aina? entä jos...jotain sattuu.
Mut kyllä mie uskon että seuraavan puolenvuodena aikana kannattaa siltä vähän kysyä kuinka paljon hän rakastaakaan sinua ja miltä tuntuisi vähän pysyvämpi järjestely.
Oli aika mukavaa kuulla tuollaisia mielipiteitä suhteemme jatkumisesta.. Tietysti aka näyttää ja toisaalta kyllä minä itsekkin tähän suhteeseen uskon, mutta entisten kovien kokemusten ja nurin menneen avioliiton vuoksi olen hiukan varuillani..itsetuntoni ei aina ole ollut aivan kohdillaan ja siksikin epäröin ja mietin enemmän näitä asioita.
Tottahan tuokin on että miesystäväni on luonteeltaan todella pitkään harkitseva..ja lempeä nallekarhu.. Suuria tunteita hän ei sanoiksi pue, mutta osaa antaa minulle kuitenkin sitä paljon kaivattua hellyyttä..josta olen jäänyt paitsi liian paljon.
Suurempia kriisejä tuon viikon erohetken lisäksi ei meillä ole ollut ja koko tämän yhteisen ajan, mikä ollaan oltu, emme oleedes riidelleet mistään... niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Tarvetta siihen ei ole ollut..toisaalta itse olen riidellyt edellisessä suhteessani aivan tarpeeksi ja toisaalta tämän nykyisen miehen kanssa pystymme asioista puhumaan..jopa vaikeistakin..
Ainut asia mihin en vaan ole saanut selkeää vastausta on tuo tulevaisuus..
Koitan sitä sitten puristaa hennosti hänestä ulos uudestaan kun joskus tunnen itseni siihen tarpeeksi rohkeaksi..tällähetkellä pelkään haavoittavani itseäni..ja silloin aiemmin kun asiasta hänelle puhuin..ja kysyin mitä hän haluaa ja sain vastaukseksi sen että hän ei tiedä..tunsin itseni aika riittämättömäksi hänelle.. Tuntui etten ole hänelle tarpeeksi riittävä hänelle..jos ei voi ajatella tulevaisuuttansa minun kanssani. Toisaalta se myös hiukan loukkasi..=(
Kiitoss vastauksestasi Frederico..
pientähän tämä.
Se mikä varmasti mietityttää tulevaisuudessa etenkin jos miehellä ei ole lapsia entuudestaan, niin on se jälkikasvu. Yleensä kun miehetkin taitaa kaivata ainakin sitä yhtä lasta, omaa pihaa ja perunamaata.
ne mahdolliset lapsiasiat kannattanee selvittää etukäteen niin siitäpä se suhteen eteneminen selkeytyy huomattavasti.
Lapsiasioistakin on senverran puhuttu jo aika alkuvaiheessa että aikanaan hän olisi entisen avokkinsa kanssa halunnut lapsia.. itse olen sanonut että näissä omissakin olisi jo aikalailla puuhaa mutta lapsi ei ole kuitenkaan täysin poissuljettu ajatus.. Pienimmillä pojillani on kummallakin kehitysvamma tavalla jos toisella joka arkea hiukan vaikeuttaa..
Lisäksi toivon että sillä lapsella olisi hiukan parempi isä kuin noilla pojillani..joka ottaisi myös vastuuta lapsen kasvusta ja kehityksestä hiukan itselleen.. Lisäksi kun minulla ei koskaan ole ollut kovin helppoa tuo raskaaksi tuleminen niin sitäkään ei tiedä..ja toisaalta kovin pitkälle yli 30 en haluaisi sitäkään päätöstä pitkittää..
Hän tietää mitä minä olen mieltä asioista ja pallo on täysin hänellä.. Kunhan aika näyttää..