Suomen pelastus:Arktinen kylmyys uhkaa!

Golf virran on todettu heikentyneen ja muuttaneen suuntaa siten että Suomen säät tulevat olemaan entistä sateisempi kuten tänä vuonna koko kesän satoi. Talvet tulevat kylmenemään ja valtaisia lumisateita tullaan näkemään.

Lisäksi Suomen maapinta-alasta on suurin osa metsiä soita jotka ovat vuosituhansia olleet meidän metsä suomalaisten suoja ja turva vihollisiamme vastaan.
Kesäisin metsät täynnä verenhimoisia hyönteisiä, hirvikärpäsiä ym.
Talvisin paksut hanget ja kylmyys jotka pelastivat meidät talvisodassakin suurta ja mahtavaa vastaan.

Tämä on suuri ja ainutlaatuinen etu meillä näitä ei ole suuressa Saksan maassa ja Keski Euroopassa. Etelän väki elelee mieluummin lämpöisissä ja aurinkoisissa maisemissa vaikkapa Välimeren rantavaltioissa isoissa kaupungeissa.
Suomalainen selviytyy tarvittaessa vaikka hangessa pakkasen keskellä.

Meillä kaupungit pieniä no Helsinki ehkä jonkunlainen kylä kuitenkin.
Ja kaupunkien laidoilta alkavat heti kaiken näkyvyydenkin peittävät metsät. Teitä ajaessa ei juuri näkyvyyttä ole kuin kymmenen metriä molemmille puolille tietä jos ei peltoaukea satu olemaan.
Ja metsissä käet kukkuvat! Ja susilaumat ja karhutkin vaeltavat samoissa maisemissa!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Merien lämpösisältö on jatkuvasti kasvanut vauhdilla 0,6 wattia/neliömetri. Merien veden pintalämpötila kasvaa myös jatkuvasti ja etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla. Mutta NASA on ennustanut, että jään sulamisvesistä johtuen Atlannin pohjoisosaan muodostuu viileän veden alue, joka voi vaikuttaa meidänkin säähän. Ehkä se viilentää Suomen kesäsäätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Justiinniin kirjoitti:

Golf virran on todettu heikentyneen ja muuttaneen suuntaa siten että Suomen säät tulevat olemaan entistä sateisempi kuten tänä vuonna koko kesän satoi. Talvet tulevat kylmenemään ja valtaisia lumisateita tullaan näkemään.

Lisäksi Suomen maapinta-alasta on suurin osa metsiä soita jotka ovat vuosituhansia olleet meidän metsä suomalaisten suoja ja turva vihollisiamme vastaan.
Kesäisin metsät täynnä verenhimoisia hyönteisiä, hirvikärpäsiä ym.
Talvisin paksut hanget ja kylmyys jotka pelastivat meidät talvisodassakin suurta ja mahtavaa vastaan.

Tämä on suuri ja ainutlaatuinen etu meillä näitä ei ole suuressa Saksan maassa ja Keski Euroopassa. Etelän väki elelee mieluummin lämpöisissä ja aurinkoisissa maisemissa vaikkapa Välimeren rantavaltioissa isoissa kaupungeissa.
Suomalainen selviytyy tarvittaessa vaikka hangessa pakkasen keskellä.

Meillä kaupungit pieniä no Helsinki ehkä jonkunlainen kylä kuitenkin.
Ja kaupunkien laidoilta alkavat heti kaiken näkyvyydenkin peittävät metsät. Teitä ajaessa ei juuri näkyvyyttä ole kuin kymmenen metriä molemmille puolille tietä jos ei peltoaukea satu olemaan.
Ja metsissä käet kukkuvat! Ja susilaumat ja karhutkin vaeltavat samoissa maisemissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu