Kirkollisvero piispan miljoonakämppään!

Juuri katselin verotietojani, kun tuli lisää maksettavaa. Pyörittelin päätä etenkin kirkollisveron kohdalla, että miksi minä tuota vapaaehtoista veroa maksan. Summa on valtava mikä siitä kertyy, kun lähes kaikki sitä maksamme ja firmat myös. Mietin sitä, että paljonko rahaa oikein voi kulua. Kirkkojen ylläpitoon, pappien palkkoihin, hautausmaiden ylläpitoon ja muutama muu "järkevä" kohde. Totesin ettei millään voi kulua pelkästään noihin järkeviin kohteisiin, vaan rahaa pistetään moneen täysin hulluunkin paikkaan.

Nyt selvisi yksi kohde mihin meidän rahamme menee. Piispan miljoonakämppään menee miljoona euroa, kun kaikki kulut otetaan huomioon. Pelkästään asunto maksaa 900 000 euroa.

Tällaisena ajankohtana, kun keskustellaan peruspalveluiden säästämisestä ja joka paikasta yritetään nipistää kuluja pois. Kirkolla on kuitenkin varaa laittaa pelkästään yhden piispan kämppään miljoona. Perustelut ovat naurettavia, että piispalle ei sopivaa kämppää muuten löytynyt kuin rakentamalla uusi. Jos on rahasta niukkuutta, niin mikä tahansa kelpaa. Mutta jos on rahaa kuin kroisoksella, niin eihän mikään valmis kelpaa.

Itse teen oman ratkaisuni ja lopetan kirkollisveron maksamisen. Lahjoitan saman summan vuodessa sinne missä omasta mielestäni rahat menevät oikeasti lähimmäisten hyväksi ja paremman maailman ylläpitämiseen. Piispan miljoonalukaalia en maksa. Maksatko sinä?

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/piispa-simo-peura-perustelee-hintaa-asunto-jouduttiin-suunnittelemaan-erikseen-1.1911752
986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Seinäjoen kallein kerrostaloasunto maksaa 497 tuhatta, kallein asunto ylipäätään 575 tuhatta... Piispan asunto melkein miljoonan.

Mahtaa myyjää ja välittäjää naurattaa matkalla pankkiin. Itse olen asuntoihin sijoittanut ja huutonauru pääsi, kun katsoin kirkon porukan perustelevan tuota sijoittamisella. Kuuna päivänä ei niin hölmöä toista tahoa löydy, joka maksaisi tuosta lähimainkaan tuollaisia summia.

Kirkollisveroa maksavat nauravat varmaan hieman vähemmän. Mutta mitäpä siitä, niiltä otetaan joilta voi viedä. Ja nyt on otettu. Miljoona.

Äänestä

Asiaa perusteltiin sillä että Lapuan asunnossa ei voinut asua. Sitä olisi kyllä edelleen voinut käyttää sillointälloin edustustilaisuuksiin kuten poikien saunailtoihin ja muihin ryyppymeininkeihin. Asunnoksi piispa olisi voinut ostaa vaikka itse rivarikaksion.
Paljonko mahtaa olla palatsin verotusarvo joka lisätään piispan tuloihin ja paljonko on piispan palkka?

Äänestä

Itse en ole siihen paskajärjestöön maksanu 14 vuoteen penninlatia. Rahaa niillä on ku roskaa vaikka sanovat vähäosaisten puolella olevan ja tekevän laupeuden työtä. Omiin sijoituksiin ja palkka ja hallintokuluihin he rahansa työntävät. Ja tuollaisiin naurettaviin luksuskämppiin. Vähäosaisille menee vähäosa kaikesta, prosentti tai pari ja siitäki suurin osa on kanavoitua valtion tukirahaa. Aivan täyttä kusetusta koko kirkko kamelikuskien kännipäissään keksittyine oppeineen. Erotkaa nyt jo helvetti vie. Se on helppoa ja nopeaa.

Äänestä
  • Tämä on paras vertaus pitkiin aikoihin. Hyvä ! Siis tää "kamelikuskit kännissä tarinoineet". Näinhän se on saattanut mennä. Ihimisillä on aina ollut tarve uskoa johonki. En tiä miksi ? Uskomista on aina käytetty vallan välineenä. Joku uskoo (tai pakotehan uskomahan), ja toiset käärii rahat. Siiat ja sunnit on ollut sotajalaalla siitä saakka kun jenkit hyökkäs Irakkihin. Ei nämä siiat ja sunnit enää ittekää muista, mikä oppiriita niiren uskonnoos on, mutta tappaa pitää, jos vastahan tuloo.

    Äänestä

täys huijarikoijari koko peura

Äänestä

Älkähän nyt,poika on päässyt vihreälle oksalle ja aikoo myös pysyä siellä.Tuleehan meille kaikille ylilyöntejä välillä,nytkin lähdettiin ostamaan pikku kolmiota,matkaan sattui vain ketku kiinteistövälittäjä,houkutteli pois kohtuuden tieltä,ihminen on heikko houkutuksille,myös piispa.
Älkää piispaa syyttäkö,hän vain sortui paholaisen houkutuksiin,lipsahti väliaikaisesti linjastaa,köyhyydn ja laupeuden tieltä.

Äänestä

Piispalle oli tarkoitus hankkia työsuhdeautoksi Mercedes-Benz S320 limusiini hinnaltaan 130 000 EUROA ja lisäksi auton Saksassa teetettävä panssarointi nostaa hintaa vielä 170 000 eurolla mutta nyt onkin tullut ongelmaksi mitä asialle tehdään kun auto on jo tilattu ja maksettu ja pelätään millainen kohu syntyy kun paljastuu että kirkonmiehelle on hankittu pääjohtajatason luxus-Mersu.
Auton väri on taivaanvalkoinen ja piispan henkilökohtainen kuljettajakin ehdittiin jo palkata. Kuljettajan uusi hattukin ehdittiin jo teettämään maailman parhailla suunnittelijoilla ja sen on suunnitellut Dolce/Gabbana:
http://media.liveauctiongroup.net/i/8690/9965937_1.jpg?v=8CD4A647F07A360

Äänestä

Enää en väliä Eroilmoitus lähti vartti sitten .Perusteluina piispan asuto kauppa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo_riittää_minulle kirjoitti:

Juuri katselin verotietojani, kun tuli lisää maksettavaa. Pyörittelin päätä etenkin kirkollisveron kohdalla, että miksi minä tuota vapaaehtoista veroa maksan. Summa on valtava mikä siitä kertyy, kun lähes kaikki sitä maksamme ja firmat myös. Mietin sitä, että paljonko rahaa oikein voi kulua. Kirkkojen ylläpitoon, pappien palkkoihin, hautausmaiden ylläpitoon ja muutama muu "järkevä" kohde. Totesin ettei millään voi kulua pelkästään noihin järkeviin kohteisiin, vaan rahaa pistetään moneen täysin hulluunkin paikkaan.

Nyt selvisi yksi kohde mihin meidän rahamme menee. Piispan miljoonakämppään menee miljoona euroa, kun kaikki kulut otetaan huomioon. Pelkästään asunto maksaa 900 000 euroa.

Tällaisena ajankohtana, kun keskustellaan peruspalveluiden säästämisestä ja joka paikasta yritetään nipistää kuluja pois. Kirkolla on kuitenkin varaa laittaa pelkästään yhden piispan kämppään miljoona. Perustelut ovat naurettavia, että piispalle ei sopivaa kämppää muuten löytynyt kuin rakentamalla uusi. Jos on rahasta niukkuutta, niin mikä tahansa kelpaa. Mutta jos on rahaa kuin kroisoksella, niin eihän mikään valmis kelpaa.

Itse teen oman ratkaisuni ja lopetan kirkollisveron maksamisen. Lahjoitan saman summan vuodessa sinne missä omasta mielestäni rahat menevät oikeasti lähimmäisten hyväksi ja paremman maailman ylläpitämiseen. Piispan miljoonalukaalia en maksa. Maksatko sinä?

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/piispa-simo-peura-perustelee-hintaa-asunto-jouduttiin-suunnittelemaan-erikseen-1.1911752

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu