finnit

hei!

mulla on ollut iho tosi hyvässä kunnossa, paitsi talvisin tulee aina ongelmia. iho kuivuu ihan käsittämättömästi. noh, tähänkin löysin ratkaisun, helokkiöljykapselit. niillä iho on pysynyt kunnossa monta talvea. mutta vähän aikaa sitten olin viikon lomalla jossa mulla ei näitä kapseleita ollut mukana kun aattelin että pärjään ilman ees yhden viikon. matkan aikana ihosta tuli ihan kaamea, varsinkin olkapäät ja hartiat kuivui ihan korpuksi, iho punotti, kutisi, hilseili, peseminen kirveli. takaisin kotiin päästyäni jatkoin taas kuuria, ja kesti muutaman päivän kun ne alkoi vaikuttaa. iho oli parannuttuaan taas hyväntuntuinen, mutta siitä taas vähän ajan päästä alkoi niihin entisiin tosi kuiviin hartioiden kohtiin tulla sellasta pientä röpelömäistä näppylää, joka lähti kun kuorin ja rasvasin. nyt muutaman päivän ajan hartioille on alkanut muodostua sinne tänne ihan kunnon finnejä.

ymmärrän että ihon kosteustasapaino on mennyt ihan sekaisin, ja että nyt iho pukkaa rasvaa kun vähän aikaa sitten oli ihan kuiva. mikä voide olisi nyt paras suoja iholle? kantsiiko jatkaa kuorintaa vai pitää taukoa? entäs onko apua esim. paikallisesti kuivattavísta aineista kuten teepuuöljystä? kiitos jos joku osaa auttaa!
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oma ihoni on ainakin herkistyny teepuuöljystä. En suosittele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuivuus kirjoitti:

hei!

mulla on ollut iho tosi hyvässä kunnossa, paitsi talvisin tulee aina ongelmia. iho kuivuu ihan käsittämättömästi. noh, tähänkin löysin ratkaisun, helokkiöljykapselit. niillä iho on pysynyt kunnossa monta talvea. mutta vähän aikaa sitten olin viikon lomalla jossa mulla ei näitä kapseleita ollut mukana kun aattelin että pärjään ilman ees yhden viikon. matkan aikana ihosta tuli ihan kaamea, varsinkin olkapäät ja hartiat kuivui ihan korpuksi, iho punotti, kutisi, hilseili, peseminen kirveli. takaisin kotiin päästyäni jatkoin taas kuuria, ja kesti muutaman päivän kun ne alkoi vaikuttaa. iho oli parannuttuaan taas hyväntuntuinen, mutta siitä taas vähän ajan päästä alkoi niihin entisiin tosi kuiviin hartioiden kohtiin tulla sellasta pientä röpelömäistä näppylää, joka lähti kun kuorin ja rasvasin. nyt muutaman päivän ajan hartioille on alkanut muodostua sinne tänne ihan kunnon finnejä.

ymmärrän että ihon kosteustasapaino on mennyt ihan sekaisin, ja että nyt iho pukkaa rasvaa kun vähän aikaa sitten oli ihan kuiva. mikä voide olisi nyt paras suoja iholle? kantsiiko jatkaa kuorintaa vai pitää taukoa? entäs onko apua esim. paikallisesti kuivattavísta aineista kuten teepuuöljystä? kiitos jos joku osaa auttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu