Kouvolassa mamut pahoinpitelevät ja ryöstävät

kantasuomalaisia isoilla joukolla.

Kiertelevät pihoilla, varastavat, uhlailevat ja hakkaavat.

Naiset eivät uskalla mennä iltaisin ulos enää ja lapset kyselevät miksi he joutuvat olemaan päivällä kotona eivätkä pääse kavereiden kanssa leikkimään.

Tiedotusvälineistä voidaan lukea, että mamut muka vain pyytävät rahaa, ruokaa ja tupakkaa.

Olen omin silmin nähnyt että tämä ei ole totta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä pitää tapahtua, ennen kun tavallaisten suomalaisten turvallisuuteen suhtaudutaan vähän enemmän kunnioittavammin? Poliisien tulee myös tulee muuttaa asennettaan, jos tulee yhä enempi rikosimoituksia em. asioista. Poliisit ovat tottuneet vähättelemään ja ylenkatsomaan suomalaisten kännirähinöitä. Nyt pitää ymmärtää, että tilanne on muuttunut.

Onko meillä oikeus pitää puoliamme?

Äänestä

>>Kouvolassa mamut pahoinpitelevät ja ryöstävät<<
Siitä sinulla on sitten varmaan vähän esim. videomateriaalia todisteeksi?

Äänestä
  • Jos olis kirjoitettu kouvolalaisten pahoinpidelleen mamuja,et sinä olis vaatimassa videoita todisteeksi.

    Äänestä

Provosoivat ehkä tarkoituksellisesti jotta pääsevät muka puolustautumaan pahoja "rasisteja" vastaan kun jollain menee itsesuojelu yli. Nyt on tärkeää tietää että Oulussa väitetään yläasteikäisen tytön nähneen koulumatkalla maahanmuuttajien lastaavan aseita autojen luona. Kyllä sen ikäinen jo aseet erottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehitettymaa kirjoitti:

kantasuomalaisia isoilla joukolla.

Kiertelevät pihoilla, varastavat, uhlailevat ja hakkaavat.

Naiset eivät uskalla mennä iltaisin ulos enää ja lapset kyselevät miksi he joutuvat olemaan päivällä kotona eivätkä pääse kavereiden kanssa leikkimään.

Tiedotusvälineistä voidaan lukea, että mamut muka vain pyytävät rahaa, ruokaa ja tupakkaa.

Olen omin silmin nähnyt että tämä ei ole totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu