Miesystävä ja hänen lapsensa.

Riippuu tapauksesta. Montako lasta, ovatko minusta "kivoja" vai riiviöitä, kuinka paljon ovat isällä jne. Tuo jälkimmäinenhän on tuntematon muuttuja, monelle tuntuu tulevan yllätyksenä että lasten lähihuoltajuus yhtäkkiä onkin sillä "etä-isällä" seurustelun edettyä yhteenmuuttoon.
Vastaaja nro 1, itse 52 v. : en ehkä jaksaisi ruveta, itsellä lähes kokonaan itse hoidettua lastenhoitorumbaa takana 20 v. Tiedän mitä se on pahimmillaan eikä enää kiinnosta muuta kuin saattaa omat teinit aikuisuuteen suh'koht kunnialla.

Itse erosin 6,5 v sitten ja enää yksi alaikäinen kotosalla niin olisin kyllä rakkauden edessä valmis aloittamaan suhteen uuden miehen kanssa vaikka hänellä olisi vielä alaikäisiä huolettavana. Tosin ihan sillä varauksella että lapset eivät ole suoraan helvetistä nousseet...

Toivotaan, että joku ihana ainakin vielä alkaisi. Omanikäisilläni (46v) naisilla on yleensä jo täysikäisiä lapsia, ja oma 11-vuotiaani ei ihan vähään aikaan vielä tule toimeen omillaan.

Hyvin pitkään harkitsisin, ennen kuin yhteen muuttaisin. Itselläni myös vastaavanlainen tilanne, hänellä yksi lapsi alaikäinen (teini-ikäinen). Tämä lapsi tulee ja menee isänsä luona. Välillä en itsekkään tiedä, mihin väliin itseni laittaisin.

En muuta miehen kanssa yhteen, ennen kuin todella näen, että tämä viimeinen on saatu jollain tavalla maailmalle tervejärkisenä.

En alkaisi.

Vaikea kysymys sinänsä, luulisin etten muuttaisi yhteen kun vihdoin on oma vapaus.

Kun kerran rakastaa, niin hyväksyy toisen sellaisena kuin se on. Mulle sopisi kyllä
seurustelu ja yhteenmuuttaminen sinunlaisesi miehen kanssa

No minä olen väärä vastaamaan, koska itselläkin vielä pieniä lapsia... Mutta niin on miehelläkin. Ja kyllä ehdottomasti olin valmis siihen, että miehellä on myös lapsia. Itseasiassa kun puolisoa katselin ja huolella valitsin, niin kriteerinäni oli, että myös miehellä täytyy mieluusti olla lapsia. Miksikö? Siksi että A) itse en enää halua vauvaa, joten lapsettoman miehen kanssa olisi ollut vaarana se, että miehelle vielä iskee vauvakuume ja B) se että vain ihminen jolla on lapsia, voi todella ymmärtää miten tärkeitä lapset ovat!

Meillä alusta asti yhteisesti tuumattiin, että koko paketti tulee mukana, molemmilla. Ja että kaikki lapset ovat samalla viivalla. Molemmat tänä päivänä rakastamme toistemme lapsia kuin omiamme.

Voisin kuvitella, että samalla tavalla olisin ollut hommaan valmis lapsettomanakin. Toki en voi mennä vannomaan, kun ei kokemusta ole. Se on kuitenkin varmaa, että jos jommalla kummalla lapsia on, niin ne lapset on hyväksyttävä ja heitä on rakastettava -muussa tapauksessa on todella väärin aloittaa koko suhdetta.

Elareiden yms. suhteen en edes osaa näitä asioita ajatella. Raha on vain rahaa, enkä sen perusteella kumppania valitse. Jos lapsia on, heistä on huolehdittava myös taloudellisesti. Usein myös aikuisiin lapsiin menee jonkin verran rahaa, vanhempien omasta halusta.;)

Itselläni just vastaava "tilanne päällä ". Mulla on aikuisia lapsia ja miehellä alle kouluikäisiä. Olen puun ja kuoren välissä pitää valita että muutetaaanko yhteen vai ei. Tämä suhde saattaa muuten päättyä, jos en ole valmis menemään eteenpäin. En koe että on reilua vaatia minulta joko tai. Envielä osaa sanoa mitä teen.

Olen mies ja minulla on kaksi lasta. Rehellisyyden nimissä en voisi muuttaa naisen kanssa yhteen, jolla on lapsia. Eli minä en todellakaan alkaisi tällaiseen uusioperhekuvioon. Siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Lisäksi omat lapset on omia ja vieraan ei ja sama toisin päin.

Ei kannata!!! Itselläni täysikäinen, poikaystävällä pienet lapset, Asuttiin vuosi saman katon alla miehen asunnossa ja nyt muutin pois. Lapsiviikonloppuja pelkäsin valmiiksi jo, ahisti, vitutti, miehellä kasvatustyyli että pitää joka sekuntti vahtia ja leikkiä. Joillain voi toimiakkin, jos on oikein lapsirakas ja osaa rakastaa toisten naisten lapsia kuin omiaan. Lasten äidit määräilee menojasi ja järjestelee aikatauluja, huh huh... :D Kiitos riitti.

En ikinä alkaisi seurustelemaan miehen kanssa jolla lapsia! En enää.
Seurustelin miehen kanssa jolla oli kolme lasta joista kaksi alaikäistä. Lapsista ei ollut mitään harmia mutta voi niitä erossa katkeroituneen miehen vihamielisiä vuodatuksia! Exä sitä ja exä tätä. Viha exää kohtaan oli suuri. Jonkin aikaa lohdutin ja yritin ymmärtää.
Sitten tulin siihen tulokseen että tästä ei tule mitään. Tuumin että meidän maailmat ei kohtaa, mies oli sen verran vielä menneisyyden traumatisoima että minusta ei ollut hänen lohduttajaksi.
Ei ikinä miestä jolla on haamuja takanaan!

Ei ole helppoa vanhemmallakaan iällä. Seurustelin miehen kanssa muutaman vuoden. Asuttiin välillä yhdessäkin ja muutin pois koska...sen aikuinen lellitelty tytär määräili isän menoja kun heillä oli aina ennen näin. Yritin sopeutua ja tukea heitä molempia (poika olikin ainut täysijärkinen näköjään) kun vaimo/äiti kuollut.Mies ehdotti itse minulle, että mennään kahdestaan mökille ja kun tytär siitä kuuli niin taivaan luukut aukesivat. Kun Hän on eronnut ja Hän on yksin, oma vika kun seikkailu kahden pienen lapsen äitinä kiinnosti enemmän. Yritin keskustella asiasta että otetaan huomioon kaikki, myös minun sukulaiset, mutta sieltä tuli sellaisia syytöksiä kun minä kuulemma tulin väliin heidän pahimpaan suruaikaan(Haloo, kuolemasta kohta 5v), eikä minulle annettu mitään mahdollisuutta puhua. En mennyt mihinkään väliin kun hänen isä valitsi minut tiettävästi itselleni, ei tyttärelle passaajaksi. Hän sitä ja Hän tätä. Ja isi kun keitetty spaketti. Mökillä pitäisi antaa tyttären nukkua pitkään kun on väsynyt, nivelvaivoista kärsivä pappa hoitaa lapset ja aikuisen tyttären sotkut, tiskaa ,pesee pyykit(myös tyttären petivaatteet), kun tyttärellä vaikeata ...äiti kuollut...sitä kuulin jatkuvasti. Tytär ilmoittaa vaan isälle, että haluan saunaan kello 15 ja isi juoksi. Annoin heidän olla keskenään ja kävin mökillä kun se lellitelty tytär ei ollut paikalla...sekään ei käynyt kun pitäisi olla yhdessä koska heillä oli aina ennen näin. Olen kyllästynyt koko touhuun. Nyt pudotin minäkin pommin ja suosittelin molemmille hankkimaan oman elämän. Rajaansa kaikessa, myös minun kärsivällisyydessä ja ymmärtämisessä. Tytär on kateellinen, ei muuta. Myönsi kerran isälle, että hänellä ei ole niin hyvin asiat kun isällä ...no joo. Parempi olla yksin kun sellaisen uusavuttoman tyttären juoksupoika.
Kiitos kaikille, ketkä jaksoitte lukea tämän avautumisen.

Riippuu tapauksesta esim:
- paljonko lapset ovat isällään. Jos esim. pidennetty viikonloppu joka toinen viikonloppu, niin OK
- riippuu lapsista, että ovatko hyvin kasvatettuja normaaleja lapsia vai kuritta ja säännöittä kasvaneita haistattelijoita
- riippuu miehen exästä esim. miten fiksusti arki sujuu lasten kahden kodin välillä
- riippuu miehen työstä eli olisinko minä enemmän miehen lasten kanssa jatkuvasti kuin mitä mies itse olisi

Pääsääntöisesti seurustelisin ensiksi riittävän pitkän aikaa miehen kanssa ja tutustuisin rauhassa lapsiin. Yhteen muutettaisi vasta sitten, kun arki taatusti sujuisi siitä huolimatta, että miehellä on lapsia.

Minulla on itselläni nuorena hankittu lapset, joista nuorinkin muutti juuri omilleen. Nautin kovasti hiljaisuudesta ja harrastuksistani sekä siitä, että voin olla ylitöissä ihan milloin vain ilman, että kukaan odottaa hädissään kotona. Siksi en ole hommannut edes koiraa. Juuri nyt tuntuu siltä, että mieluiten ottaisin miehen, jolla on myös oma koti, jolloin suhteemme olisi pelkkä seurustelusuhde, ei avoliitto. Avo-/avioliiton aika voisi olla sitten myöhemmin, kun lapset ovat kummallakin muuttaneet omilleen.

En ikinä ottaisi naista jolla on lapsia entisestä avioliitosta. Siitä ei kertakaikkiaan tulisi mitään. Omat lapset on omia ja sillä selvä. Lisäksi kun siinä saa vielä kylkiäisenä ex ukon ja siihen liittyvät ahdistukset ja masenukset, niin ei kiitos..

Minä olen kuviossa,jossa miehen exä asuu myös samoilla kulmilla. Ollaan siis tekemisissä tiiviisti. On alkanut ahdistaa. Miehen lapset murkkuja ja mulkoilevat minua. Huoh. Jos eroamme niin silti törmätään kuitenkin tässä kulmilla pakosti... Ehkä muutan täältä pois. Emme siis asu yhdessä miehen kanssa.

Nuorimmaiseni muutti pois kotoa 2 vuotta sitten, miehen kanssa erottiin 2008. Olen yhä onnesta sykkyrällä. Vapaus on ihana asia. Asunto on maksettu, on omat rahat, ei tarvitse siivota kenenkään toisen jälkiä, ei ole ruuan laittovelvollisuuksia, ei tarvitse miettiä ketään muita kuin itseään.

En ikinä enää muuta kenenkään kanssa yhteen asumaan.
Tai ikinä ja ikinä, mistä minä tiedän miltä tuntuu 60 vuotiaana, mutta ainakin nyt näin 42:senä tuntuu tältä. En ole mitenkään riippuvainen ollut miehestä tai siitä, että joku pitäisi kotona kaverina olla koskaan.

En kaipaa tippaakaan minkäänlaista ihmissuhdedraamaa enkä sinun-minun-lapset -suvut - aikataulutuksia ja kuviota. Mieluummin pidän hommat simppelinä ja elän näin.

Esim, ennen vanhaan piti miettiä porukalla minne mennään lomalle, mihin rahat riittää, pitääkö lapsille ostaa sitä tai tuota. Nyt katsoin pankkitiliä viime viikolla ja päätin, että lähdenkin elokuussa viikoksi Kroatiaan, kun sopiva matka sattui kohdalle netissä. Ei tarvinnut kysellä keneltäkään eikä sovitella kenenkään aikatauluihin mitään, buukkaus ja se oli siinä.

Itse olen 44 v mies 2 lasta tytär 17 ja poika 14.

Lapseton 31 v. nainen muutti luokseni asumaan. Sitä ennen tapailimme n. vuoden ja seurustelimme reilu puoli vuotta.

Tietysti tämä on vain minun yksipuolinen näkemys asiasta, mutta mini asia on mennyt hyvin. Nainen on tullut hyvin toimeen lasten kanssa ja heillä on jopa sellaista omaa hauskaa.

Minusta hänen otteensa on ollut hyvä. Hän ei ole yrittänyt tekeytyä äidiksi tai tyrkyttänyt itseään lasten seuraan, vaan lähinnä ollut aikuinen kotona.

Toisaalta itse en ole edellyttänyt hänen osallistuvan lasten hoitoon, vaan olen toiminut lähinnä siten, kuin edelleen huolehtisin heistä yksin. Eli en esim oleta, että nainen huolehtii lapsista työreissullani vaan suunnittelen reissuni sen mukaan, että itse voin huolehtia lapsista.

Eksäni on ollut ongelmallinen, mutta voin minua kohtaan. Varoitin nyksääni asiasta jo ihan ensitapaamisella.

Se mistä nykyiseni varmaan minua kritisoisi on, että teen liikaa lasteni eteen. Minun pitäisi pistää heitä enemmän tekemään kotitöitä, enemmän ottamaan vastuuta itsestään jne.

Minä seurustelin miehen kanssa jolla oli poika jota tapaili missä tapaili en tavannut poikaa koskaan 10v aikana ,suhde loppui kun sai tietää vieraiden ihmisten kautta että hänellä oli 2v toinenkin lapsi josta en tiennyt mitään ja lapsi oli6v kun asia tuli ilmi.En koskaan ymmärtänyt miksi salasi asian mutta en voinut luottaa enään mieheen suhde loppui siihen ,onneksi en ole enään edes tavannut miestä sen jälkeen.Itselläni on kaksi lasta jotka olivat12v että ei olisi ollut mitään syytä salailuun.