imaami

Tänään oli uutinen espanjassa toimivasta imaamista, joka oli saarnannut ihmisille siitä miten naisia pahoinpidellään ilman, että jää jälkiä.
Surullista.....
Miksi ette hyvät naiset avaa silmiänne islaminuskoisten arvoille?
91454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vieraita kulttuureita pitää suvaita. Ne rikastuttavat.

Äänestä

uskoo, että saa miehensä muuttumaan.
Ihana tummatukka nappisilmä ei enää hakkaa ja pummaa rahoja, kunhan annan kaiken rakkauteni. te rasistisiat.

Äänestä

sehän on niin eksoottinen ja kaikkea. on se mua pari kertaa lyönyt, mutta lupasi, ettei hakkaa enää, ellen toimi väärin sen mielestä. ei se edes juo, eikä katsele muita naisia. baarissa se käy kyllä ystäviensä kanssa usein ilman mua eikä tule kotiin yöksi, mutta ne kuulemma pelailee kavereidensa kanssa aina yöt videopelejä ja viettää ramadania sillä tavalla. se on tosi tärkeetä sille, että se saa olla välillä yksin ja siksi mä olen välillä vanhemmillanikin viikonloppuja.

mulla on ihan täys oikeus päättää omista asioistani, mitä nyt suostuin hankkimaan lapsen 3kk seurustelun jälkeen, naimisiin menin kahden viikon jälkeen ja muutaman kerran maksoin mieheni lentoliput, kun se meni vanhempiaan tapaamaan. en mä saa kyllä baareissa käydä, mutta ei ne mua ole sillain kauheesti kiinnostanutkaan. niin ja meidän poika syntyy kohta. se kasvatetaan muslimiksi kun mun mies haluaa niin ja se myös ympärileikataan, mutta mun mielestä se on ok, kun se on hygienisempää. tosin suomessahan on muutenkin ehkä 600 kertaa hygienisempää kuin Turkissa, koska täällä voi jopa juoda vesijohtovettä, mutta ei silloon niin väliä, kun mä tiedän, että mun mieheni ajattelee meidän lapsen parasta. ihan omilla aivoillani mä ajattelen, mutta musta tuntuu, että suomalaiset on vaan niin katkeria kun meillä menee hyvin.

Äänestä
  • Ensinnäkin minulla heräsi kysymys kuinka vanha olet? Onko sinulla omia ystäviä? Entä harrastuksia? Vai onko sinun miehesi estänyt nämä asiat? meneekö teillä mielestäsi hyvin? Jos menee hyvin niin silloin ei tarvita väkivaltaa. Eikä muutenkaan saa koskaan alistaa toista. On olemassa monenlaista väkivaltaa. Ruumiillista, henkistä, rahallista, sosiaalista. Eli suomeksi sanottuna hakkaaminen, toisen raha-asioista päättäminen, lapsenhoidon ja kodin hoidon sysääminen naisen harteille. ystävyyssuhteiden jäädyttäminen. Mieti onko hän sairaaloisen mustasukkainen? itse käy ravintoloissa ja on vielä yöt poissa... Mieti uskotko hänen todella olevan sinulle uskollinen. En halua mustamaalata, mutta missä on omanarvon tuntosi ja itsekunnioituksesi? Saatko pitää omat rahasi itse? Entä miten sitten, kunteidän poikanne syntyy? Jos hän on lyönyt sinua niin miksi hän ei voisi yhtähyvin lyödä sinua lapsenkin nähden.. Sitäkö haluat pojallenne? Älä anna painaa itseäsi maanrakoon. ole vahva, jämäkkä nainen. Miksi olet maksanut hänen lentolippunsa.. Ihmettelen? eikö hänen miehenä pitäisi pitää huolta päinvastoin sinusta ja tulevasta lapsestanne taloudellisesti? vai kantaako hän rahaa perheelleen synnyinmaahansa. oletko tavannut hänen vanhempiaan? millainen perhe hänellä on? Muuten onko hän suomen kansalainen? Ajattelin, vaan... MONI ulkomaalainen tekee niin, että tulevat suomeen noinsanotulla opiskelija oleskeluluvalla, tai 3 kuukauden lyhyellä b oleskeluluvalla.varsinkin jos heillä on sukulaisia suomessa he haluavat tänne mitä pikimmiten.. Noh seuraava vaihe on löytää tarpeeksi sinisilmäinen nainen jota voi huijata. puhutaan rakkaudesta ja muusta.. saadaan nainen avioon ja tämän varjolla pysyvä oleskelulupa.. Ja sitten, kun suomeen jääminen on taattua niin vaimo potkaistaan pihalle ja uutta kehiin. Anteeksi tämä on tosi roisia tekstiä ,mutta olen huomannut neljän tuttavani kohdalla, että valitettavan totta. Älä missään nimessä anna lyödä itseäsi.. IHAN TOTTA! Mitä vanhempasi ajattelevat? Saatko heiltä tukea ja suojaa.. Kohta miehesi sanoo sinulle, että vaihda nimesi musliminimeksi, tai laita pitkä hame ja huntu. olen muuten itse lukenut koraanin ja siinä kielletään jyrkäsri naiseen kohdistuva väkivalta ja alistaminen. Ei koraani kehoita tekemään asioita, vaan monet asiat myös ikävät johtavat kulttuuritaustasta ja omasta kotikasvatuksesta.. En tiedä mistä miehesi on kotoisin, mutta veikkaisin kertomasi mukaan Marokkoa, tai Algeriaa.? olenko väärässä. Oletko sittenkin poissa kotoa, kun lapsenne syntyy? Jos miehesi haluaa pelata omia lapsellisia pelejään.. Ja nyt haluan tässä vielä tähdentää, että en todellakaan ole rasisti.. Tulen valmistumaan terveydenhoitoalalta sairaanhoitajaksi ja lähden lukemaan sosionomiksi.. Minulla on paljon ulkomaalaisia ystäviä.. myös muslimeja.. ihania lämpimiä ihmisiä.. juuri tänään puhuin kahden muslimimiehen kanssa ja he sanoivat, että kunnon muslimimies ei todellakaan lyö, vaan kunnioittaa vaimoaan joka on vielä raskaana. he tekevät kotona ruokaa ja osallistuvat lasten hoitoon, kun vaimo käy koulussa.. Samassa, kuin minä.. Muista yksi asia.. Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään itselleen ja muslimi ensisijassa Allahille... Muslimi mies ei joo kyllä juo, mutta onko naiseen kohdistuva väkivalta jotenkin hyväksyttävää... He rukoilevat useasti päivässä ja turha pyytää allahilta anteeksiantoa jos on ensin lyönyt, tai pettänyt vaimoaan. Tämä on muuten muslimeilla vielä erittäin tiukka asia... Mieti mitä elämältäsi haluat? Minä, vaikka en sinua tunnekkaan toivon sinulle pelkkää hyvää ja pojallenne.. Meillä on, vain tämä yksi ainoa elämä ja se pitäisi elää sen arvoisesti. ei kenenkään kynnysmattona.. Sinulle kaunista joulua ja kerro miten menee jatkossakin. Itse olen päivittäin sivuilla.. Päivi.

    Äänestä

suomalaisethan miehet eivät hakkaa! Hmph...Juuri kuuntelin ystäväni itkuja kun oma rakas kulta oli lyönyt baari-illan päätteeksi. "Se on niiiiiin ihana mutta kännissä joskus vaan vähän outo..." Niin ja mies siis on suomalainen. Eikä varmasti ainoa laatuaan.

Äänestä
  • Amnestyn kampanjaa lainatakseni: Pöydät, portaat ja ovet pahoinpitelevät päivittäin 250 suomalaista naista. En tiedä miten Helsingissä, jossa maahanmuuttajaperheitä on enemmän, mutta ainakin täällä maakunnassa missä ulkomaalaisia suomalaisnaisten kanssa naimisissa olevia ei juurikaan ole, riittää kyllä pahoinpideltyjä naisia ihan tarpeeksi näiden suomalaisten välisten parisuhteiden jäljiltä...

    Äänestä

  • Asian pointtihan ei ole tämä hakkaavatko suomalaiset miehetkin....
    En varmaan ikinä opi ymmärtämään näitä täysin irrelevantteja kommentteja.
    Asian ydin on siis se, että islaminusko on sellainen usko jonka kautta valtion lait yms moraalisäännöt määritellään täysin---->sharia esimerkkinä.
    Koska Islam uskontona kehoittaa väkivaltaan ja naisten ja lasten alistamiseen myös islaminuskoinen yhteiskunta hyväksyy nämä asiat.

    Ja sitten vielä älypäille tiedoksi, suomalaistenkin moraalisäännöt on pitkälti kristinuskon muokkaamat. Suomea ja jotain Jemeniä ei voi kuitenkaan edes verrata toisiinsa siinä suhteessa millä tavoin uskonto muokkaa yhteiskuntaa ja asenteita.

    Suomessa on hakkaavia suomalaisia miehiä ja naisia, mutta yhteiskunta ei hyväksy tätä ja samoin lasten pahoinpitely on tuomittavaa yleisen moraalin mukaisesti.

    Suomessa ei julkisilla paikoilla ole ihmisiä informoimassa miehiä miten pahoinpidellään jälkiä jättämättä.

    Islam on väkivaltainen ja vaarallinen yhteiskuntamalli, jonka voisi mielestäni hävittää maailmasta täysin.

    Ja kyllä, ei tarvitse edes kysyä; olen rasisti, eikä hävetä.

    Äänestä

Anteeksi karkea kielenkäyttöni etukäteen mutta suoraan sanoen vituttaa tuollainen aliarvioiva asenne: miksi ette hyvät naiset avaa silmiänne.
Naistenko luoma se islami nyt onkin!! Voi helvetti toivottavasti sä et ole meitä kanssasisaria vaan joku esipuberteetissa kipuileva pöllö! Avaa silmäsi ja ala itse tiedostamaan ennenkuin kirjoittelet tänne ääliöjuttujasi!!

Äänestä
  • Eiköhän se pointti ollut se, että just suomalaiset naiset on ihan hulluina näihin muslimimiehiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lamia kirjoitti:

Tänään oli uutinen espanjassa toimivasta imaamista, joka oli saarnannut ihmisille siitä miten naisia pahoinpidellään ilman, että jää jälkiä.
Surullista.....
Miksi ette hyvät naiset avaa silmiänne islaminuskoisten arvoille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu