Olen auton ostaja ja nähnyt vuosien varrella monenlaista vempulaa autoliikkeiden myyjissä. On vanhanaikainen myyjä, joka sanoo: "Mitä herralle ja rouvalle saisi olla." On nuori pätemisen tarpeessa oleva myyjä, joka vilkuilee koko ajan kännykkäänsä, vaikka asiakkaat samaan aikaan kyselevät neuvoja. Näiden ääripäiden lisäksi on kaikenlaisia vipeltäjiä. Eräskin myyjä kirjoitti sopimuspaperit valmiiksi kysymättä kertaakaan, aionko todella ostaa kyseisen auton.
Tässä lyhyet ohjeeni:
1) Auton ostaja on tavallinen ihminen, joten puhuttele häntä niinkuin muitakin ihmisiä.
2) Kuuntele ensin, mitä asiakas haluaa ja esitä vasta sitten omia mielipiteitäsi.
3) Muista, että asiakas on aina oikeassa, vaikka ei olisikaan.
4) Jos asiakas haluaa, näytä auton kaikki ominaisuudet rauhallisesti sisätiloista alkaen. Auton korin ulkopuolen esittelystä voi siirtyä vilkaisemaan konepellin alle, ja lopuksi tutustutaan takaluukkuun ja auton alustaan. Kiertäkäää auto yhdessä moneeen kertaan. Jokaiseen asiakkaan kysymykseen on vastattava asiallisesti.
5) Kun asiakas on tutustunut perusteellisesti autoon myyntipaikassa, kysy vasta sitten haluaako hän kenties koeajaa uuden auton.
6) Kysy vasta sitten, haluaako asiakas kenties hinta-arvion omasta autostaan ja jos ei halua, kunnioita asiakkaan toivomusta.
7) Älä missään nimessä valehtele auton ominaisuuksista äläkä mistään muustakaan asiasta, sillä asiakas muistaa sen ikuisesti ja karttaa sinua sen jälkeen aina.
8) Älä hosu missään vaiheessa, vaan anna asiakkaalle aikaa harkita rauhassa, jopa viikkoja, yhtä elämänsä suurinta kauppaa.
9) Kun kaupat on tehty, älä käännä selkääsi asiakkaalle, jotta hän voi olla asiakkaasi myöhemminkin.
10) Tee ne asiat ehdottoman tarkasti, mitä olet kaupan hieronnassa asiakkaan kanssa sopinut. Kaikki lupaamasi asiat sinun on hoidettava viivyttelemättä.
Miltä autonmyynti näyttää ostajan silmin?
autonostaja
1
112
Vastaukset
- yks_automyyjä
Kaikki muu vielä menee jollain lailla jos on tosiasiakas mutta tuo vika kohta on mahdoton. Tottakai mä lupaan silleen epämääräisesti kaikkea kivaa. Niinhän tehdään kaikessa mainonnassa ja tää on sitä samaa juttua. Ei laihdutuslääkkeekkään tepsi vaan niillä myydään unelmaa. Niin mäkin myyn, unelmaa autosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww701150EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 77813
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23625- 28604