Verkkouutiset -
Saksan kotimaan tiedustelu var tuntia 4 oittaa maahan tulevien turvapaikanhakijoiden radikalisoitumisesta.
Saksan sisäministeriön alainen kotimaan tiedustelu BfV (Bundesamt für Verfassungsschutz) varoittaa etenkin yksin maahan saapuvien nuorien miesten olevan vaarassa radikalisoitua.
”Meillä on vakavia huolia siitä, että avustustyötä tekevinään olevat islamistit yrittävät käyttää Saksassa pakolaiskriisiä omiin tarkoitusperiinsä. He yrittävät vaikuttaa turvapaikanhakijoihin ja värvätä heitä”, BfV:n johtaja Hans-Georg Maaßen toteaa EurActivin mukaan.
Maaßen sanoo saksalaistiedustelun valvovan tilannetta tarkasti. Kasvavan radikalisoitumisen uhkaa pidetään varsin todellisena.
BfV:llä ei vielä toistaiseksi ole todisteita siitä, että esimerkiksi jihadistijärjestöt olisivat hyödyntäneet pakolaistulvaa soluttamalla taistelijoitaan Eurooppaan.
Esimerkiksi pahamainen ISIS-jihadistijärjestö on kuitenkin väittänyt salakuljettaneensa jopa tuhansia taistelijoita pois Syyriasta ja Irakista.
Maaßenin mukaan Saksassa oleskelevien salafistien eli vanhoillista ja erittäin tiukkaa Islamin tulkintaa noudattavien määrä on kasvanut viimeisen kolmen kuukauden aikana noin neljällä sadalla hengellä. Heitä on sisäministeriön tietojen mukaan nyt liki 8 000.
Saksasta on lähtenyt Lähi-idän konfliktialueille kaikkiaan noin 740 islamistia. Heistä kolmannes on palannut takaisin ja BfV uskoo ainakin 70 osallistuneen taisteluihin. Noin 120 on menehtynyt Syyriassa tai Irakissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eurooppa leikkii tulella! EU:N ULKORAJAT KIINNI VÄLITTÖMÄSTI!
Ei niitä voi tulla Suomen asiantuntijat sano niin.
isisin ei tarvitse väittää mitään onhan sen jo supo ja media myöntänyt suoraan että suomessa on jo isisin jäseniä?
http://www.mvehti.net sivustolla kauhu skenaaria miten he iskisi suomeen. Satojatuhansia kuolisi ja samanverran sairastuisi. Pelkästään suomessa. Kirjoittaja oli joku markus jannson
Tuollaiseen skenaarioon olisi jokaisen suomalaisen nyt viimeistään syytä varautua sillä eihän valtionjohto mitään tee ennen kuin on jo liian myöhäistä ja nyt se rupeaa jo olemaan liian myöhäistä. Päinvastoin jopa pääministeri on valmiina antamaan kotinsa noille jihadisteille. Tuollainen verilöyly tulee tapahtumaan kenties vuonna 2017 tai jopa aiemmin. Veikkaisin että Keski- ja Etelä-Euroopassa, myös Ruotsi ja UK tilanne on vielä pahempi ja siellä tulee tapahtumaan pahoja asiota ja veri vuotaa vuolaasti, miljoonia tulee kuolemaan.
Eikös MV-lehdessä ollut, että suomalaisia menehtyisi miljoonia?
Ja kuten tiedämme, niin MV-lehti on niin, niin, niin luotettava lähde. Sieltä löytyy kaikkien alojen asiantuntemus.
Itse veikkaan 1-5 miljoonaa uhria jos liikekannallepanon toteutus myöhästyy.
Sillä välin Suomessa rasistiporukka yllyttää toisiaan aseisiin ja massamurhiin. Pommipuheita heitellään myös. Kukaan ei varoita mistään, vaikka nämä finninaamat tekevät kaikkensa saadaseen ensimmäiset heikkolahjaiset räiskimään ympäriinsä. Käsiksihän he jo käyvätkin, näitä kuulee jatkuvasti, kun pelkät uhkaukset ja huorittelut eivät riitä.