Vitivalkoisissa lenkkareissa euroopan läpi suomeen

On taas tosi pakolaisia... Miten vitussa on lenkkarit säilyneet tällä pakoloisella noin valkoisena...

http://www.ess.fi/incoming/2015/09/25/1304007_.jpg/ALTERNATES/w633/1304007_.jpg

Pelkkiä terveitä karkureita loisia tuossakin porukassa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kenties hän ei ole urhean suomalaistaistelijan tapaan ryöminyt kännissä pitkin ojanpohjia.

Äänestä
  • Taidat olla oikeassa. Nykyään taistelijoille on tarjolla bussikyydit, hotellimajoitukset ja lisäksi ihan itse saa päättää, missä haluaa sotaa vältellä. Kyllä sodassa kuollut ukkini oli tyhmä mies, kun ei tällaista tajunnut.

    Äänestä

  • Valitettavasti unohdin lainausmerkit suomalaistaistelijan ympäriltä. Nokkelana poikana väänsit sen sitten sota-aikaan. Oma ukkini on yhä Kannaksella, kun eivät naapurin hyökätessä saaneet ruumistaan mukaan. Veljensä sentään saatiin sankarihautaan. Että sellaista.

    Äänestä

Kettu/suvakkitytöt ja sinä ette tee suomessa mitään maahan rahaa tuottavaa työtä. Suurin osa teistä ei edes ole töissä.

Joten suu kiinni vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KiehuuPäässä kirjoitti:

On taas tosi pakolaisia... Miten vitussa on lenkkarit säilyneet tällä pakoloisella noin valkoisena...

http://www.ess.fi/incoming/2015/09/25/1304007_.jpg/ALTERNATES/w633/1304007_.jpg

Pelkkiä terveitä karkureita loisia tuossakin porukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu