Suomessa on otettava mallia USA:n Burlingtonin Vermontin asukasliikkeeltä.
Suomessakin asunnon omistajien, asukasyhdistysten, erityisesti niiden, jotka asuvat lähellä sotilaslentokenttiämme on syytä olla tarkkana ja seurata, mihin Suomen johto aikoo sijoittaa F-35:t.
USA:ssa asukkaat, jotka asuvat lähellä niitä tukikohtia ja lentokenttiä, jonne Pentagon ja USA:n ilmavoimat ovat suunnitelleet sijoittavansa F-35-koneita jos ne valmistuvat, ovat alkaneet vaatia F-35-koneiden kieltämistä alueella. Yksi asuinalue, jossa on jo käännytty paikallisen viranomaisen, syyttäjän puoleen, on Burlington Vermontissa.
Asukkaat vetoavat F-35:n kieltämiseen mm. sillä, että F-35:n ns. riskikerroin joutua onnettomuuteen, räjähtää, tippua, tippua asutuskeskuksiin, taajamiin, ohjausvirhe nousussa, laskussa on suuri, F-35 on ollut alusta lähtien vikojen ja virheiden projekti, F-35 on keskeneräinen kone, F-35 aiheuttaa meteliä, F-35 on vaarallinen sen myrkyllisten materiaalien ja ammusten köyhdytetyn uraanin vuoksi jne.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ne putoo niskaan