Kansalaisjärjestöjä valvomaan läpinäkyvyyttä

Viime vuosina on enenevässä määrin tullut esille virkaa tekevien virheitä, salailua, hyväveliikädenpuristuksia, yllättäviä ehdotuksia, joita valmisteltu pitkään piilossa ja sitten ne viedään nopeasti läpi. Käytetään tukena tutkimuksia ja asiantuntijalausuntoja, joiden tehtävänä vain on tukea jo päätettyjä asioita. Nyt on kuohuttanut metsähallituksen aikeet myydä suomalaisten yhteistä omaisuutta. Olisiko suomalaisten aika herätä tvkoomasta ja vainelämääviihteestä ? Alkaa valvoa ison veljen touhuja ? Yksi vaihtoehto olisi sitoutumattomat kansalaisjärjestöt, joilla olisi lain oikeus tutkia asioiden läpinäkyvyyttä ja oikeellisuutta. Koska eihän tämä voi jatkua. Pelkoa lietsotaan leikkauksilla, maahanmuuttopropagandalla ja ties millä. Meitä suomalaisia sumutetaan. Peräänkuulutan Median vastuuta tutkia asioita, eikä vain kertoa sitä, mitä ilmoitetaan milloin miltäkin taholta. Mediajulkisuutta annetaan jotenkin epäreilusti. Suomessa on useampi uutiskanava, joten olisi hyvä, että asioita esitettäisiin hiukan monipuolisemmin eikä,samasta suusta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Bougainville kirjoitti:

Viime vuosina on enenevässä määrin tullut esille virkaa tekevien virheitä, salailua, hyväveliikädenpuristuksia, yllättäviä ehdotuksia, joita valmisteltu pitkään piilossa ja sitten ne viedään nopeasti läpi. Käytetään tukena tutkimuksia ja asiantuntijalausuntoja, joiden tehtävänä vain on tukea jo päätettyjä asioita. Nyt on kuohuttanut metsähallituksen aikeet myydä suomalaisten yhteistä omaisuutta. Olisiko suomalaisten aika herätä tvkoomasta ja vainelämääviihteestä ? Alkaa valvoa ison veljen touhuja ? Yksi vaihtoehto olisi sitoutumattomat kansalaisjärjestöt, joilla olisi lain oikeus tutkia asioiden läpinäkyvyyttä ja oikeellisuutta. Koska eihän tämä voi jatkua. Pelkoa lietsotaan leikkauksilla, maahanmuuttopropagandalla ja ties millä. Meitä suomalaisia sumutetaan. Peräänkuulutan Median vastuuta tutkia asioita, eikä vain kertoa sitä, mitä ilmoitetaan milloin miltäkin taholta. Mediajulkisuutta annetaan jotenkin epäreilusti. Suomessa on useampi uutiskanava, joten olisi hyvä, että asioita esitettäisiin hiukan monipuolisemmin eikä,samasta suusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu