Euroopan päättäjien tekohumaanisuus

>>
Minä olen rasisti
Torstai 24.09.2015

En ole sitä syntyperäisesti enkä sukuni rasitteena. Isoisäni Torpan Jussi, 15-lapsisen perheen isä majoitti aina siihen aikaan hevosilla kulkevat romanit eli mustalaiset tupaansa. Heitä ei koskaan jätetty taivasalle yöksi.

Miehuusikää lähestyessäni naapuriin muutti romaniperhe. Perheessä oli kaunis tytär, hänen kanssaan vähän kynkkäilimme ja kävimme muutaman kerran tansseissakin. Ei ollut rasismin häivääkään.

Tänä päivänä asun romanin lähellä, ikkunoiden väliä on kymmenen metriä. Hyvin menee. Seinäjoella taksia ajaessani otin aina kyytiin kaikenväriset ihmiset, jopa nekin, joista toiset varoittivat ja hyvin meni.

Miksi minusta sitten tuli rasisti? Syynä on tämä nyt vallalla oleva tekohumaanisuus. Ensin kukkahatun pani päähänsä pääministeri Juha Sipilä ja nyt päättäjät yksi toisensa jälkeen. Hyvä, ettei Soinikin kulje kukkahattu päässä.

Maailma on paha ja siinä on paljon epäoikeudenmukaisuutta, mutta päättäjien pitäisi suhtautua asioihin siitä huolimatta järjellä ja kylmän viileästi.

Toimittaja Hannu Reime kiteytti muutama päivä sitten ongelman radion aamulähetyksessä. Tämänkin ongelman alkulähde on Yhdysvallat, joka rupesi demokratisoimaan Irakia, syöksemään itsevaltaista hallitsijaa vallasta. Se sai vyöryn aikaan koko sillä alueella. Sitten Syyria, siellä on hallinnut suku 1971 lähtien, nyt kolmannessa polvessa. Taas Yhdysvallat lähti viemään demokratiaa sinne ja tulos on nähtävissä.

Kun kukaan siellä ei enää taistele jousipyssyillä, on selvää, että sinne myydään aseita, niin Euroopasta kuin vielä enemmän Yhdysvalloista. Ja kun niillä on aseita, ne tappelevat. Meillä on YK ja meillä on monia muita järjestöjä, joiden tehtävä on eristää rauhaa. Kukaan ei toimi, nyt keskitytään hoitamaan aspiriinilla syöpää.

Tämä Euroopan päättäjien tekohumaanisuus pahentaa kriisiä. Jos ihmiset ovat todellisessa hädässä, he eivät silloin valikoi maata, johon tulevat. Kun nyt kuitenkin näin tehdään sankoin joukoin, se on elintasopakolaisuutta. Sanon näin, vaikka Sipilä kielsi tätä sanaa käyttämästä.

Lopuksi muutama sana Kauhavan päätöksestä. Puheenjohtaja Hakala ivasi opettaja Paavolaa, kun hän on huolestunut koululaisten turvallisuudesta.

Ilmeisesti näillä päättäjillä ei ole enää muistissa, mitä nuoruus ja hormonien hyrrääminen käytännössä tarkoittavat. Sanon sen nyt teille. Kun on nuori ja tekee mieli naista, niin silloin katsotaan naista ja otetaan nainen. Näin yksinkertaista se on. Se ei ole rasismia, vaan biologiaa.

Seppo Ylilammi

Kortesjärvi

Ilkka.fi
<<
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

USA:n aseteollisuus ja aseiden myynnistä saatava raha on kaiken takana.

Sotia pitää olla, mutta kaukana Yhdysvalloista. Eri mantereella.

Rahaa tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ilkka.fi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu