SSS-pakkolakien huolellinen tutkinta bluffi?

Pari virkamiestä ja salaiset keskustelut – tällaiseksi paljastui hallituksen ”huolellinen tutkinta”
http://demokraatti.fi/pari-virkamiesta-ja-salaiset-keskustelut-tallaiseksi-paljastui-hallituksen-huolellinen-tutkinta/
"Kun hallitus esitteli ”pakkolakinsa” eli suunnittelemansa heikennykset työehtoihin, useampi hallituksen edustaja vakuutti, että paketti on varmistettu perustuslain ja muiden lakien mukaan mahdolliseksi.

– Olemme huolellisesti tutkineet tämän perustuslakiasiantuntijoiden kanssa ja lainsäädännön asiantuntijoiden kanssa, että tämä paketti on mahdollista viedä läpi, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tiedotustilaisuudessa.

Julkisuudessa näitä lainmukaisuuden varmistaneita asiantuntijoita ei ole kuitenkaan näkynyt. Päinvastoin asiantuntijoilta on kuulunut varsin toisenlaista viestiä.

On aika selvittää, keitä hallituksen käyttämät asiantuntijat ovat.

”Huolellisesti tutkittu”?

Vedetäänpä vielä yhteen.

Hallituksen ideoita on valmistellut kaksi työ- ja elinkeinoministeriön virkamiestä. He ovat kuulleet epävirallisesti perustuslakiasiantuntijoita, joiden nimiä eivät kerro. Tunnetuista perustuslakiasiantuntijoista yksi on todistettavasti osallistunut yhteen keskustelutilaisuuteen. Kukaan heistä ei sano, että paketti on varmasti lain ja sopimusten mukainen.

Ehkä tällä perusteella voi todeta, että hallitus on yrittänyt kysyä joltakulta jotakin ehdotustensa perustuslainmukaisuudesta. Mutta ei, niitä ei ole ”huolellisesti tutkittu perustuslakiasiantuntijoiden kanssa”. Niin ei ole tehty".

-

Kommentti: Voiko ministeri puhua mitä sattuu?
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-voiko-ministeri-puhua-mita-sattuu/5331056

"Viime viikolla pyörälenkillä kuuntelin radiota. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi perusteluja hallituksen esittämälle työelämäpaketille.

Ylen Ykkösaamun toimittaja otti esille kysymyksen siitä, voisiko perustuslaki estää uudistukset. Keneltä asiantuntijoilta te kysyitte, hän tiedusteli Stubbilta.

– Me kävimme tottakai läpi juurta jaksain virkavastuulla sekä työ- ja elinkeinoministeriön työlainsäädäntöammattilaisten välityksellä että sitten myös perustuslakiprofessoreiden ja muiden kanssa sen kokonaisuuden, että me toimimme tässä lain puitteissa, Stubb vastasi.

Vastaus kuulosti jykevältä siihen nähden, että olimme juuri kuulleet mediassa perustuslain asiantuntijoiden epävarmoja kommentteja. He eivät sinänsä tyrmänneet hallituksen kaavailuja, mutta huomauttivat, että riskejä on ja arviointi on tässä vaiheessa, näillä tiedoilla vaikeaa.

Hallitus tekee historiallisen massiivista uudistusta, joka koskettaa suurten ihmisjoukkojen arkea ja siihen liittyvistä oleellisista asioista on pyydetty olemaan hiljaa? Hallitus tuntuu seuraavan Matti Vanhasen (kesk.) pääministerikaudellaan suosimaa ajattelua: hoidetaan ensin asiat valmiiksi suljettujen ovien takana - kansa kuulee sitten aikanaan.

Onko Stubbin mainitsemista perustuslaillisuusarvioista jotain mustaa valkoisella, sitä emme vielä tiedä.

Hallituksella on toki oikeus ilmoittaa havittelemistaan – vaikka hyvinkin jännittävistä – uudistuksista ja selvittää niiden toteutettavuus myöhemmin. Siinä ottaa tosin riskin, että uskottavuus rapautuu, jos toimet kaatuvat myöhemmin omaan mahdottomuuteensa.

Se mitä hallitukselta ja ministereiltä ei perinteisesti ole siedetty, on pötypuhe. Suomessa ministereitä on joutunut eroamaan, kun he ovat jääneet kiinni paikkansa pitämättömistä tarinoista. Tästä näkökulmasta hallitus luistelee ohuella jäällä. Ei oikein näytä siltä, että se olisi selvittänyt “juurta jaksain” työelämään liittyvien suunnitelmiensa perustuslaillisuuden".

-

Vetääkö SSS-porvarihallitus siis pelkkää bluffia ”pakkolaeista” eli suunnittelemistaan heikennyksistä työehtoihin. Useampi hallituksen edustaja on vakuuttanut, että paketti on varmistettu perustuslain ja muiden lakien mukaan mahdolliseksi. Mutta onko näin oikeasti asian laita?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo kaikki selviää aikananaan.

Äänestä

SSS/EK koittivat pelottaa AY-liikkeen leikkauslistojensa taakse bluffilla.

Äänestä
  • Akava ja STTK saatin taa, mutta SAK ei mennyt jujuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SSSporvarien_pluffi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu