Aiemmin lähtivät toimenpiteisiin kotimaahansa. Tutkitaanko tytöt, että mikä on tilanne. Perheiden yhdistäminen alkaa kohtapuoliin, niin silloin pitäisi viranomaisten olla taas kerran hereillä, tosin kuten tiedämme eivät ole. OK tiedän kriteereitä perheiden yhdistämiseen on tehty, mutta ne eivät toimi. Perheet yhdistetään, kuten aiemminkin. Murhia,-kunniamurhia,-tappoja,-puukotuksia,-murhapolttoja ym. luvassa, siispä hereillä pitäisi myöskin olla ja lisätä rajusti poliisien määrää,-lisä kouluttaa erikoisesti maahanmuuttoasiaan perehtyneitä. Arviot 200,000-500,000 ovat sellaisia määriä, että nyky resusseilla kaikilla osa-alueilla ollaan , no missä, anarkia,-kaaos,-sekasorto tapahtuman todistajia. Kouluihin kurssit kuinka estän raiskatuksi tulemisen, jos on raiskattu, niin kuinka toimin. Asiat on puhuttava oikeilla nimillä(Hallis kertoi samaa) hys hys SPR Sipilän mukavat jutustelujen aika on mennyt.
Onko tyttöjen silpominen rikollinen teko Suomessa.
puheet.pois.toimintaa
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lestadiolaisrunkkari Juha Sipilä antaa luvan silpoa. Rillipiru tulee vaikka itse silpomaan tarpeen vaatiessa.
Onkos lestatatkin silvottu?
15 lapsen vääntämisen jälkee taatusti on!
Lasten (tyttöjen ja poikin) sukuelinten silpominen on Suomessa sallittua ja jopa suotavaa. Se edustaa modernia monikulttuurisutta parhaimmillaan. Tämän kauniin tavan soisi yleistyä kantaväestönkin keskuudessa.
Onkohan Liin pillu silvottu?
Suomessa laki kieltää, mutta Ahvenanmaalla sallitaan.
Kaikkia lakeja ei noudateta tai ainakaan niiden noudattamista ei valvota. Näin käy kun maailma ympärillä muuttuu mutta vanhat lait ovat yhä voimassa.
Tytön pillun silpominen aiheuttaa jopa yli 10 vuotta kestävän tulehduksen. Silloin alapää vuotaa visvaa ja haisee kuvottavalle kuten kaikilla somaliäpärätytöillä.
Tämä pillunsilpomispaheksunta on lesbofemakkojen propagandaa. Poikin silpomien ei kiinnosta ketään.
Nauti sinä vähäosainenkin kauniista syksystä, ruska kauneimmillaan, aamu kasteesta, tunne tuoksut, nauti, ah, nauti
Joo. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin syksyisten pesemättömien pillujen tuoksut illan hämärtyessä.
Määrät ne määrät. Tälläiset viestit laukaisee jo kantaväestön keskuudessa apua odottavat paniikkiin(lue: Varakudessa mielenterveyspaikkaa odottavan sautnnainen abi-tytön puukotus pari vuotta sitten, puukottaja pääsi hoitoon, mihinkä halusi, piti vaan ensin satunnaisesti tappaa tyttö) apu on entistä vaikeampi saada. Palolaiset menevät yksityiselle, valitettavast Pky, Psy, hoitsut lekurit, nekin menee, vit usti hilloo tulloo enämpi.
Pitää palkata pillu inspectöör näille mamuille. Varmasti löytyy vapaaehtoisia.
Onkos nämä niitä lapsiavioliittolaisia, Suomessakin on yksi, en nyt muista että ketkä julkut.
Käsittääkseni kirurgisin toimenpidein niitä tissejä isonnetaan ja peppua pienennetään, että kyllä silpoaminen on Suomessa laillista, tosin niin kallista että asia hoidetaan ennemmin Virossa halvemmalla....