Olen 27 vuotias nainen. Mieheni on 29. Olemme seurustelleet yli 2 vuotta ja asuneet yhdessä kaksi kuukautta.
Mitä pidemmälle suhteemme etenee sitä enemmän huomaan, etten voi luottaa mieheeni. Ja toisaalta kuitenkin voin. Hän on todella ihana: lämmin, hellä, rakastaa minua, en voi kuvitellakaan että hän pettäisi, hyvä huumorintaju, kiltti, minun puolellani kaikessa ja haluaa minun parastani, käy työssä ja arvostan hänen ammattitaitoaan siinä. Paljon on siis hyvää.
Kuitenkin näen liikaa hänen äitinsä vaikutusta hänessä. Mieheni äiti on vähätellen sanottuna hössö, joka hoitaa kaikki mahdolliset asiat (jos vain hetkeksikään herpaantuu ja ei sano tiukasti EI). Lieneekö siis siitä johtuen koen usein, että minun on oltava suhteessamme se "aikuinen", se joka huolehtii laskut ja talouden, huolehtii ruuan ja arjen sujumisen. Mieheni ikään kuin haahuilee elämän läpi ottamatta vastuuta mistään.
Mieheni äiti soittaa miehelleni noin 1-5 kertaa päivässä. Lisäksi hän soittelee minulle siinä sivussa. Onneksi asumme kaukana lapsuudenkodeista, muuten hän varmaan asuisi meillä. Hän ei missään nimessä ole ilkeä, eikä koskaan puhu pahaa kenestäkään. Alan kuitenkin uskoa, että hän on vaikuttanut hiukan liikaa kaikkien perheenjäsenten elämään...
Mieheni isä on ihan samanlainen kuin mieheni. Hän ei osaa ostaa edes autoon talvirenkaita itse, 60 vuotias mies! Mieheni sisko on äitinsä täydellinen vastakohta. Hän on muuttanut toiselle puolelle maapalloa, luulen että hankkiakseen itselleen oman identiteetin naisena.
Anoppi kertakaikkiaan tukahduttaa muut ihmiset! Hän ei jätä yhtään tilaa hengittää! Eniten harmittaa se, ettei mieheni ole koskaan oppinut mitään raha-asioista - kaikki on aina tullut pöytään kuin manulle illallinen. Harmittaa sekin, että mieheni ikään kuin kuvittelee, että kaikki asiat "vain tapahtuvat" itsestään, koska hänen äitinsä on ne aina hoitanut.
Ahdistaa jo Joulu niiden ihmisten kanssa.
Mitä pidemmälle suhteemme etenee sitä enemmän huomaan, etten voi luottaa mieheeni. Ja toisaalta kuitenkin voin. Hän on todella ihana: lämmin, hellä, rakastaa minua, en voi kuvitellakaan että hän pettäisi, hyvä huumorintaju, kiltti, minun puolellani kaikessa ja haluaa minun parastani, käy työssä ja arvostan hänen ammattitaitoaan siinä. Paljon on siis hyvää.
Kuitenkin näen liikaa hänen äitinsä vaikutusta hänessä. Mieheni äiti on vähätellen sanottuna hössö, joka hoitaa kaikki mahdolliset asiat (jos vain hetkeksikään herpaantuu ja ei sano tiukasti EI). Lieneekö siis siitä johtuen koen usein, että minun on oltava suhteessamme se "aikuinen", se joka huolehtii laskut ja talouden, huolehtii ruuan ja arjen sujumisen. Mieheni ikään kuin haahuilee elämän läpi ottamatta vastuuta mistään.
Mieheni äiti soittaa miehelleni noin 1-5 kertaa päivässä. Lisäksi hän soittelee minulle siinä sivussa. Onneksi asumme kaukana lapsuudenkodeista, muuten hän varmaan asuisi meillä. Hän ei missään nimessä ole ilkeä, eikä koskaan puhu pahaa kenestäkään. Alan kuitenkin uskoa, että hän on vaikuttanut hiukan liikaa kaikkien perheenjäsenten elämään...
Mieheni isä on ihan samanlainen kuin mieheni. Hän ei osaa ostaa edes autoon talvirenkaita itse, 60 vuotias mies! Mieheni sisko on äitinsä täydellinen vastakohta. Hän on muuttanut toiselle puolelle maapalloa, luulen että hankkiakseen itselleen oman identiteetin naisena.
Anoppi kertakaikkiaan tukahduttaa muut ihmiset! Hän ei jätä yhtään tilaa hengittää! Eniten harmittaa se, ettei mieheni ole koskaan oppinut mitään raha-asioista - kaikki on aina tullut pöytään kuin manulle illallinen. Harmittaa sekin, että mieheni ikään kuin kuvittelee, että kaikki asiat "vain tapahtuvat" itsestään, koska hänen äitinsä on ne aina hoitanut.
Ahdistaa jo Joulu niiden ihmisten kanssa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Asuiko miehesi äitinsä helmoissa, kunnes muutti sinun kanssa yhteen. Onko asunut yksin, jos on niin kuinkahian on hoitanut laskunsa ja syömisensä.
Eli oletettavasti osaa, mutta sinä olet nyt ottanut huolehtijan roolin ja sehän sopii miehellesi, kun on siihen tottunut. Ellet nyt viimeistään pakota miestäsi vastuuseen, olet se ainoa aikuinen perheessä loppuajan, turha siitä on syyttää anoppia, jos itse on samanlainen.
Tyttöystävästä tulee helposti "äidinkorvike".
mieheni asui yksin ennen yhteenmuuttamistamme. Joten varmasti hän on ainakin jotenkin "kyennyt" asioitaan hoitamaan.
Mutta toisaalta: asunto oli äidin hommaama, laskuihin äiti lähetti rahaa, postissa äiti laittoi tulemaan ruokaa... Ei mielestäni sellaista aikuiselle ihmiselle tarvitsisi tehdä.
Kyse onkin niistä pienistä asioista, joiden kautta minulle on käynyt selväksi, että anoppi on opettanut mieheni ihmiseksi, joka luovuttaa vastuun aina heti muille - myös omasta elämästään.
Varmasti olen itse ihminen, joka ottaa vastuun! Hössöä minusta ei saa tekemälläkään, mutta vastuunkantaja olen aina ollut kaikissa ihmissuhteissani...ellei joku laita kapuloita rattaisiin ja kanna vastuuta yhdessä kanssani. Yritän päästä taipumuksestani eroon, mutta mieheni kanssa se on vaikeaa.
Jos minä en toimi, kukaan ei toimi.
Miehesi kuulostaa ihan minun entiseltä poikaystävältäni:-)) Hommasin miehelle jopa 2 kesätyöpaikkaa, silti hän ei suostunut muuttamaan yhteen kanssani, koska mamma olisi saanut tietää, eikä äiti pitänyt minusta... Käytännössä loisin vuosikausia miehen pienessä soluasunnossa, tai hän minun luonani. Vieläkin harmittaa tuhlattu aika!
Melkoiselta lötjäkkeelä kuulostaa!! Mikseihän naisissa niin usein tapaa tuollaisia mammareita? Ihan kuin naiset opetettaisiin pienestä asti pitämään huolta itsestään...
Jos miehesi käy työssä ja hänellä on ammattitaito, niin toivoa on, koska ottaa kai rahallisesti osaa yhteisiin kuluihin. Ei muuta kuin "talouskurssille". Mies ottaa mallin kotoaan jollet pistä kapuloita rattaisiin. Anoppi on löytänyt kiltteyden hyväksi keinoksi päästä hösäämään sinunkin huusholliisi. Kuka uskaltaa vastustaa kilttiä ihmistä? Uskalla sinä, miehesi tuskin sitä tekee. Olet aikamoisen ongelman edessä! Kaikkea hyvää ja jaksamista!
Niin, kukapa tosiaan haluaa olla ilkeä kiltille ihmiselle tai kieltää häneltä jotain!? Se on juuri kamalinta tämän anopin kanssa, kun tietää miten kovasti hän rakastaa minua ja poikaansa ja tekee kaiken vain siksi...Kiltille ihmiselle ei voi sanoa pahasti!
Yritän luottaa sihen, että pääsemme tilanteessa tasapainoon. Itse myönnän kantavani liikaakin vastuuta helposti, olen siihen pienestä asti tottunut. Minun siis täytyy opetella relaamaan...ehkä maailma ei kaadukaan. Mutta pirun vaikeaa on, eikä mieheni tee sitä yhtään helpommaksi!
Puhumattakaan anopista, joka sekaantuu kaikkeen mitä mieheni tekee.
Ja tuo ns. kiltteys on yksi tapa käyttää valtaa.
Oma anoppini oli aina auttamassa ja sotkeentumassa kaikkeen mahdolliseen, koska hän halusi "auttaa". Toisin sanoen määrätä mitä muiden kuuluu tehdä. Ja sama jatkuu vieläkin. Ollaan autoa vaihtamassa ja anoppi oli nähnyt NIssanin mainoksen ja soitti illalla klo 10, että näki meille sopivan ja se pitäisi ostaa. HMMM, Luulisin, että osaamme itse valita itsellemme sopivan auton. Mutta taustalla onkin se, että anoppi haluaisi valita auton meille. Ja mielellään sellaisen joka hänellä on ollut joskus aikojen alussa. Täytyy vain yritää olla kohtelias 85 -vuotiaalle ihmiselle. Onneksi ei enää soita ja kysele onko miehellä pitkät alushousut jalassa;=) tai onko lapsilla kuiva vaippa, näinkin on tapahtunut. Joten miniä27 meillä on ollut samoja piirteitä parisuhteessa miehen kanssa, anoppi tuppasi tekemään miehen osuutta kotonamme ja minua raivostutti. Ja nyt sitten on pahan miniän maine, kun mikään ei kelpaa! PIDÄ PUOLESI ja rakentakaa oma parisuhteenne mieleiseksenne!
Ei kiltteys ole ihmisen luonne, vaan yksi taktiikka, jolla yritetään välttää riitoja, ja manipuloida syyllistämällä. Tai sitten ovat niin pelokkaita, etteivät pysty muuta olemaan. Kilteissä ihmisissä on hirveästi vihaa ja he voivat olla aivan häikäilemättömiä toisten asioihin sekaantujia. Ihmettelevät ja nyyhkivät ja yrittävät syyllistää,jos heidät paljastaa. Anoppisi on yksi monista miesten pilaajista tässä maassa. Olet valinnut lapsimiehen.
Minä tein kaiken itse kun muutettiin yhteen, jotenkin minusta tuntui ihan samalta: jos en minä niin kuka sitten? Voiko poikakaveri imuroida yhtä hyvin? Poikaystävälle se kävi tosi hyvin :P
Sitten päätin että yritän "relata" ja antaa hänen hoitaa asiat. Paljastui, että hän pystyy hoitamaan asiat ihan hyvin, omalla tavalla. Luulen, että sun pitää sanoa poikakaverille, että voisitko ... (lista) Ja pitäkää vknloppusin puh kiini!!! Hyvää Joulua!
juu, tuli mieleen että meillä anoppi höösäs suhteen alussa. minä en halunnut käydä siellä usein. en kyllä nykyäänkään.vaikka on lapsia.
kysyisin sinulta että ostaako miehes sulle joululahjoja? mun ei ostanut, mutta kun viime kesänä uhkasin pistää tohvelit toiseen osoitteeseen pysyvästi,sille tuli kai hätä.
no en minä nyt pelkästään lahjojen takia eroa, on tässä ollut monta asiaa poikittain.
m iten olis jos sanoisit ettet halua anopille jouluksi, olisitte ihan omassa porukassa.sinulla on vapaus valita missä joulusi vietät.
Joulu meni aika hyvin. Onnistuin olemaan poissa anoppilasta niin paljon kun tunsin itselleni tarpeelliseksi, vaikka anoppi kyseli perääni. Oma äitini asuu samassa kaupungissa, joten tottakai halusin olla siellä niin paljon kuin mahdollista. Minkä sitten kauniisti ilmoitin myös anoppilassa.
Mieheni ostaa minulle lahjoja, juu. Mutta käsittämättömän hintaisia lahjoja. Kun budjettia on tutkittu ja rahaa on vähän saattaa mieheni kävellä ovesta mukanaan 50 € lahja minulle! En minä sellaisia tarvitse tai halua! Mielummin syön koko viikon.
Hän on siis erittäin romanttinen ja antelias, mutta realiteettien kanssa sillä romantiikalla ei ole mitään tekemistä. Arjen kun pitäisi pyöriä myös...
pistäppä tolua anoppis joulupuuroon, niin loppuu se hössötys...
Kärsin samantapaisesta tilanteesta.
Ollaan seurusteltu mieheni kanssa kolme vuotta ja risat, niistä kaksi asuttu yhdessä. Nyt on yhteinen oma koti. Anoppi asuu n. 300 km päässä.
Alkuun anoppi tuntui mukavalta, sydämelliseltä ihmiseltä vaan mitä enemmän häntä on seurannut, sitä helpommin on huomannut hänen vaikutuksensa mieheeni. Anoppi höösää ja hössöttää. Kyläily vie hermot. Koko ajan pitäisi olla syömässä ja juomassa kahvia. Ruuat seisovat koko päivän (ja yönkin) pöydässä 'valmiina'. Mieheni on tottunut tähän palveluun, näyttää siltä ettei hänen ole koskaan tarvinnut sormeaan liikauttaa ruuanlaiton, sen pöydästä pois laiton, siivouksen ym. suhteen.
Tämä tulee ilmi jokapäiväisissä asioissa: mieheni ei esim. syö jos ruuat eivät ole valmiina. Hän ei koskaan siivoa, ei edes kehoituksesta. Ollessaan yksin kotona esim. kaksi viikkoa, annan kehoituksen imuroida niin sitä ei tapahdu. Sen sijaan kämppä on kuin hävityksen kauhistus. Jääkaappi on tyhjä ja täynnä homehtuneita ruokia. Roskat ovat viemättä. Pyykit pesemättä. Keittiö täynnä sanomalehtiä.
Miehelleni on esimerkkinä ollut myös hänen isänsä jonka en koskaan ole nähnyt tekevän mitään. Anoppi on hoitanut kaiken. Mieheni olettaa (niinkuin sanoitkin) että asiat tapahtuvat itsekseen. Hän ei huomaa, jos olen siivonnut. Pyykit pesevät itse itsensä ja ruoka valmistuu...
Mikäli en näitä asioita tee, niitä ei tee kukaan muukaan. Se on huomattu: olen usein poissa kotoa työni takia ja silloin koko talous seisoo. Mitään ei tapahdu kehoituksista huolimatta. Pitkän ja raskaan työrupeaman jälkeen alan siivota ja pistää paikkoja kuntoon, käyn kaupassa jne.
Asiasta miehelle motkottaminen ei auta. Ei auta, vaikka huudan, raivoan tai kerron kiltisti. Ei auta, vaikka jätän hommat tekemättä. Hän ei huomaa. Hän on tottunut, että koti on sekaisin ja ruuat mätänevät pöytään ja kaappeihin. Tästä kiitos anopille. Minä sen sijaan epäjärjestystä en voi sietää. Itsekään en mikään siivousintoilija ole, mutta imuroitava on kerran viikossa ja pölytkin joskus pyyhkäistävä. Olen yrittänyt jakaa kotitöitä: jos mieheni imuroisi edes joka toinen kerta tai pesisi omat pyykkinsä. Vastaus on joo joo, mutta mitään ei tapahdu.
Mitä tässä nyt sitten voisi tehdä? Lähteä jotta hän ymmärtäisi? Vaan kun ei ole paikkaa mihin mennä. Tiedän, että tämä vain pahenee tilanteen edetessä. Mieheni odottaa kaiken tulevan valmiina.
Ja silloinhan vasta asiat hyvin ovatkin kun mennään anoppilaan: palvelua piisaa. Mieheni makaa vain sohvalla kaukosäädin kädessä kaiket päivät ja ympärillä tapahtuu. Minulla sen sijaan menee hermot. Olen aikuinen, omatahtoinen ihminen eikä minua tarvitse palvella eikä höösätä. Anoppi tunkee kotiin lähtiessä ruokaa ja rahaa mukaan, edes tiukka ei ei auta.
En tiedä mitä teen. Suku odottaa säännöllisiä vierailuja ja samoin he olettavat että voivat tulla meille. Mieheni suuttuu jos kieltäydyn lähtemästä mukaan tai sanon että nyt ei sovi tulla. Eihän se häntä haittaa kun anoppilassa on täysihoito ja anopin täällä ollessa samoin!
Meillä myös samoin,anoppi aina tehnyt kaiken pojalleen,varmaan pyyhkinyt pyllynkin vielä,kun mieheni oli jo aikuinen.Kun muutimme yhteen huomasin mieheni avuttomuuden tosissaan..Lopulta sanoin,että hänen pitäisi miettiä,jos ja kun hänen äitinsä kuolee ja jos minä kuolen aiemmin,niin mitä hän tekee?No se on auttanut vähän,mutta vieläkin mieheni soittelee päivittäin äidilleen kysyäkseen neuvoja pienimmissäkin asioissa,noloa.Kun olemme matkalla mieheni soittaa päivittäin äidilleen,jotta tämä tietää poikansa olevan elossa.
Anoppi haluaa ihmisten olevan riippuvaisia hänestä itsestään,kai siihen rakentuu hänen itseluottamuksensa..Minua ahdistaa kun aikuinen mieheni on riippuvainen äitimuoristaan ja minusta.En silti tiedä millaista on kun on ilkeä anoppi,kai kamalampaa kuin tämä.
Haluan rakkautta ilman riippuvaisuutta
Aivan käsittämättömän tutulta kuulostaa!
Mielestäni erinomainen esimerkki on se, että usein iltaisin mieheni sanoo itsellään olevan nälkä (minä en syö klo 18.00 jälkeen). Silti hän ei laita itselleen ruokaa. Olen kysynyt, että odottaako hän ruuan ilmestyvän eteensä tyhjästä vai odottaako hän minun laittavan sen. Hän sanoo vain unohtavansa koko asian. Kaveri siis unohtaa syödä, jos ruoka ei kävele eteen!
Toinen on kun pyydän häntä auttamaan kotitöissä. Hän lupaa tulla auttamaan. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan ole päättänyt minä vuonna auttaisi, koska saan tehdä työn yksin.
Joululomalta lähtiessämme anoppi oli pakannut mieheni laukut täyteen lakanoita ja muuta tavaraa, jota emme todellakaan tarvitse. Anopin pitäisi tämä myös tietää, koska on kyllä asiasta puhuttu. Mieheni ei kuitenkaan ole osannut siinä tilanteessa ilmoittaa, ettei ota mukaan turhaa kannettavaa - vaikka on itse samaa mieltä, ettei mitään lakanoita ym tarvita.
Tutulta kuulostaa sekin, että miehen isä ei tee mitään. Eipä todellakaan minunkaan anoppilassani. Kyllä anopilla on kaikki langat kilteissä ja toimeliaissa käsissään, niin ettei muille jää tilaa ollenkaan.
... anoppi myös. Tajuan, kuinka hullua se on. Kun nuori pari tulee käymään, eli poikani ja miniä, alan jo etukäteen suunnitella mitä herkkua laitan. Valmistan aina jotain erikoista ja hyvää, en näyttääkseni paremmuttani, vaan paikatakseni huonoa itsetuntoani. Toisaalta ihan vilpittömästi haluan hemmotella heitä molempia, että voivat tulla valmiille aterialle sen kerran, kun ovat pitkästä matkasta vaivautuneet anoppilaan. Nyt kun olen lukenut näitä kirjoituksia, olen tajunnut, että tällainen käytös saattaakin aiheuttaa miniässä ärtymystä. Itselläni oli aikoinaan ilkeä anoppi ja tuolloin ajattelin, että minä en ilkeäksi ala, vaan olen tulevaisuudessa kiltti anoppi. Nyt kun olen useamman miniän anoppi, huomaan kuinka vaikeata anoppius on. Se rooli on yhtä vaikea kuin miniän rooli. Tulee tehtyä virheitä tahtomattaan. Se miten on poikansa kasvattanut, näyttäytyy ikään kuin toisen arvosteltavana, voisi sanoa, että se on kuin päättötutkinto, jonka antaa miniä. Kun itse olin miniänä, en ymmärtänyt, kuinka loukkavaalta nuoren ihmísen arvostelu voi tuntua vanhemmasta naisesta. Sitä kun harvoin osaa kukaan täydellisesti elää saati sitten kasvattaa lastaan.
Siis aiheuttaako anopin "hössötys" joissakin miniä-kokelaissa ärtymystä? SIIS MITÄ???!
Juuri tuollaisen anopin itse haluaisin -sellaisen, joka JOSKUS edes esim. kokkaa, leipoo jotain "erikoista ja hyvää" omalle pojalleen ja miniälle tms. MUTTA KUN MULLA ON JUST PÄINVASTAINEN ANOPPI!!! Ei mahda mitään. Ei vaivaudu tekemään ruokaa edes omalle pojalleen (=kihlattuni), kun tämä joskus vaivautuu äitiään katsomaan noin sadan kilometrin päähän. Viime äitienpäivänäkin anoppini oli kuulemma mennyt "karkuun" naapuriin ystävänsä luo -jotta ei tarvinnut vaan vahingossakaan äitienpäiväkakkua leipoa! Huh! Hössötys ei todellakaan ole hullua -kun sitä osaa silleen sopivassamäärin harjoittaa! ;)
Toki on hienoa, kun anoppi rakastaa heti ensi vierailusta asti. Ja on ihanaa kun kyläillessä ei ikinä tarvitse nähdä nälkää, päinvastoin.
Hössöttävässä anopissa on kyse kuitenkin jostain muusta. Kyse on siitä, että miehen äiti on opettanut poikansa valumaan elämän läpi ilman huolta huomisesta - äiti on 24/7 paikalla kantamaan vastuun aikuisenkin lapsensa kaikista toimista. Hössöttävä anoppi ei anna uudelle perheelle (lue: pojalleen ja tämän naisystävälle) yhtään tilaa perustaa omaa elämäänsä, vaan työntää nokkansa kiltteyden varjolla jokaiseen asiaan. Hän ei todellisuudessa kuuntele yhtään mitä hänelle sanotaan, vaan toimii toisten elämässä oman halunsa mukaan.
Kerron esimerkin:
Miehelläni on 8 vuotias lapsi nuoruuden suhteesta. Aikojen saatossa anoppi on ominut lapsen itselleen - hän on ikään kuin lapsen isää tärkeämpi hahmo lapsen elämässä. Toisaaltahan se on hienoa ja ihanaa ja mummon oikeus hemmotella lapsenlastaan. Mutta koska anoppi on opettanut poikansa (ja lapsen isän) niin saamattomaksi, saa anoppi täysin hallita isän ja lapsen suhdetta. Anoppi on se joka järjestää ja määrää kaiken.
Anoppi jopa SYÖTTÄÄ, pukee vaatteet, sitoo kengannauhat jne. 8 vuotiaalle koululaiselle silloin kun lapsi on käymässä. Mieheni (ja lapsen isä) on usein kieltänyt äitiään kohtelemsta "isoa kaveria" sillä tavoin, mutta sitten anoppi tekee sen salaa.
Ja sen kyllä lapsesta huomaa! Hän on muuten kiva ja ihana lapsi, mutta mummolassa hänestä tulee lässyttävä pikkuvauva, jolle ei kelpaa mikään ja kaikesta pitää kiukutella.
Huolenpidollakin siis rajansa.
Tällä palstalla toki korostuvat ne huonot kokemukset. Älä kuitenkaan loukkaannu turhasta, jos osaat hyvän käytöksen säännöt. Itse en missään nimessä halua sanoa, etteikö ihanan ruuan laittaminen, huolen pitäminen, olisi kaunis ja hyvä asia. Sitä varmasti osaa jokainen fiksu miniäkin arvostaa, omasta pojasta puhumattakaan.
Näissä teksteissä ihmiset kuvaavat sellaisia anoppeja, jotka eivät anna tilaa hengittää. Sellaisia miesten äitejä, joiden käytöksen selvästi huomaa (ajan kuluessa) vaikuttavan negatiivisesti oman miehen käytökseen. Enkä tarkoita negatiivisella käytöksellä ihan yleisiä juttuja -täydellistä ihmistä ei olekaan- vaan sitä, miten roolimallit ja -odotukset ovat ihan vääristyneet.
Jos siis annat poikasi ja miniäsi elää omaa elämäänsä, etkä esimerkiksi soita heille kolmea kertaa päivässä tai mene lupaa kysymättä omilla avaimilla heidän asuntoonsa, ei sinulla luulisi olevan mitään syytä pahastua.
Kuten sanottu huolenpito on ihanaa, mutta kaikella rajansa.