Onko teistä moni paastonnut? Ihan siis mehupaaston? Minkälaisia mehuja olette juoneet ja millasta teetä? Onko ollu vaikeeta? Ajattelin alottaa ja tarvisin vähän uskonvahvistusta.
Paasto?
Trasseli
1861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heissan
Aikoinaan paastosin kerran vuodessa 5- 7 päivää.
Ensimmäinen paastoni oli vaahterasiirappipaasto 8 vaahterasiirappia, sitruunamehua ja gayennepippuria) saman litkun juominen oli kyllä vähän turhauttavaa, joten seuraavan kerran tein mehut itse. Käytyin erilaisia mehuja, jotka itse tein mehulingolla ja pakastin sopiviksi annoksiksi; mm porkkana-omena, mansikka, appelsiini, puolukka, tee( kysy luontaistuotekaupasta, mikä sopii), sekä suolaton vihannesliemi, joka oli päivän kohokohta ns. lämmin ateria.
Ensimmäisellä kerralla join juomat, mutta sitten opin, että ne kannattaa " syödä" pienellä lusikalla. Täyttää huomattavasti helpommin. Lisäksi paastoihini kuului suolentyhjennys, joka ehdottomasti kannattaa tehdä, vaikka kuullostaakin omituiselta. Se helpottaa oloa. Toinen vaihtoehto on juoda suolavettä litratolkulla, mihin en ainakaan itse pystynyt, enkä usko että se on kovin terveellistäkään.
Valmistautuminen ja lopettaminen ovat kaikkein tärkeimmät ja vaikeimmat osat. Ruokavaliota pitää keventää vähitellen. Maito ja viljatuotteet hyvissä ajoin pois ja viimeisinä päivinä sitten pelkkää salaattia yms. kahvi ja tupakka eivät myöskään sovi paastolle. Lopetin itse tupakan polton aina muutamiksi viikoiksi paastoa ennen ja jälkeen.
Lopetuksessa en koskaan onnistunut. Pitäisi aloittaa todella varovasti, pienillä lautasilla hyvin sulavaa keittoa yms. Kerran menin paaston jälkeen suoraan hampurilaisaterialle ja sitä järkyttävää oloa en osaa sanoin kuvailla. Koko ympärillä oleva maailma meni ihan epätodelliseksi, olo oli todella tuskainen koko päivän.
Muuten olen ollut tyytyväinen paastoihini, Ne piristävät mielialaa ja muutama kilokin on lähtenyt (tosin ne on helppo saada takaisin, jos ei muuta ruokailutottumuksia )Muutamat ensimmäiset päivät ovat hankalia, palelee ja väsyttää. Tuntemukset helpottuvat mitä useammin paastoaa
Haittapuolina paastossa on pahanahjuinen hengitys ja itselläni ainakin muistihäiriöt.Kävin kyllä normaalisti töissä. Missään tapauksessa ei pidä ryhtyä paastolle, jos sairastaa jotakin
Nykyään en enään paastoaisi. Urheilen paljon ja syön todella terveellisesti, joten olo on hyvä kokoajan
Kannattaa kokeilla, ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Henkinen valmistautuminen on tärkeää ja aina parempempi jos on kaveri mukana tsemppaamassa vaikeina hetkinä