miksi yle sallii suoranaisen vittuilun

Kenen etu on jos jatkuvasti esillä oleva henkilö suoraansanottuna vittuilee ja tahallaan ärsyttää suurinta osaa katsojista? Luulisi että ihmisellä on jonkunlainen itsesuojelu vaisto , kun naama on kaikille tuttu ja kyseinen hönö viihtyy kaikenlaisissa juottoloissa! Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta ylimielinen toisen mielipiteen aliarvioiminen, vielä ilman mitään järkevää perustetta , on mielestäni rikollista toimintaa, vastuuttomuutta vailla vertaa!
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihan osuva kirjoitus Tervolta. Hävettää nähdä Suomen lipun ja leijonapaidan häpäisyä niin kuin nyt on nähty.

Äänestä

Kysehän ei ole siitä, mikä kenenkin mielipide on! Jokaisella on oikeus omaansa, sivistymätöntä on ylentää itsensä ja oma mielipiteensä ivallisella tyylillä, yleistäen kaikki erimieltä olevat kuuluvaksi esim kouluja käymättömiksi. Kuinka Ylellä on varaa käyttää tällaista ylimielistä ihmistä kuitenkin aika suositussa ohjelmassa? Taitaa tässäkin tapauksessa olla kyse jonkinlaisesta aivopesusta.

Äänestä
  • Ottaako noin koville siihen halveksituimpaan pohjasakkaan kuuluminen?

    Äänestä

Ylen viherpiiperot ja paskasakkivasemmistolaiset ovat miehittäneet kaikki paikat. Valehtelevat, vääristelevät tai vaikenevat heille kiusallisista uutisista. MVlehdetä saa oikeaa tietoa.

Äänestä
  • Näin on. Luen itsekin väärentämättömät tiedot MVlehdestä. Jos ette halua sumutusta ja oman ajattelukyvyn pilaantuvan siirtykää lukemaan MVlehteä. Sitä rehellistä tietoa.

    Äänestä

Mitä ennen oli suomettuminen, nyt on mamuttuminen.

Tervo vain mamuttaa itse itselleen jatkon yle-ruokapöydässä, jokainen muistanee Sarasvuon kohtalon mainos-ruokapöydässä.

Äänestä

Tässä maassa on melkein kaikki mahdollinen päin ***tä, kuten sekin, että muutama eliittijaanaaja istuu iäisyyspallilla jonain valtakunnan viisana muka ja kirjoittaa kolumnejaan ja saa siitä vieläpä palkkaa. ja Tervo sii silmeisesti verovaroilla. Edes kolumneja ei pääse kirjoittamaan tässä maassa kuin muutama harva ja valittu. Tässä on meidän älymystö. Että näillä mennään.

Äänestä
  • Jari Pervolta riittää perusteluksi kaikkeen IDIOOTIT. Eikö olekkin hienoa noinkin verbaalisesti lahjakkaalta hmiseltä.

    Äänestä

Normaalia ylen viherkommunisti propagandaan. Jos olet esimerkiksi sitä mieltä ettei islam sovi suomeen tai mihinkään länsieuroopan maahan, olet auttamattomasti fasisti natsirasisti ilman mitään perusteluja. Mutta jos pakolainen esittää sinusta mielipiteen, kun sinun mielestäsi islam ei sovi eikä sopeudu kotimaahasi olet fasisti natsirasisti ja se esitetään jokaisessa valtamediassa hyväksyttynä totuutena. Eli sinun vaan pitää sietää sitä tai muuttaa pois, siksi muutin kun on tuo hyvä esimerkki ihan tuossa länsi naapurissa. Tosin kaikilla halukkailla ei ole taloudellisesti siihen mahdollisuutta valitettavasti. Ps. Muuten kun puhutaan aina siitä että pitää saada uutta geeniperimää, niin miten se onnistuu kun vääräuskoinen suomalainenmies ei voi elää yhdessä muslimi naisen kanssa ilman väkivaltaisia seuraamuksia. Aivan tuodaan vaan niitä muslimimiehiä, mutta tälläkään ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa vaan se kuuluu ylivertaiseen uskontoon jne!

Äänestä

Suosittelen palstan mahanmuuttoa vastustavalle porukalle peiliin katsomista. Te olette saaneet ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon, eli maailman parhaat eväät pärjäämiseen. Ei sitä tosiasiaa muutama maahanmuuttaja poista. Nyt pitäisi kääriä hihat ja yhdessä rakentaa Suomi nousuun maailman huipulle, missä olimme vielä muutama vuosi sitten, sen sijaan että vedetään siniristilippu pohjamutaan ja uhataan siirtää Suomi halveksuttavien maiden joukkoon.

Äänestä

Yle-laki määrittelee Ylen tehtävän näin

7§
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/05/ylen-toimintaperiaatteet

tukea monikulttuurisuutta= puolitotuus maahanmuutosta ilman negatiivisia asioita

Äänestä

Samaa muotia olen itse ihmetellyt,että mitä tuollainen mykkäkoulu/ koulukiusaamis mentaliteetti ajaa, koska on mielestäni päiväselvää mitä tuollaisen lapsellisen ilkkumisen jälkeen tapahtuu ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Ei tuo ainakaan mitään rakentavaa saa aikaan,että kaikki koulun pahimmat kiusaaja ämmät jotka ovat nykyään toimittajia, kirjoittavat älyttömiä provokaatioita lehtiin. Se ei auta tilannetta sitten niin yhtään.

Äänestä

Pidän telkkarin pääasiallisesti kiinni. En tarvitse passaa, kun ei ole peltoakaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terijarvolle kirjoitti:

Kenen etu on jos jatkuvasti esillä oleva henkilö suoraansanottuna vittuilee ja tahallaan ärsyttää suurinta osaa katsojista? Luulisi että ihmisellä on jonkunlainen itsesuojelu vaisto , kun naama on kaikille tuttu ja kyseinen hönö viihtyy kaikenlaisissa juottoloissa! Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta ylimielinen toisen mielipiteen aliarvioiminen, vielä ilman mitään järkevää perustetta , on mielestäni rikollista toimintaa, vastuuttomuutta vailla vertaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu