Tukiryhmä Lahden KKK Sankarin avuksi, nopeasti

Lahden KKK Sankari tarvitse noeasti tukea.

Myös henkistä mutta etenkin hyvän lakimiehen ja siihen tarvitaan rahaa, aluksi luokkaa 30kEur, mutta pittä varatua jonnekin 100kEur. Olen itse valmis tukeman 5000€ asti ja jos menee tiukalle niin enemmänkin. Sairauteni vuoksi en kykene toimimaan nokkamiehenä.

Lahden Sankari on vasta 19 vuotias ja teki Suomelle hyvin suuren palveluksen mutta nyt poliisi käy Gestapon ottein hänen kimppuunsa aivan kuin kyseessä olisi joku Sellon ampuja joka teurasti viisi ihmistä ja lopuksi ampui itsensä: www.jihadwatch.org/2009/12/finland-albanian-muslim-kills-five-people-in-mall-shooting-spree

On vaarana että hänet "tuomitaaan", diktatuureista tuttuun tyyliin "esimerkin vuoksi", jopa 2 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen tai vieläpä pitämpäänkin. Siihen saatttaa riittää aika kevytkin grillaus että 19 vuotias, peloteltuna jossain hämärässä kopissa, tässä tilanteessa, allekirjoittaa melkeinpä mitä vain.

Julkisuudessa olevan tiedon perusteella hän ei ole tehnyt yhtään mitään lainvastaista.

Tukiryhmä koolle ja pian. Kokoontuminen jossain pääkaupunkiseudulla, tänään, ensi-yönä tai huomenna aamupäivällä. Tässä ei ole mitään lainvastaista, murhaajiakin kuuluu puolustaa ja nyt on kyseessä älykäs ja rohkea Suomen Itsenäisyyden puolustaja. Ehdotuksia kokoontumispaikasta ja ajasta tähän ketjuun. Tarvitaan jokin reaaliaikainen oma neuvottelukanava myös, ehdotuksia peliin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä poika!
Sinua tukee Suomen kansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alpon_lista kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu