Ymmärrän, että monenlaisia ongelmia ja yhteentörmäyksiä voi näissä suhteissa eteen tulla. Mutta minun lapsellani ei ole isovanhempia ollenkaan, kummaltakaan puolelta. Aika ankeaa sekin... Ihmiset ovat erilaisia, samaa mieltä ei asioista tarvitse olla, ja perhe on aina se suuria tunteita herättävä asia. Yrittäkää tulla toimeen. Niin kauan kun on joku, jonka kanssa yrittää...
Ei ketään
"orpo"
31145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun se on täysin mahdotonta. Vaikka kihlattuni vanhemmat vielä elävätkin (ovat vasta noin 50-v), ei isovanhempia sieltä puolelta ole enää lainkaan (=siis jos saamme lapsia joskus kihlattuni kanssa). Kihlattuni äidille kihlattuni on "täyttä ilmaa" -miksi hän haluaisi lapsenlapsiakaan?!
No missä se ongelma on? Kaipaatko heitä kuitenkin?
Olitko odottanut saavasi uudet vanhemmat avomiehen kylkiäisinä? Rakastavat, rahaa ja tavaraa lahjoittavat, kaiken hyväksyvät, teitä ihailevat, pompotettavat vanhukset?
Jos välit eivät ole kunnossa kumpaakaan suuntaan, niin asiahan on piffi: Olette omillanne. Piste.
Muuta kuin se, että kaikki ovat jo kuolleet... Jo 15v sitten. Useimmat eivät edes ehtineet lapsen lastaan tavata, ja ennenkaikkea päinvastoin. Tulipa vaan mieleeni, kun näin joulunaikaan yleensä kokoonnutaan perheen luo. Niin sitä ei välttämättä kaikilla ole. Vaikea edes kuvitella kuvailemaasi tilannetta rakastamisesta/pompottamisesta. Pointtini olikin (jos huomasit?), että kaikesta huolimatta, koittakaa pitää yllä sitä rauhaa ja rakkautta ja sopusointua, vaikka se joskus saattaa hankalalta tuntuakin. Joku päivä voi olla liian myöhäistä.
Ja ensimmäiselle vastaajalle; tiedän myös mainitsemasi kaltaisen tapauksen; oma lapsi kuin ilmaa. Mutta siinä kävikin niin, että lapsenlapsi olikin sitten koko muuta maailmaa rakkaampi. Kuulemma "mittatilaus lapsenlapsi" ;-) Oma lapsi siis vain "unohtui" siitä välistä. Meitä on moneen junaan. Ja asemille jää silti yli.