TV1 klo 21.30: "Naapurit"

Pääosissa talonmies ja talossa asuva somali perheineen. Somalin suurperheelle ei riittänyt edes kaksi kerrostaloasuntoa, joten muuttohan siitä seurasi tilavaan rivitaloasuntoon. Muuttomiesten rahdatessa tavaroita muuttoautoon, somali itsekin päivitteli tavaran paljoutta. Työttömälle perheenisälle siinä ihmettelemistä riittääkin. Kaikilta osin elämä ei isukille kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista - kovin oli nyrpeä naama, kun talonmies valisti häntä, että porraskäytävässä syljeskely ei ole suotavaa.

Tositeeveetä aidoimmillaan.
2787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

NYT SE ALKAA!

KAUTTA AIKOJEN PARAS TOSI-TV MAMUISTA SUOMESSA:

Dokumenttiprojekti: Naapurit

Kulttuurit kohtaavat ylöjärveläisessä kerrostaloyhtiössä. Sääntöjä olisi noudatettava ja ennakkoluulot olisi voitettava. Asukasyhdistyksen puheenjohtajalla Pekalla riittää haasteita.

Oikeesti kannattaa katsoa!

Äänestä
  • Talotoimikunnan puheenjohtaja Pekka ja somali Omar ovat naapureita ja asuvat samassa taloyhtiössä.

    Dokumentti Naapurit kertoo suomalaisen pienen maalaiskaupungin vuokrataloyhtiön elämästä, johon kymmenen vuotta sitten alkoi ilmestyä oudon näköisiä ihmisiä outoine tapoineen.

    Miten toimitaan pihalla, kuinka autot parkkeerataan, mistä tulee oudon ruuan haju?!

    Miten ihmisten on mahdollista tulla toimeen näinä kansainvaelluksen uusina aikoina?

    Dokumentissa nähdään Omar, somaliperheen isä, taloyhtiön muut lukuisia eri kansallisuuksia edustavat asukkaat sekä taloissa työtehtävissä vieraileva Timo, Suomen Pakolaisavun KOTILO-projektin sovittelija.

    http://areena.yle.fi/1-1800072

    Äänestä

Tässä näkee miten somalit ym. mamut sopeutuvat suomalaiseen kerrostaloon.

ja miten suomalaiset sopeutuvat vierasmaalaisiin.

Äänestä
  • "kun ne mamut lähtee klo 10 ulos, kyllä meteliä piisaa, ne on yäeläimiä"

    Äänestä

  • HyvääPorukkaa kirjoitti:

    "kun ne mamut lähtee klo 10 ulos, kyllä meteliä piisaa, ne on yäeläimiä"

    "mamut kuvitteli että kasvimaalta saa ottaa ihan vapaasti perunat ja porkkanat"

    Äänestä

  • Nyt voi jari tervo haukkua suomalaisasukkaita rasistiseksi roskasakiksi.

    Äänestä

  • "Puolikas lehmää.. ne elää kun pellossa... ne tekee pizzat asunnossa."

    "Ne paskansi tohon hiakkalaatikon viereen.. äiti viä piti.."

    Pekka sanoo suorat sanat "ne saa tehdä mitä ne tykkää, niitä ei muka koske lait"

    Äänestä

  • PekkaTiukkana kirjoitti:

    "Puolikas lehmää.. ne elää kun pellossa... ne tekee pizzat asunnossa."

    "Ne paskansi tohon hiakkalaatikon viereen.. äiti viä piti.."

    Pekka sanoo suorat sanat "ne saa tehdä mitä ne tykkää, niitä ei muka koske lait"

    Millä tavalla pesette lattiaa?

    "Ruuasta tulee se höyry"

    Iso lasku kosteusvaurioista?

    Äänestä

Osaa vähän suomea?

Äänestä

Tämä on uusinta !

Äänestä

Tehoaa

Äänestä

Kymmenen vuotta suomessa eikä osaa lukea, ei varmaan sitten kirjoittaakaan ja puhuminenkin niin ja näin. Ehkä jo parinymmenen vuoden päästä voisi kyetä johonkin yksinkertaiseen työhommaan...ai niin mutta sitten pitää alkaa maksamaan eläkettä. Siinäpä ne työvoimapulan paikkaajat nähdään.

Äänestä
  • Aivan selvästi koneinsinööriainesta.

    Äänestä

  • Ylen ohjelmassahan oli joku joka oli ollu Suomessa jo yli 12 vuotta eikä senkään puheesta saanu selvää.

    Kotouttamiseen MILJARDI lisää niin eiköhän se siitä?

    Se vuosittainen 100 miljoonaa kun ei näköjään oo auttanu mitään?

    Äänestä

  • Hesarissa oli tänään aukeaman verran naamakuvia Ruotsin kautta tulleista pakolaisista, ikä 30-40 vuotta. Ammattia kysyttäessä suurin osa ilmoitti halunsa opiskella sairaanhoitajaksi, vanhusten hoitajaksi tai lääkäriksi. Ainoastaan somalialainen nainen ei ollut ajatellut työn tekemistä, mutta toivoi saavansa kymmenen lastaan Somaliasta tänne.

    Pian meillä on pilvin pimein karskin näköisiä vanhusten hoitajia ja lääkäreitä.

    Äänestä

  • LisääRahaaKotoutukseen kirjoitti:

    Ylen ohjelmassahan oli joku joka oli ollu Suomessa jo yli 12 vuotta eikä senkään puheesta saanu selvää.

    Kotouttamiseen MILJARDI lisää niin eiköhän se siitä?

    Se vuosittainen 100 miljoonaa kun ei näköjään oo auttanu mitään?

    Raha ei riitä koutouttamiskuluihin.

    Kunnille maksetaan ensi vuonna lähes 50 miljoonaa euroa LISÄÄ (entisten lisäksi) maahanmuuttajien kotouttamiskorvauksia.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on varannut ensi vuoden budjettiin kaikkiaan 141 miljoonaa euroa kunnille maksettaviin kotouttamiskorvauksiin rahaa.

    Summa on 47 miljoonaa euroa ENEMMÄN kuin vuonna 2015.

    Ensi vuoden budjetissa on varauduttu 8000 maahanmuuttajan kotouttamiseen eli tuokaa EI tule riittämään?

    Sisäministeriön viimeiset arviot ovat, että jo tänä vuonna turvapaikkaa voi Suomesta hakea jopa 50 000 ihmistä.

    Äänestä

  • zdfgytygi kirjoitti:

    Hesarissa oli tänään aukeaman verran naamakuvia Ruotsin kautta tulleista pakolaisista, ikä 30-40 vuotta. Ammattia kysyttäessä suurin osa ilmoitti halunsa opiskella sairaanhoitajaksi, vanhusten hoitajaksi tai lääkäriksi. Ainoastaan somalialainen nainen ei ollut ajatellut työn tekemistä, mutta toivoi saavansa kymmenen lastaan Somaliasta tänne.

    Pian meillä on pilvin pimein karskin näköisiä vanhusten hoitajia ja lääkäreitä.

    Sanovat haluavansa hoitoalalle, koska ovat netistä saneet tietää, että meillä on hoitohenkilökunnasta pulaa.

    Se on vaan semmonen fakta, että islam asettaa hoitotyöhön omat rajoitteensa. Joten useimmilla muslimihoitajilla ei tee yhtikäs mitään Suomessa. Eikä noista saa hoitajia kymmenessä vuodessakaan, paitsi joistain poikkeusyksilöistä. Täysin hukkaan heitettyä rahaa olisi kouluttaa kielitaidottomia keski-ikäisiä yhtään mihinkään.

    Mutta kohtahan meillä ei ole enää nykymyúotoista Suomea, vaan eletään muslimimaassa...joten ehkä sitten? Ei sittenkään, sillä työnteko kuuluu vain ja ainoastaan alempiarvoisille kuffareille, eli meille suomalaisille.

    Äänestä

Israelilainen ja somali keskustelee uskonnosta.

Somali "älä selitä sun asiaa" Israelilaiselle.

Äänestä
  • "Onko koira ja profeetta sama?"

    "Ei huva sanoa"

    Äänestä

Mistä tällainen eläintarha on kerätty?

Äänestä

Saako muslimit käyttää varmuusvälineitä,kieltääkö uskonto.

Äänestä

Ja Amen teille rasisteille,olitte aktiivisia mutta perin mitäänsanomattomia.

Äänestä

Niin mutta maahanmuutto on rikkaus kuitenkin.
Ei mulla muuta.

Äänestä

Ainoa kansanryhmä jota inhoon sydämmestäni! Somalit!

Äänestä

Hyysäri-Sanomissa oli tänään aukeaman verran naamakuvia Ruotsin kautta tulleista pakolaisista, ikä 30-40 vuotta.
Ammattia kysyttäessä suurin osa ilmoitti halunsa opiskella sairaanhoitajaksi, vanhusten hoitajaksi tai lääkäriksi.
Toi lääkärijuttu nyt voidaan työntää sinne mistä se on tullutkin, mutta ei saatana sentään karvapersepartakultamunia sairaanhoitajiksi.
Kannattaa vanhusten suunnitella jo jonkinnäköistä tempausta, jos tuollaisten hoidettavaksi uhkaa siis ihna tosissaan joutua...

Äänestä
  • Saastaisista oloista tulevat jätöksillään sikailevat maahantunkeutujat sairaanhoitajiksi?
    Ainahan sitä voi unelmoida, hyysäyshysteeriset suvakkivajakithan noita "hyvä että karvaperseensä pyyhkiä itse osaavat/viitsivät" varmaan heti ensimmäiseksi sairaanhoitajiksi ehdottomasti kouluttaa haluaisivat.
    Montakohan todellista sairaanhoitajaa esimerkiksi kymmentä tuollaista "sairaanhoitajaksi koulutettua" haittamaahantunkeutujaa kohden siellä tositilanteessa sitten peräänkatsojiksi tarvitsisi..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen_suvessa kirjoitti:

Pääosissa talonmies ja talossa asuva somali perheineen. Somalin suurperheelle ei riittänyt edes kaksi kerrostaloasuntoa, joten muuttohan siitä seurasi tilavaan rivitaloasuntoon. Muuttomiesten rahdatessa tavaroita muuttoautoon, somali itsekin päivitteli tavaran paljoutta. Työttömälle perheenisälle siinä ihmettelemistä riittääkin. Kaikilta osin elämä ei isukille kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista - kovin oli nyrpeä naama, kun talonmies valisti häntä, että porraskäytävässä syljeskely ei ole suotavaa.

Tositeeveetä aidoimmillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu