Olen korviani myöten ihastunut naiseen, jonka tapasin kesällä. Olemme tapailleetpari kertaa viikossa, ja olemme viettäneet kaksi yötä yhdessä. Asiat ovat kehittyneet todella hyvin, melko nopeasti mutta olen itse ainakin ”täysillä mukana”. Olemme yli kolmekymppisiä aikuisia; molemmat 37.
Kun tapaamme, huomaan että hän on aika vapautunut ja rento ja minulla sellainen olo että hän olisi myös jollakin tavalla lähes täysillä mukana, mutta aistin kyllä hiukan sellaista arkuutta heittäytyä tähän täysillä mukaan. Joskin se arkuus on tavatessamme useimmiten hyvin piilossa. Yhteisolomme on luontevaa ja viihdymme toistemme seurassa; itselltäni menee joka kerta melkein jalat alta kun katson häntä silmiin. Välillämme oleva läheisyys ja kosketus ovat jotakin sanoinkuvaamatonta.
Ajattelen häntä koko ajan ja tahtomattanikin kyttään koko ajan puhelintani että kuuluisiko hänestä jotakin ja toisaalta haluaisin itse laittaa hänelle suunnilleen koko ajan jonkun viestin jossa kerron miten ihana hän on ja että miten on häntä ikävä jne. Mutta tämä kommunikointimme silloin kun emme ole fyysisesti toistemme lähellä on melko toispuoleista; hän ei itse oikeastaan koskaan soita tai laita viestiä ja jos taas minä laitan, hänen vastauksensa ovat omiin viesteihini verrattuna hyvin pidättyväisiä. Hän ei myöskään itse ehdota tapaamisia mutta kun minä ehdotan, kaikki aina sopii. Minä tietysti ihastuksissani odottaisin häneltäkin jonkinlaista aloitteellisuutta. Mutta vaikka olen itse tosi innoissani ja ihastunut ja tehnyt sen hänelle selväksi; olen varonut säikäyttämästä häntä liialla hyökkäävyydellä. Voinhan minäkin jatkaa tätä ”kuskin paikalla” olemista, mutta tavallaan haluaisin nähdä että hän tekisi aloitteita...hänen aloitteestaan vietimme yhdessä yös, eli kun olemme fyysisesti toistemme lähellä hän selvästi niitä tekee.
Mutta en voi olla miettimättä että mitä naisen mielessä mahtaa liikkua ja että mikähän logiikka tässä on takana että hän on niin pidättyväinen?
Vai onko vastaus jo tässä omassa spekuloinnissani: hän on luonteeltaan hiukan arka ja hiljainen eikä selkeästi ole tottunut ”seurusteluun” ja hempeisiin viesteihin koska ei ilmeisesti sellaisia ole juuri elämänsä aikana saanut/lähetellyt. Hän on myös parisuhteiden suhteen minua paljon kokemattomampi ja todennäköisesti (aika tervehenkisesti, ehkä) ei heittäydy täysillä mukaan ennenkuin on oppinut tuntemaan minut kunnolla ja täysillä luottaa minuun.
Jollakin tavalla (vaikka sydäntäni raastaa se että en kuule hänestä _koko ajan_) olen kuitenkin positiivisen toiveikas; hän varmaankin lämpenee hiukan hitaammin mutta kokemukseni mukaan tuollaiset hitaasti lämpenevät ovatkin sitten pysyvämpää sorttia.
Kun tapaamme, huomaan että hän on aika vapautunut ja rento ja minulla sellainen olo että hän olisi myös jollakin tavalla lähes täysillä mukana, mutta aistin kyllä hiukan sellaista arkuutta heittäytyä tähän täysillä mukaan. Joskin se arkuus on tavatessamme useimmiten hyvin piilossa. Yhteisolomme on luontevaa ja viihdymme toistemme seurassa; itselltäni menee joka kerta melkein jalat alta kun katson häntä silmiin. Välillämme oleva läheisyys ja kosketus ovat jotakin sanoinkuvaamatonta.
Ajattelen häntä koko ajan ja tahtomattanikin kyttään koko ajan puhelintani että kuuluisiko hänestä jotakin ja toisaalta haluaisin itse laittaa hänelle suunnilleen koko ajan jonkun viestin jossa kerron miten ihana hän on ja että miten on häntä ikävä jne. Mutta tämä kommunikointimme silloin kun emme ole fyysisesti toistemme lähellä on melko toispuoleista; hän ei itse oikeastaan koskaan soita tai laita viestiä ja jos taas minä laitan, hänen vastauksensa ovat omiin viesteihini verrattuna hyvin pidättyväisiä. Hän ei myöskään itse ehdota tapaamisia mutta kun minä ehdotan, kaikki aina sopii. Minä tietysti ihastuksissani odottaisin häneltäkin jonkinlaista aloitteellisuutta. Mutta vaikka olen itse tosi innoissani ja ihastunut ja tehnyt sen hänelle selväksi; olen varonut säikäyttämästä häntä liialla hyökkäävyydellä. Voinhan minäkin jatkaa tätä ”kuskin paikalla” olemista, mutta tavallaan haluaisin nähdä että hän tekisi aloitteita...hänen aloitteestaan vietimme yhdessä yös, eli kun olemme fyysisesti toistemme lähellä hän selvästi niitä tekee.
Mutta en voi olla miettimättä että mitä naisen mielessä mahtaa liikkua ja että mikähän logiikka tässä on takana että hän on niin pidättyväinen?
Vai onko vastaus jo tässä omassa spekuloinnissani: hän on luonteeltaan hiukan arka ja hiljainen eikä selkeästi ole tottunut ”seurusteluun” ja hempeisiin viesteihin koska ei ilmeisesti sellaisia ole juuri elämänsä aikana saanut/lähetellyt. Hän on myös parisuhteiden suhteen minua paljon kokemattomampi ja todennäköisesti (aika tervehenkisesti, ehkä) ei heittäydy täysillä mukaan ennenkuin on oppinut tuntemaan minut kunnolla ja täysillä luottaa minuun.
Jollakin tavalla (vaikka sydäntäni raastaa se että en kuule hänestä _koko ajan_) olen kuitenkin positiivisen toiveikas; hän varmaankin lämpenee hiukan hitaammin mutta kokemukseni mukaan tuollaiset hitaasti lämpenevät ovatkin sitten pysyvämpää sorttia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei
Kiitos hienosta viestistäsi. Osaat todella hyvin pukea ajatuksiasi sanoiksi. Ihastuksesi kohde ja seurustelukumppanisi on onnentyttö ainakin tässä suhteessa! Ynnä siinä, että osaat osoittaa hänelle välittämistäsi ja huolenpitoasi monella tapaa.
Olet ihastuksen ja rakastumisen huumassa ja on luonnollista kaivata koko ajan toista. Me olemme tosiaan erilaisia: on mahdollista, että hän on Sinuun aivan yhtä ihastunut, vaikkei näytä sitä samalla tavoin kuin itse näytät. Kirjeesi perusteella tuntuisi, että olet tulkintoinesi aivan oikeassa. Hän saattaa olla varovainen ja lämmetä hitaasti, kuten toteatkin.
Rohkaisisin Sinua jatkamaan samaan tapaan: kärsivällisen lempeästi ja ihania viestejäsi lähettäen. Uskoisin, että sitä aloitteellisuutta alkaa hänestäkin vähitellen löytyä. Ainahan voisitte puhua omista toiveistanne. Vaikka tyyliin: mitä asioita toivoisit minulta juuri nyt. Ja toisaalta: mitä arvostan Sinussa. Me emme osaa oikein riittävästi ilmaista toiselle rakkauttamme, usein välittämisestä kertovat sanat kaikkoavat kun varsinkin ollaan pidempään yhdessä. Toki teot ovat olennainen osa rakastamista, ei pelkillä sanoilla pitkälle pötkitä. Mutta molempia tarvitaan. nainen haluaa kuulla olevansa tärkeä, kaunis, kaivattu jne.
Uskon, että te kaksi olette hyvässä alussa yhteisellä matkallanne.
Iloa ja rakkautta edelleen! Maustettuna kärsivällisyydellä..
Lämmöllä
Pappi Elisabet