"Neuvostoarkistojen mukaan tappiot olivat 105 000, joista kaatuneina 22 000 miestä. Tiihonen osoittaa tutkimuksessaan, että neuvostojoukot kärsivät Karjalan kannaksella kesällä 1944 em. lukuja huomattavasti suuremmat tappiot. Hän päätyy laskelmissaan 2 703–3 863 mieheen päivää kohden. Tiihonen arvioi kokonaistappioksi 189 000 miestä. Hänen tutkimustensa perusteella Kannaksella haavoittui tai kuoli 1000–1 400 Leningradin Rintaman sotilasta kilometriä kohden.
Tappioiden tuottaminen voidaan myös ilmaista suomalaisten taidokkaasti onnistuneena strategisena viivytyksenä – yhtenä toisen maailmansodan onnistuneimmista – jossa oikea-aikaisella ja maantieteellisestä syvällä alueella heikennetään vihollista ennen ratkaisutaisteluja. Kolmannes tappioista tuotettiin Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa.
Ratkaisun hetkellä kesä-heinäkuun vaihteessa aiemmin suomalaisiin nähden ylivoimaiset neuvostojoukot olivat kärsineet valtavan mieshukan ja hyökkäävien joukkojen iskukyky lopussa, reservejä ei enää ollut."
http://seura.fi/historia/sotahistoria/karjalan-lapijuoksun-todelliset-tappiot/
Näyttää siis siltä että ottaen huomioon yleensä haavoihinsa kuolleet ja kadonneet noin 80 000 neuvostoliittolaista sotilasta kuoli Kannaksen taisteluissa noin 7 viikon aikana. Tappiot olivat siis valtavat. Suomalaisten onnistunut kuluttava vetäytymistaktiikka ja puna-armejan ajaminen Ihantalan kapeikkoon ja puskeminen Äyräpäässä maksoi hyökkääjille todella kovan hinnan. Alkuperäinen voima 270 000 miestä supistui täydennysten jälkeen lopulta vain noin 100 000 mieheen. Puolustaja oli heinäkuun lopulla jo hyökkääjää vahvempi. Siihen loppui myös vaatimukset Suomen ehdottomasta antautumisesta.
Tappioiden tuottaminen voidaan myös ilmaista suomalaisten taidokkaasti onnistuneena strategisena viivytyksenä – yhtenä toisen maailmansodan onnistuneimmista – jossa oikea-aikaisella ja maantieteellisestä syvällä alueella heikennetään vihollista ennen ratkaisutaisteluja. Kolmannes tappioista tuotettiin Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa.
Ratkaisun hetkellä kesä-heinäkuun vaihteessa aiemmin suomalaisiin nähden ylivoimaiset neuvostojoukot olivat kärsineet valtavan mieshukan ja hyökkäävien joukkojen iskukyky lopussa, reservejä ei enää ollut."
http://seura.fi/historia/sotahistoria/karjalan-lapijuoksun-todelliset-tappiot/
Näyttää siis siltä että ottaen huomioon yleensä haavoihinsa kuolleet ja kadonneet noin 80 000 neuvostoliittolaista sotilasta kuoli Kannaksen taisteluissa noin 7 viikon aikana. Tappiot olivat siis valtavat. Suomalaisten onnistunut kuluttava vetäytymistaktiikka ja puna-armejan ajaminen Ihantalan kapeikkoon ja puskeminen Äyräpäässä maksoi hyökkääjille todella kovan hinnan. Alkuperäinen voima 270 000 miestä supistui täydennysten jälkeen lopulta vain noin 100 000 mieheen. Puolustaja oli heinäkuun lopulla jo hyökkääjää vahvempi. Siihen loppui myös vaatimukset Suomen ehdottomasta antautumisesta.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Edelle tutkitun (Tapio Tiihonen, todella ylivoimainen Kannaksen taistelun myyttien murtaja) aineisto perusteella vaikuttaa siltä että Laatokan Karjalassa Neuvostoliiton pun-armeija on myös kärsinyt huomattavasti suuremmat tappiot kuin mitä aiemmin on arvioitu. Suomalaisten tappiot jakaantuivat niin että Kannakselle tuli 69% ja Laatokan Karjalaan 30% (Rukajärvelle loput). Tuon perusteella puna-armeija on kärsinyt Laatokan Karjalassa 82 000 miehen tappiot.
"Kolmannes tappioista tuotettiin Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa."
Nyt se sanottiin vihdoinkin niinkuin se oli. Kun suomalaisten tappiot Viipuri-operaatiossa (9.6-20.6.44) olivat 9 800 miestä oli puna-armeija kärsinyt Tiihosen mukaan vähintäin 60 000 mutta mahdollisesti 75 000 miehen tappiot (Tiihosen oma arvio 65 000) oli tappiosuhde 1:7. Mutta Ihantalan ja Äyräpään tappioista antaa Wikipedia suhdeluvuksi vain 1:2 tai vain jopa 1:2,5 vaikka puna-armeija vasta siellä joutui todella puskemaan keskitettyä tulta vastaan. Todellisuudessa molemmat osapuolet kärsivät 2/3 tappioistaan Viipurin jälkeisissä taisteluissa. Puna-armeija 120 000 - 130 000 ja suomalaiset noin 23 000.
Kaatuneiden ja kadonneiden määrä on ollut suomalaisilla Kannaksella kesä-heinäkuussa noin 10 000 ja muualla 4 800.
On varsin luultavaa että todellisuudessa noin 40% neuvostoliittolaisista tappioista Kannaksella johti kuolemaan johtaneita (kaatui, katosi, kuoli haavoihinsa, kuoli muulla tavoin, teloitettiin ym.). Eli Kannaksen "halkijuoksu" päätyi 75 000 neuvostosotilaan kuolemaksi.
Puolustusasemiin on järkevä vetäytyä, nasut ja neukut meni aina tykistöä kohti.
Heh heh!
Puna-armeijan tappiot olivat vuonna 1944 kaikkiaan 6 500 000 ja Saksan noin 2 000 000 miestä. 1:3. Suomen suunnalla 1:6
Nyt on vain niin että Saksan tappioista lähes puolet oli kadonneita (eli käytännössä 90% heistä menehtyneitä joko heti tai sitten vankileireillä. Tässä suhteessa Saksalle vuosi 1944 oli täysi katastrofi. Suomi sen sijaan sai torjuntavoitot ankaran taistelun jälkeen ja pääsi irti sodasta. Suomea ei miehitetty. Saksa miehitettiin ja sen naiset joukkoraiskattiin.
Tällä hetkellä suomi miehitetään pakolaisten toimesta ja naiset tullaan raiskaamaan! Miehitysjoukkoja maassamme jo noin 20 000 ja suomen valtio toivottaa heidät tervetulleeksi valtamaan maamme.
Enemmistö saa kielteisen päätöksen oleskeluluvan suhteen.
Mitä sen luulet vaikuttavan, luuletko että ne lähtee kiltisti koteihinsa?
Käy siten, että niitä ei saa maasta poistettua ja sitten alkaa ennennäkemätön raiskaus, ryöstä ja tappoaalto pyyhkimään maan yli.
Älä vaivaa sitä tyhjää päätäsi noin monimutkaisilla asioilla.
Joutikin menettää. Hyvä saldo Suomen tykistöltä sillä mitä todennäköisemmin tykistö nuiji hengiltä tai sairaalakuntoon Kannaksella 130 000 puna-armeijan solttua.
Ja siltikin puna-armeija vain voitti ihan kaikki sotimansa sodat.:-)
"Ja siltikin puna-armeija vain voitti ihan kaikki sotimansa sodat.:-)"
Kas, pöhvelin-viljelijäkin päässyt lataamosta koneen äärelle :)
Ja heti kärkeen heitti kolmesta opettelemastaan lauseesta yhden kehiin. On se luova pösilö, hehheheh.
Huomasitko jossakin kirjoituksessa vidutusta? Täällähän me asioista perillä olevat olemme varsin tyytyväisiä veteraanien suoritukseen. Kerrohan jooko joskus, ihan omakeksimällä lauseella, että mikä siinä niin riipii, että muna-armeija pysäytettiin ja samalla aiheutettiin aivan mielettömät tappiot niille. Miten se oli mahdollista, kun muna-armeija kuitenkin oli kalustolta ja miesvahvuudelta aivan toisista sfääreistä? Mikä sinun oma mielipide tästä on? Miksi olimme niin paljon parempia?
Lyödään vetoa, että ei kykene vastaamaan :)
Rupusakin suolenpätkät pitkin kannasta.
Kertoo paljon etteivät lisäjoukkoja antaneet.
Suomi selvisi yhdeksi Euroopan RIKKAIMMISTA VALTIOISTA ryssien eläessä Murmanskissa ja Karjalan tasavallassa kädestä suuhun. Vituttaako.
Älä hitossa,nyt mua kyllä ainaki suomalaisena rutiköyhänä kädestä suuhun eläjänä vituttaa.
"Älä hitossa,nyt mua kyllä ainaki suomalaisena rutiköyhänä kädestä suuhun eläjänä vituttaa."
Voi tarkkispoika-parkaa! Haluatko ilmaisen neuvon? Jätä kossu ja mene töihin! Silloin pärjäät paljon paremmin:-D
Neuvostoliiton sotilasmaineelle tappiot Suomea vastaan viidessä viimeisessä taisteluissa olivat nöyryyttävät. Siksi ne upotettiin Venäjälle "memory holeen".
Joosepin politiikka suuntautui sotien jälkeen Aasiaan päin. Berliini oli jaettu ja saksalaiset raiskattu, läntinen osa Eurooppaa oli Amerikan hallussa. Suomen kanssa ei kusimutteri halunnut revanssia.
Puna-armeijan suorituskyky oli heikko resursseihin verrattuna. Takapajuinen. Usan apu auttoi sitä suuresti.
Tarkkispoika koettaa pienennellä ryssän kärsimiä tappioita. Oikea luku on 981 000.
Onneksi Stalin tapatti 20-40 miljoonaa omaa kansalaista ja tuhansia kenraaleita enenku keksi hyökätä suomeen.
Yhtä viisas tyypi ku Shitler joka tapatti juutalaiset pois ja saivat sodan jälkeen sitte talibaaniraiskarit tilalle.
Tarkistin Usan, Britannian, Kanadan ja Saksan tappiot Normandian taistelujen ensivaiheen (15. heinäkuuta asti) ja havaitsin että Kannaksen taistelut olivat jokseenkin yhtä veriset. Molemmissa uhreja noin 230 000.
Toisen maailmansodan verisin taistelu oli Dniepr syksyllä 1943. Neuvostoliiton tappiot 1 500 000, Saksan 400 000.
Suomi menetti 40 000, NL 189 000. Tappiosuhde 1:4.7
Varsin uskottava tappiosuhde. Laatokan Karjalassa lienee sama tappiosuhde. Sen vuoksi hyökkäykset pysäytettiin.
Suomella ei ollut pohja vielä lähelläkään vastassa. Sodasta selvinneet nuoret miehet kylvivät siementä. Venäjällä ei olla vieläkään toivuttu rähinän vaikutuksesta väestörakenteeseen.
Arvelisin esim. Ilomantsin taistelujen takia tappiosuhteen Laatokan Karjalan taisteluissa olleen pikemminkin ainakin 1:5, jolloin puna-armeija kärsi noin 100 000 miehen kokonaistappiot Laatokan pohjoispuolella (pois lukien Rukajärven rintama). Neuvostoliiton operaatioiden kokonaistappiot kesä-elokuussa 1944 Suomen joukkoja vastaan siis n. 290 000. Suomen tappiot n. 60 000.
Varsin raskaat kokonaistappiot molemmilla: 350 000. Saattaa yllättää monet länsimaalaiset joiden mukaan v. 1944 oli Normandia eikä mitään muuta.
Suomen tappiot olivat hieman yli 40 000. Suomi menetti ainoastaan kaksi prosenttia väestöstään, tunkiossa kuoli joka kahdeksas neukku 189 miljoonasta.
Normandia oli vain pari päivää, siitähän sota vasta alkoi. Vertaa tappioihin 9-10 kesäkuuta
Sekä joukkojen määrän että kaluston puolesta Kannaksen kuuma kuukausi oli suurempi taistelu kuin koko maailman tuntema El Alamein. Tosin Valko-Venäjällä käytiin samaan aikaan vielä paljon suurempaa kaplakkaa.
"Saattaa yllättää monet länsimaalaiset joiden mukaan v. 1944 oli Normandia eikä mitään muuta."
Vastoin kuin moni suomalainen suuruudenhulluudessaan luulee, ei Normandian taistelu tapahtunut 6.6.1944, vaan aikajaksolla 6.6.-30.8.1944. Sakujen ja liittoutuneiden yhteiset tappiot tuossa taistelussa oli noin 700,000 miestä.
Normandiassako tappelivat. Pariisi jäi siis valtaamatta.
Ei muuten ollut 700 000. Tarkistahan lukemat uudelleen.
Idiootti tarkoitti varmaan Ranskassa kärsittyjä tappioita.
Eikös se tappiosuhde olisi pitänyt 1:10? Yksi suomalainen vastaa....
Ei. Kyllä se tappiosuhde kesän 1944 taistelujen osalta on ollut 1:4.5 tai 1:5. Talvisodassa puna-armeijan sotilaita kuoli 167 976 ja suomalaisia 26 124 eli suhde on ollut 1:6.5.
Pohjacse oli lopulta heidänkin säkissään.
Talvisodan osalta tuo 167 976 tuskin on lopullinen totuus. Nimet tuossa tietokannassa ovat lisääntyneet viime vuosina. Alussa nimiä oli vain 131 000. Vuoteen 2013 mennessä niitä oli siis tullut lisää jo 27 000. Toinen mokona lisää niin ollaan jo lähellä 200 000:a joka oli Suomen tiedustelun arvio puna-armeijan tappioista. Saksa arvioi samoihin aikoihin että NL:n tappiot kuolleina 275 000. Noin korkeisiin lukemiin en kyllä usko. Eiköhän jossain 170 000-200 000 välillä?
Tärkeintä oli, että ruotoa tuli. Miettivät nyt kaksi kertaa ennenkuin lähtevät uudestaan koettamaan.
Ketjun aloittajalla mielikuvitus lentää, miten voi olla taidokas strateginen viivytystaistelu, kun kannas juostiin kotisuomeen päin 10 päivässä, se vaatii jo kovan vauhdin pitämistä päivin ja öin.
10 km vuorokaudessa. Sehän on 2-3 tunnin marssi. Puna-armeija eteni yllättävän hitaasti vaikka Studebakerit saatu Usasta. Mikä mätti Govorovin pojilla? Yli 60 000 tappiot 12 ensipäivän aikana. Sitten vielä myöhemmin lähes 130 000 miehen menetykset päälle. Luokaton esitys kertakaikkiaan panostuksesta huolimatta. Kaukana länsiliittoutuneiden tasosta - Suomen onneksi.
Eipä ne amerikkalaisetkaan sen nerokkaampia ollut, juostiin päin pesäkkeitä ja tykistöä.
Suomalainen tykistä oli Kannaksella parhaimmillaan 100 KERTAA TEHOKKAAMPI KUIN PUNA-ARMEIJAN TYKISTÖ.
Suomalaisten ampumamenetelmät olivat myös selvästi saksalaisia tasokkaampia.
Kiitos Nenosen.
Kiitos radiotiedustelumme!
Ja neukkujen mieskadon.
Selvästi paras yksikkö Kannaksen taisteluissa molemmin puolin oli suomalaisten panssaridivisioona. Mutta ratkaisevin tekijä oli kyllä suomalaisten tykistö kertakaikkiaan.
Ellen väärin muista Tiihonen laski tappioluvut aikaväliltä 9.6-20.7.44 silloin kun ne puna-armeijan raporteista oli laskettavissa. Näki virheitä yksikköjen tappioiden koontiraporteissa. Esim niin että rykmentin A tappiot + rykmentti B tappiot + rykmentti C:n tappiot ylittivät kirkkaasti sen divisioonan kokonaistappiot joihin ne kuuluivat. Ja sen päälle tulivat muut divisioonan yksiköt.
Samoin Tiihonen huomasi myös rykmenttien kokonaistappiot virheellisinä kun sen pataljoonien yhteistappiot ylittivät rykmentin lukemat. Puna-armeija joko tietoisesti piilotteli tappioita tai yksikköjen johto niitä manipuloi tai sitten yksinkertaisesti järjestelmä tappioiden kirjaamisessa toimi muuten vain heikosti.
David Glantz on tämän havainnut verratessa omia tutkimustuloksia Krivosheevin antamiin lukemiin. Tähänkin faktaan perustuen Glanz on arvioinut että Neuvostoliiton sotilaita kuoli Suuressa Isänmaallisessa Sodassa itseasiassa 14.7 miljoonaa eikä Krivosheevin mainitsemaa 10 miljoonaa. Olen aika lailla Glantzin linjoilla paitsi että NL:n tappiot voivat olla jopa tuotakin 14.7 miljoonaa suuremmat.
Tiihosen arvio puna-armeijan tappioista perustuu siis neuvostoliittolaisiin dokumentteihin eikä mihinkään mututuntumalla hatusta vedettyyn lukemaan. Tapauskohtaisesti on arvioitu että Krivosheevin antamat lukemat eri taistelujen neuvostotappioista (joita Wikipedia käyttää kritisoimatta) ovat yleensä olleen 30%, 40%, 50% tai 60% todellisista tappioista. Kannaksen taistelujen osalta esim. Operaatio Viipuri (9.6-20.6.44) antoi lukemaksi n. 40-50%. Tiihosen arvio oli minimilukemalla 60 000 ja maksimilukemalla 75 000. Krivosheevin lukemaa käyttävä Wikipedia yhä esittää lukemiksi 30 000. Noin vähäisillä tappiolukemilla puna-armeija olisi marssinut Kotkan kautta Helsinkiin.
Glantzin pahin virhe on että hän ei ole tutkinut Kannaksen taistelua vaan katsoi summittaisesti vain Krivosheevin Leningradin rintaman raporttitiedot eikä käynyt yksiköittäin läpi neuvostoliittolaisia tappioita kuten Tiihonen. Glantz siis hyväuskoisesti luotti Krivosheevin lukemiin. Samalla tavalla myös tutkijat kuten Manninen ja Jokisipilä uskoivat että lopullinen totuus talvisodassa menehtyneistä neuvostoliittolaisista oli tuo n. 126 000. Mutta jo muutamassa vuodessa tietokantaan löytyi jo nimet 131 000 menehtyneestä. Pian heitä oli jo 150 000 ja nyttemmin (toissa vuonna) löytyi jo tietokantaan 167 976 talvisodassa menehtyneen tai kadonneen tiedot nimineen.
Näin ollen ei ole mitään syytä uskoa että 1990-luvulla Krivosheevin suhteellisen nopealla aikataululla keräämät tiedot Kannaksen suurtaistelun uhreista olisivat alkuunkaan edes lähettä totuutta. Viipuri-operaatiossa (9-20.kesäkuuta 1944) Krivosheevin tiedot väittivät tappioiksi hieman yli 30 000 miestä kun Tiihonen päätyi vähintäin 60 000. Venäjällä ei ole lisäksi edes tutkittu puna-armeijan tappioita kun taistelut muuttuivat vain entistä intensiivisimmiksi. Viipuriin mennessä suomalaistappiot olivat olleet 9 850, tappiosuhde 1:6. Ei ole mitään syytä olettaa tuon suomalaisen tykistytulen vasta huipentuessa Ihantalassa ja Äyräpäässä että tappiosuhde olisi siitä neuvostoliittolaisten kannalta oleellisesti parantunut. He hyökkäsivät ja olivat alttiita rajulle torjuntatulelle.
Sen sijaan että NL olisi menettänyt Viipurin jälkeen 68 000 (Manninen, käyttää samoja lähteitä kuin Krivosheev) on luultavampaa että Tiihonen on tässäkin oikeassa. Hänen arvionsa neuvostotappioista Viipurin jälkeen oli paljon suurempi: 129 000. Yhteensä Kannaksella Äyräpään taistelujen jälkeen neuvostotappioiksi siis nuo 189 000.
Tiihonen tutkimuksessaan totesi ettei neuvostoliittolaisten yksiköiden tappioilmoituksen sopineet alkuunkaan yhteen niiden yksiköistä saatujen tietojen perusteella. Jokaisella sotalasyksikkötasolla (pataljoonat, rykmentit, divisioonat, armeijakunnat -->armeija --->Leningradin rintama) tapahtui tappioiden huomattavaa alaskirjausta tai muuten vain puutteellisuutta. Mm. täydennysten saapumisten, vahvuuksien muutosten sekä tappioden ristiriita suorastaan hyppi silmille. Tiihonen päätti sarkastisesti toteamalla ettei "kuolleita lopulta voinut enää kierrättää". Ehkä oli niin että neuvostoliittolaiset viralliset lukemat kaikenaikaa lähestyivät taisteluissa kaatuneiden määrää? Tiihonen myös arveli että ne 68 000 sotilasta jotka epäonnistuneen Suomen valtauksen jälkeen Kannaksella palkittiin kunniamerkeillä (eräs tapa häivyttää epäonnistuminen muuten) saattoi olla lähellä sitä määrää mikä Govorovin armeijasta oli enää heinäkuun puolivälissä jäljellä.
Jatkosodan historia (JHS) mainitsi myös kiinnostavalla tavalla että Suomea vastaan (myös Laatokan pohjoispuolella) olevien joukkojen ELÄVÄ VOIMA OLI SUPISTUNUT 100 000 mieheen.
Siihen nähden että Neuvostoliitto voitti sodassa Suomen ovat nämät tappiospeku-
laatiot kuin voimattoman revanssirevohkan löysää käteenvetoa kylmenneellä nuo-
tiolla :) Eiks jep?
"Siihen nähden että Neuvostoliitto voitti sodassa Suomen ovat nämät tappiospeku-
laatiot kuin voimattoman revanssirevohkan löysää käteenvetoa kylmenneellä nuo-
tiolla :) Eiks jep?"
Täällä historia-palstalla käydään läpi historian tapahtumia. Joitakin tapahtumia puidaan hieman tarkemmin. Yksi esimerkki on kesä -44. Monia kuitenkin kiinnostaa, minkä takia vältyimme miehitykseltä ja sen tuomilta pakkosiirroilta, massaraiskauksilta ja siltä kaikelta vastenmielisyydeltä, mitä jumaloimasi muna-armeija toi mukanaan kaikkialle mihin pääsi.
Taitaa merkittävä syy olla siinä, että miehitystä yrittäneet suolattiiin kuin kärpäset. Kuinka Bubin mielestä se oli mahdollista? Miten voi noin ylivoimaisella kalusto- ja miesmäärällä varustettu armeija olla niin kovin paska? Mitäs Bubi olet mieltä? Taitaa olla niin että te vain olitte paskoja ja me tosi hyviä? Eiks jeh :)
PS. Mikä siinä vielä risoo niin kovin, että täällä rutiset yksinäsi? Menetit loistavan mahdollisuuden ilmiantajana tai muuna käärmeenä?
Nuo 189 000 kaatunutta, kadonnutta ja haavoittunutta oli tietysti vain 3% Neuvostoliiton kokonaistappioista vuonna 1944 mutta aika oireellista oli että se oli strateginen epäonnistuminen hyökkääjälle ja vieläpä sotavoimaa vastaan jolla oli alivoima aluksi 1:20 teknisissä aselajeissa ja 1:3.8 sotilasmäärällä mitattuna. Sitä voidaan pitää eräänlaisena mittarina puna-armeijan suorituskyvylle ja osoitti että se oli todella kaukana länsiliittoutuneiden sotavoiman tasosta. Siinä mielessä Kannaksen taistelu oli suuntaa antava. Vuotta myöhemmin Patton näki puna-armeijan sellaisena kuin se oikeasti oli eikä se todellakaan tehnyt panssarikenraaliin suurta vaikutusta. Miksi olisikaan? Sehän oli kuten Liettuan entinen presidentti Valdas Adamkus huomasi jo pikku poikana:
"Se oli nukkavieru ja haiseva armeija - en voinut uskoa silmiäni:"
Miksi kusimutteri pienenteli tahallaan tappioita ja teki Suomestakin rajakahakan. Putin tunsi varmasti Leningradissa 40-luvulla syntyneitä joidenka isä oli kaatunut suomalaisten luotiin jo 1939.