Toivottavasti hyyssärimuijat jää väliin

Turvapaikanhakijat ovat ottaneet yhteen eri puolilla maata. Oulussa kymmenen henkilöä oli viime yönä tappelussa, jossa käytettiin teräasetta.
Vuorokauden sisällä on tapahtunut useita tappeluita turvapaikanhakijoiden välillä.

Keskiviikon vastaisena yönä tarvittiin poliisia turvapaikanhakijoiden majoitustilassa Oulussa.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo Ilta-Sanomille, että turvapaikanhakijoiden väliseen tappeluun otti osaa ainakin jossain määrin noin kymmenen ihmistä ja siinä lyötiin yhtä henkilöä käteen teräaseella.

Kaksi parikymppistä miestä otettiin kiinni. Molemmat saivat tappelusta lieviä vammoja. Tapauksen tutkinta on vielä alkuvaiheessa.

Oulussa oli myös eilen iltapäivällä välienselvittely vastaanottokeskuksessa. Kiiskisen mukaan lievä tappelu ei johtanut rikostutkintaan.

Hämeen poliisilaitos tiedotti, että eilen illalla oli yhteenotto turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa Lahden Hennalassa.

– Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan, poliisilaitos tiedotti.

Teräaseesta haava
Keskisuomalainen kertoi, että poliisi pitää pidätettyinä kahta turvapaikanhakijamiestä, joita epäillään maanantaina Saarijärvellä vastaanottokeskuksessa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Myös väkivallan uhri on turvapaikanhakija. Poliisin mukaan mies sai olkavarteensa teräaseesta haavan, jonka vuoksi hänen oli käytävä lääkärissä tikattavana.

Torstaihin puoleen päivään mennessä on päätettävä, esitetäänkö miehiä vangittaviksi, Keskisuomalainen kertoo.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen arvioi, että riitaa voi tulla helpommin, kun vastaanottokeskuksissa on ahdasta.

– Turvapaikanhakijoita on ollut jo useita viikkoja näissä keskuksissa. Näyttää siltä, että niissä on ahdasta joka paikassa. Tunteet alkavat kuumentua ja ehkä on turhautumistakin. Jos on eri kansallisuuksia edustettuina, jännitteitä tahtoo tulla.

”Harvinaisia”
Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Pirjo Hammarbergilla on toinen näkemys asiaan.

– Etnisten ryhmittymien kahnaukset ovat todella harvinaisia. On jopa koettu rauhoittavaksi tekijäksi, että on erilaisia kansallisuuksia vastaanottokeskuksissa. Kun on paljon väkeä yhdessä ja on tultu pitkän matkan päästä, tuntuu, että inhimilliset tekijät voivat olla syynä, Hammarberg sanoo Ilta-Sanomille.

Hammarbergin mukaan vastaanottokeskuksissa on todella rauhallista. Hammarberg muistuttaa, että Suomeen on tullut jo tässä vaiheessa vuotta moninkertaisesti turvapaikanhakijoita verrattuna koko viime vuoteen.

– Eletään täysin poikkeuksellisessa tilanteessa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443512764542.html
351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aidot turvapaikanhakijat eivät pidä feikki-pakolaisista.

Todella vastuutonta, jos työttömiä aletaan toimittaa töihin vastaanottokeskuksiin. Jos jään työttömäksi valmistumiseni jälkeen, EN aio mennä vokkiin töihin, vaikka kaikki tuet menisivät. En halua tulla joukkoraiskatuksi ja joutua pyörätuoliin loppuiäkseni kuten se eräs ruotsalainen vokin työntekijä.

(Ja jos joku v*tun saasta väittää tämän pohjalta, että olen mies, voi odottaa lyhyttä elämää.)

Äänestä
  • PS. Kuinka tuo idiootti voi väittää, että vokeissa on rauhallista, näiden tapahtumien jälkeen? Onko hän mielenvikainen?

    Äänestä

Kun alkaa kunnolla syksy ja talvi niin tunnelma tiivistyy entisestään. Kylmää ja pimeää ja synkin kuu eli marraskuu, syysmasennusta pukkaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurpiinVaan kirjoitti:

Turvapaikanhakijat ovat ottaneet yhteen eri puolilla maata. Oulussa kymmenen henkilöä oli viime yönä tappelussa, jossa käytettiin teräasetta.
Vuorokauden sisällä on tapahtunut useita tappeluita turvapaikanhakijoiden välillä.

Keskiviikon vastaisena yönä tarvittiin poliisia turvapaikanhakijoiden majoitustilassa Oulussa.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo Ilta-Sanomille, että turvapaikanhakijoiden väliseen tappeluun otti osaa ainakin jossain määrin noin kymmenen ihmistä ja siinä lyötiin yhtä henkilöä käteen teräaseella.

Kaksi parikymppistä miestä otettiin kiinni. Molemmat saivat tappelusta lieviä vammoja. Tapauksen tutkinta on vielä alkuvaiheessa.

Oulussa oli myös eilen iltapäivällä välienselvittely vastaanottokeskuksessa. Kiiskisen mukaan lievä tappelu ei johtanut rikostutkintaan.

Hämeen poliisilaitos tiedotti, että eilen illalla oli yhteenotto turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa Lahden Hennalassa.

– Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan, poliisilaitos tiedotti.

Teräaseesta haava
Keskisuomalainen kertoi, että poliisi pitää pidätettyinä kahta turvapaikanhakijamiestä, joita epäillään maanantaina Saarijärvellä vastaanottokeskuksessa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Myös väkivallan uhri on turvapaikanhakija. Poliisin mukaan mies sai olkavarteensa teräaseesta haavan, jonka vuoksi hänen oli käytävä lääkärissä tikattavana.

Torstaihin puoleen päivään mennessä on päätettävä, esitetäänkö miehiä vangittaviksi, Keskisuomalainen kertoo.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen arvioi, että riitaa voi tulla helpommin, kun vastaanottokeskuksissa on ahdasta.

– Turvapaikanhakijoita on ollut jo useita viikkoja näissä keskuksissa. Näyttää siltä, että niissä on ahdasta joka paikassa. Tunteet alkavat kuumentua ja ehkä on turhautumistakin. Jos on eri kansallisuuksia edustettuina, jännitteitä tahtoo tulla.

”Harvinaisia”
Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Pirjo Hammarbergilla on toinen näkemys asiaan.

– Etnisten ryhmittymien kahnaukset ovat todella harvinaisia. On jopa koettu rauhoittavaksi tekijäksi, että on erilaisia kansallisuuksia vastaanottokeskuksissa. Kun on paljon väkeä yhdessä ja on tultu pitkän matkan päästä, tuntuu, että inhimilliset tekijät voivat olla syynä, Hammarberg sanoo Ilta-Sanomille.

Hammarbergin mukaan vastaanottokeskuksissa on todella rauhallista. Hammarberg muistuttaa, että Suomeen on tullut jo tässä vaiheessa vuotta moninkertaisesti turvapaikanhakijoita verrattuna koko viime vuoteen.

– Eletään täysin poikkeuksellisessa tilanteessa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443512764542.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu