Yllättävä tulos: Laihduttajan tulisi syödä hedelmiä vihannesten sijaan
Harvardissa tehdyn tutkimuksen mukaan hedelmät ovatkin laihduttajalle parempi vaihtoehto kuin vihannekset, kirjoittaa The Telegraph.
Rakastatko perunoita? Tuoreen tutkimuksen mukaan ne ovat ikävä kyllä yksiä kaikista lihottavimpia kasviksia, joita voit syödä.
Harvardin yliopiston tutkijat analysoivat yli 130 000 yhdysvaltalaisen miehen ja naisen ravintotietoja saaden selville, että esimerkiksi perunat, herneet ja maissi ovat kaikki yhteydessä painonnousuun.
Tutkimus kesti peräti 24 vuotta, jonka aikana osallistujat vastasivat neljän vuoden välein kysymyksiin siitä, kuinka usein he söivät 131 eri ruokaa. Tämän lisäksi koehenkilöt punnittiin säännöllisesti ja heiltä kyseltiin kysymyksiä heidän tupakoimisestaan, liikunta- ja televisionkatselutottumuksistaan sekä muista heidän elämäntapoihinsa liittyvistä asioista.
Yllättävää ei ollut se, että tutkijat havaitsivat hedelmien ja vihannesten runsaan syönnin auttavan painonpudotuksessa. Tutkijat yllättyivät kuitenkin siitä, että tulosten mukaan hedelmien syöminen näyttää olevan tuplasti tehokkaampaa kuin vihannesten.
Tulosten mukaan jokainen ylimääräinen hedelmäannos päivässä johti noin parinsadan gramman painonpudotukseen neljän vuoden seurantajakson aikana.
Kourallinen mustikoita päivässä oli yhteydessä noin 700 gramman painonpudotukseen. Myös luumujen, omenoiden, päärynöiden ja mansikoiden havaittiin edistävän laihtumista. Tutkijoiden mukaan yksi syy voi olla esimerkiksi se, että hedelmät sisältävät paljon polyfenoleja, jotka voivat muuttaa aineenvaihduntaa.
Vihanneksista parhaita painonpudottajille ovat tutkimuksen mukaan kukkakaali, parsakaali sekä ruusukaali.
Tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä.
Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan suositeltava annos juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä sekä sieniä on 500 grammaa eli noin 5-6 annosta päivässä. Nämä suositukset eivät kuitenkaan juurikaan erottele hedelmiä ja vihanneksia toisistaan, vaan kaikkien syömiseen kannustetaan yhtä lailla.
Ainoastaan palkokasvien kanssa täytyy muistaa niiden suuri proteiinimäärä, eikä perunan kanssa pidä Suomessakaan liioitella, sillä ne sisältävät muita enemmän esimerkiksi hiilihydraatteja.
Lähde: The Telegraph

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen koko ikäni syönyt perunaa. Viljelen sitä myös itse. Paino 53 kg ja pituus 169 cm. Ikä 58 v.
Peruna on hyvä ja halpa. SITÄ EI SAA PAISTAA RASVASSA. Keitä perunat vedessä, älä laita suolaa.
Ulkomaisissa hedelmissä on paljon myrkkyjäämiä. Banaani olisi hyvä syödä sen kotimaassa. Pähkinät on käsitelty homemyrkyllä, niitä pitää jopa välttää. Espanjan vihnaneksista ja hedelmistä pysy kaukana, veljeni vaimo on ollut töissä siellä farmeilla ja tietää myrkytyskuviot.
Suomen marjat ovat hyviä ja myrkyttömiä. Omenaa saaa luomuna nyt.
Tutkimuksia tulee ja menee. Järki päässä!
1950-luvulla ihmiset söivät Suomessa perunaa. Katso valokuvia: silloin olivat hoikkia. KIISTATON FAKTUM.
Uskoisin, että perunan kanssa syödään paljon rasvaa ja tuo on syynä lihomiseen. Jenkkilässä keitinperuna ei ole mitenkään yleinen hiilihydraattilisuke mutta ranskalaiset ovat.
Ei hedelmissä ole paljoa myrkkyjäämiä ja varsinkin paksukuorisista hedelmistä myrkkyjäämät lähtevät kuorten mukana. Nykyiset tuholaismyrkyt hajoavat nopeasti eikä niitä juurikaan jää lopputuotteeseen. Ne ovat kylläkin ongelmallisia pölyttäjille.
Maapähkinöiden ongelma on erään homeen tuottama aflatoksiini. Se aiheuttaa maksasyöpää. Kyse ei siis ole homeentorjunta-aineesta. Tuo ei koske oikeita pähkinöitä, maapähkinä on hernekasvi. Homeentorjunta-aineet ovat sitten paljon pienempi riski kuin homeiden tuottamat myrkyt.
Tutkija suosittelee perunan korvikkeeksi ruskeaa riisiä tai täysjyväleipää eli kyseessä ei ole VHH-myönteinen artikkeli.
ei syö mitään niin laihtuu
Tutkimus on kestänyt yli 24v, siis merkittävä otanta kertoo luotettavuudesta!
Vähän kesympää, kuin makaronit, tai valkoinen riisi, mutta tuhtia kamaa on. Jos kuluttaa paljon kaloreita, niin peruna on mielestäni ok.
Jos vähän kuluttava lataa neljä pottua joka lounaalla lautaselleen, niin normaali-aineenvaihdunnalla varustettu henkilö lihoaa nopeasti ja varmasti.
Perunassa on alle 60 kcal/100 g. 4 perunaa on noin 300 g ja siis alle 180 kcal ja harvassa ruoka-aineessa on noin vähän energiaa (pl. kasvikset ilman kastiketta).
Heh heh... Kuinka moni Amerikkalainen syö perunoita joita ei ole uppopaistettu?? Eli ei ihme jos lihottaa :-)