Monivuotinen suhde päättyy kuin seinään.
Syynä tähän oli minun mustasukkaisuuteni ja pahat puheeni jne. Mutta jotain outoa oli kyllä toisen osapuolenkin käytöksessä viimeiset kuukaudet, mutta emme osanneet puhua asioista vaan hakkasimme ilmeisesti molemmat sitten vain päätä seinään. Lopputulos oli että ikäänkuin minä olisin jättänyt toisen mutta minusta tuntuu täysin päinvastaiselta, asiat jäivät edelleen selvimättä kun toinen ei halunnut enää edes yrittää keskustella kanssani. Hän vain yksinkertaisesti haki tavaroitaan muutamana päivänä kun tiesi että minä en ollut paikalla joten sovittelupyynnöt ovat olleet minun puoleltani pitkiä kirjeitä joita jätin hänen luettavakseen, minkäänlaista vastausta en kuitenkaan ole saanut mihinkään suuntaan, vain hiljaisuutta. Tekstiviesteihinkään en saanut minkäänlaista vastausta, soittaminen kai siis olisi ollut turha yritys. Minä rakastan häntä yli kaiken ja olisin halunnut vielä yrittää, edes jollain tasolla. Tai ainakin saada selvyyttä asioihin ja saada tietää mitä toisen päässä on liikkunut. Omaa osuuttani olen hänelle parhaani mukaan selvittänyt ja pyytänyt anteeksi ja luvannut muuttua, syyllisyys painaa. Mutta en ole saanut mitään palautetta.
Itse olen todella masentunut, toisen tunteista en tiedä, onko niitä tai onko ollutkaan samanlaisia tunteita kuin minulla. Asia tosin on niin tuorekin että pitäisi kai antaa toiselle aikaa, mutta kun sekin tuntuu olevan niin vaikeaa.
Ja mitään standardiaikaa näissä asioissa ei kai ole varsinkaan kun ei tiedä toisen tunteista lainkaan. Pitäisikö sitä nostaa vain päätä pystyyn, alkaa jatkaa elämää, antaa vuosien kulua ja koettaa unohtaa koko yhteinen aikamme? Ymmärrän kyllä että asioita ei voi päivässä palauttaa ennalleen, eikä viikossa tai kahdessakaan mutta jos asiat jäävät tälle tasolleen sittenkin niin unohtaisin mieluiten. Toivon että toisella osapuolella asiat ovat paremmin mutta minä en ainakaan nuku enkä syö kun kaikki jäi niin epäselväksi. No, kuolema kuittaa univelat ja tästä jos joskus elämä alkaa niin ainakin se kai kovettaa luontoa.
Syynä tähän oli minun mustasukkaisuuteni ja pahat puheeni jne. Mutta jotain outoa oli kyllä toisen osapuolenkin käytöksessä viimeiset kuukaudet, mutta emme osanneet puhua asioista vaan hakkasimme ilmeisesti molemmat sitten vain päätä seinään. Lopputulos oli että ikäänkuin minä olisin jättänyt toisen mutta minusta tuntuu täysin päinvastaiselta, asiat jäivät edelleen selvimättä kun toinen ei halunnut enää edes yrittää keskustella kanssani. Hän vain yksinkertaisesti haki tavaroitaan muutamana päivänä kun tiesi että minä en ollut paikalla joten sovittelupyynnöt ovat olleet minun puoleltani pitkiä kirjeitä joita jätin hänen luettavakseen, minkäänlaista vastausta en kuitenkaan ole saanut mihinkään suuntaan, vain hiljaisuutta. Tekstiviesteihinkään en saanut minkäänlaista vastausta, soittaminen kai siis olisi ollut turha yritys. Minä rakastan häntä yli kaiken ja olisin halunnut vielä yrittää, edes jollain tasolla. Tai ainakin saada selvyyttä asioihin ja saada tietää mitä toisen päässä on liikkunut. Omaa osuuttani olen hänelle parhaani mukaan selvittänyt ja pyytänyt anteeksi ja luvannut muuttua, syyllisyys painaa. Mutta en ole saanut mitään palautetta.
Itse olen todella masentunut, toisen tunteista en tiedä, onko niitä tai onko ollutkaan samanlaisia tunteita kuin minulla. Asia tosin on niin tuorekin että pitäisi kai antaa toiselle aikaa, mutta kun sekin tuntuu olevan niin vaikeaa.
Ja mitään standardiaikaa näissä asioissa ei kai ole varsinkaan kun ei tiedä toisen tunteista lainkaan. Pitäisikö sitä nostaa vain päätä pystyyn, alkaa jatkaa elämää, antaa vuosien kulua ja koettaa unohtaa koko yhteinen aikamme? Ymmärrän kyllä että asioita ei voi päivässä palauttaa ennalleen, eikä viikossa tai kahdessakaan mutta jos asiat jäävät tälle tasolleen sittenkin niin unohtaisin mieluiten. Toivon että toisella osapuolella asiat ovat paremmin mutta minä en ainakaan nuku enkä syö kun kaikki jäi niin epäselväksi. No, kuolema kuittaa univelat ja tästä jos joskus elämä alkaa niin ainakin se kai kovettaa luontoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
eipä tuosta vielä noilla tiedoilla voi mitään varmaa sanoa, tässä muutama vaihtoehto, mutta paljon muitakin varmasti on:
1. heräsit sovitteluhaluihisi vasta, kun oli jo liian myöhäistä, toinen yrittänyt riittävän monta kertaa tuota, mutta silloin sinulle ei kelvannut, toinen luovutti koska koki tilanteen mahdottomaksi
2. toinen tarvitsee omaa aikaa miettiäkseen asioita
3. mustasukkaisuutesi ei ollut aiheetonta (usein alitajunta tajuaa enemmän kuin tajunta) ja nyt se pelkäämäsi asia on tapahtunut, toinen ei vain halua myöntää sinun olleen oikeassa
4. kaikki ne tunteet, joita toinen koki sinua kohtaan, ovat kaikonneet mahdottoman käyttäytymisesi vuoksi ja nyt toinen haluaa päästä tunnetasolla sinusta eroon, josta syystä ei voi toistaiseksi olla tekemisissä kanssasi
jne. jne. jne.