Hei, tai terve niinkuin täälläpäin sanotaan.
Elikkä olen kohta 25-vuotias nuori nainen Kuopiosta. Kotoisin olen pohojanmaalta. Muutin Kuopioon vuonna 2012 töihin koska tuntui ettei kotikaupungissani ois riittänyt töitä ja halusin kokea jotain uutta. Mikä tarkoitti kaikesta tutusta ja vanhasta luopumista. Perhe ja kaverit jäivät pohjanmaalle jossa pyrinkin vähintään joka toinen kuukausi käymään mitä töiltäni pystyn. Kuopiosta en ennen muuttoani tiennyt mitään enkä tuntenut ketään. Alussa tuntui et kyllä tämä tästä vaikka yksin porskuttaakin menemään kun opetteli samalla tuota omilleen asumista ja vähän samalla Kuopioonkin yritin tutustua...
Mutta tänä vuonna tuntuu yksinäiseltä aina ajoittain. Vaikka olenkin kohta seurustellut vuoden aivan ihanan miehen kanssa sitä kaipaa naisystäviä joitten kanssa vois käydä kahveilla, kävelemässä tai vaikka elokuvissa. En harrasta tällä hetkellä oikein mitään, ja kulutankin vapaa aikaa käsitöitten parissa musiikkia kuunnellen.
Olen töissä kaupassa kassalla. Ja työaikani vaihtelevat milloin on aamua milloin iltaa. Joten olen kokenut etten voi oikein ryhmäharrastuksiin osallistua.
Jos olet samassa tilanteessa ystävää vailla niin laittelehan viestiä. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.