Puoliso ilmoitti viikko sitten että haluaa erota. Eikä asiasta enää keskustella!
On kuulemma miettiinyt asiaa jo kolme vuotta! On kuulemma yrittänyt selvittää asiaa kanssani, mutta ei ole suoraan sanonut - ainoastaan jotain vihjailua.
Suhteemme muuttui kun lapsi syntyi kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen olimme suurelta osin vain vanhempia lapsellemme - emme puolisoja toisillemme. Omalta kohdalta tämä johtui pääosin suuresta elämänmuutoksesta (lapsen syntymä) ja siitä johtuvasta väsymyksestä.
Ero ei ole helppo koska meillä on iso asunto, jota kumpikaan ei pysty lunastamaan itselleen. Lapsesta voimme kuitenkin sopia ja tulee asumaan puoliksi kummallakin.
Itseäni eniten ahdistaa lapsen kohtala. Rakastan lastani aivan valtavasti ja samaistun hänen tilanteeseen. Mietin asiaa kokoajan. Lapsen vieminen päiväkotiin aamuisin luo rintaani aivan käsittämättömän painon tunteen. En haluaisi olla enää lainkaan erossa lapsestani, vaan ainoastaan halia häntä.
Miten pääsen tästä eteenpäin? Olen viimeiset 3 vuotta elänyt suureltaosin vain lapselleni. Toki olen välillä ollut miesten reissuilla ja baarissa, mutta nyt en pysty mihinkään. Töissä kuljen varjojen mailla ja mietin vain lastani, vaikka toistaiseksi näen häntä jokapäivä koska asumme kaikki vielä samassa asunnossa.
On kuulemma miettiinyt asiaa jo kolme vuotta! On kuulemma yrittänyt selvittää asiaa kanssani, mutta ei ole suoraan sanonut - ainoastaan jotain vihjailua.
Suhteemme muuttui kun lapsi syntyi kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen olimme suurelta osin vain vanhempia lapsellemme - emme puolisoja toisillemme. Omalta kohdalta tämä johtui pääosin suuresta elämänmuutoksesta (lapsen syntymä) ja siitä johtuvasta väsymyksestä.
Ero ei ole helppo koska meillä on iso asunto, jota kumpikaan ei pysty lunastamaan itselleen. Lapsesta voimme kuitenkin sopia ja tulee asumaan puoliksi kummallakin.
Itseäni eniten ahdistaa lapsen kohtala. Rakastan lastani aivan valtavasti ja samaistun hänen tilanteeseen. Mietin asiaa kokoajan. Lapsen vieminen päiväkotiin aamuisin luo rintaani aivan käsittämättömän painon tunteen. En haluaisi olla enää lainkaan erossa lapsestani, vaan ainoastaan halia häntä.
Miten pääsen tästä eteenpäin? Olen viimeiset 3 vuotta elänyt suureltaosin vain lapselleni. Toki olen välillä ollut miesten reissuilla ja baarissa, mutta nyt en pysty mihinkään. Töissä kuljen varjojen mailla ja mietin vain lastani, vaikka toistaiseksi näen häntä jokapäivä koska asumme kaikki vielä samassa asunnossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän isänä sun huolta paljon, mutta voin sanoa että sä rakastat sun lasta edelleen vaikka ette asu samassa taloudessa. Teillä tuntuu olevan todella voimakas side, että onko kenties se osasyy puolisosi ratkaisuun, että hän tunsi jäävän ulkopuolelle ja oli mustasukkainen siitä että lapsesi saa enemmän huomiota kuin naisesi. Mutta ratkaisu on nyt tehty ja ehkä sullekin tekee vähän hyvää saada "happea" intensiiviseen isyyteen. Sun tunteita mitenkään mitätöimättä.
En tajua teitä kumpaakaan. Lapsi tuntuu olevan välillänne heittopussi. Miettikää omalle kohdallenne sitä että joutuisitte vaihtamaan kotia vuoroviikoin. Jommankumman teistä tulee joustaa lapsen hyväksi. En tiedä kumpiko teistä olisi parempi lähivanhempi. Riippuu myös lapsen iästä, yleensä äiti on se johon lapsi ripustautuu, koska symbioosi on ollut konkreettisempi, ja tämän biologisen asian mies tulee ymmärtää.