Keskustelu on polarisoitunut, Toiset etsivät kaiken mahdollisen negattiivisen, ja keksivä omasta päästä lisää, toiset kaiken mahdollisen positiivisen, ja kewksivät omasta päästä lisää.
Minä keskityn nyt ns. suvakkien kritisoimiseen. Koska minusta siihenkin on perusteltua syytä. Jotenkin tuntuu että pakolaisvirtaa kritisoivia kritisoidaan ilman minuakin ihan nokko - ei niin etteikö olisi osin syytäkin.
Poliisi kertoo että väkivalta on lisääntynyt pakolaisten vastaanottokeskuksissa, siis pakolaisten keskinäinen tappelu. Syinä poliisi mainitsee tekemisen puutteen, no poliiseille ei ainakaan ole sitä ongelmaa, turhautumisen ja eri kansallisuudet.
Siellä siis pakolaiset tappelevat keskenään mm. siksi että ovat eri kansallisuuksista. Ja samaan aikaan suomalaisten pitäisi ottaa avosylin vastaan näitä muiden kansallisuuksien edustajia.
Suomalaisia saa haukkua e.m syystä sivistymättömiksi, moukiksi, mutta suvakkien mielestä pakolaisia ei. Sehäön nyt on ihan normaalia ja kuuluu monen pakolaisten perinteeseen, kultturiin, ja kaikki perinne, varsinkin meille vieras, on puolustamisen arvoista. Pippelin silpomista myöten.
Aleksis Salusjärvi kolumnoi tätnään YLE:n radiossa sivistyksestä. Se on sitä että autaa epäitsekäästi, luopuu vapaaehtoisesti jostai toisen hyväksi. (Uskovaiset ja evl, kirkko ei sitten ainakaan ole sivistyneitä. Kovasti ovat verkkoja levittäneet tehdäkseen pakolaisilla rahaa.
Saota ja väkivalta ovat kuulemma pahinpia sivistykseen puutteen aikaansaannoksia. No siinä tapauksessa pakolaiset ja heidän kuttuurinsa ei ole sivistynyttä.
Suomessa on sen sijaa elelty jo malko pitkään ihan rauhallisessa maassa, ainakin suhteellisesti ottaen, muihin maihin verraten.
Nyt sitten tuntuu levottomuus lisääntyvän Suomessa. Pakolaiset siis laskevat suomalaisten sivistystasoa, heillä on jos hyväksymme e.m. määritelmän sisistykselle. Pakolaiset laskevat suomalaisten sivistystasoa jo heti Suomen rajan ylitettyään. (Tämä syytä ottaa huumorilla, vaikea laji monelle suomalaiselle.)
Jos valittaa ruuasta ja majoituksesta, ihan ala-arvoista kummassakaan ei suomalaiset varmasti tarjoa, sen verran vieraskoreita täällä ollaan, niin kysyä sopii pakolaisen hädän todenperäisyyttä ja suojelun tarvetta. Kunhan saa riittävästi kaloreita ja kotuullisen tervellistä ruokaa, ja varmasti näin on Suomessa, niin ei pitäisi olla valittamisen aihetta.
Jos ruoka on mautonta heidän makuunsa niin maustepurkkeja pöytään. Jos suomalainen joutuisi pakoon maahan jossa on niin helekutin mausteista ruokaa niin se olis suurempi ongelma kuin "mauton" ruoka, jota Suomessa tarjotaan.
Miksi muuten joissain kulttureissa on niin mausteita ruokaa. Siihen totuttiin aikoinaan kun ei ollut kylmälaitteita, eikä varaa heittää pilaantunutta pois. Lätkittiin sitten mausteita peittämään mädäntynyt maku.
Mitenköhän mahtaisi olla hommat jos tilanne olisi päin vastoin. Suomalaiset pakenisivat irakiin, Somaliaan, jos ne olisivat rauhalisia ja vauraita ja Suomi köyhä ja vaarallinen.
Saisiko siellä samantasoisen kohtelun kuin täällä saa. Saisiko noudattaa oman kultturin tapoja, Tuskin, eihän siellä nytkään saa.
Miksi on niin että kun pakolainen tulee toisenlaisesta kultturista länteen hän vaatii saada toimia kuin kotimassaa, omassa kulttuurissaan, vaikka se olisi länsimaassa laissa kiellettyä ja rangaistavaa?
Ja kun länsimainen, varsinkin nainen, menee muslimimaahan, niin ei puhettakaan että saisi noudattaa oman kultturinsa tapoja, ajaa auto Saudeissa, olla ilman huivia, juoda alkoholia...
Taivuttaisiinko siellä luokille jotta toteutettaisiin suomalsiapakolaisten toiveet ruuan ja asumuksen suhteen?
Miksi molemmissa "päissä" konservatiivinen kultturi jyrää, oltiin sitten muslimimaassa tai lännessä, niin muslimien tahdon mukaan mennään, islam jyrää?
Kaikkein herkkähipiäisimmät ja vakaumuksessaan epävarmimmat määräävät tahdin, mm. mitä saa sanoa, ja mitä ei.
Maassa maan tavalla pätee konservatiivisissa muslimikulttureissa/-maissa - Suomessa suomalaisen sanomana "maassa maan tavalla", on rasistinen kommentti. Ainakin suvakkien milestä.
Muuttaisiko suvakin mileipiteitä pakolaisten vastaanotostaj, jos hän tai joku hänen läheisensä joutuisi pakolaisen väkivallanteon kohteeksi?
Asialliset kommentit kelpaavat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Puhmattakaan mitä tämäpakolaisaalto tarkoitta taloudellisesi. Jatkuvasti kiistellään leikkauksista jotka esim luokaa 100Me, ja kipeetä tekee ja vastustetaan, ihan ymmäärrettävästikin.
Mutta eipä ole paljon jukisuudessa puhuttu pakolaistulvan aiheuttamista kuluista talouslamassa kärvistelevässä Suomessa, velkaa tulee koko ajan lisää, ja pakolaisista tulee miljardiluokan kulut per vuosi vuosikausiksi, enne kuin toivoakaan että pakolaiset elättäisivat itsensä ja kmaksaisivat veroja Suomeen.
Sen ikäistä mummoa purkautuu busseista, että ei toivoakaan että elättäisi itsensä, vaal loppuelämänsä, kuitenkin vuosikymmeniä, Suomen sos,tukien varassa., Ei ole helppoa työllistyminen muillakaan pakolaisilla. Jotka nyt lapsia ja pääsevät suomalaiseen kouluun, saatta sopeutua ja pystyä elättämään itsensä ja tulevan perheensä.
Kehitysavusta leikataan rajusti. Moninkertaisesti leikkauksen suuruus menee Suomeen tulevien pakolaisten elättämiseen. Kumpikohan on enemmän avun tarpessa, kehitysmaan lapsi, jotta pääsisi kouluun vai Suomeen tulevat pakolaiset, osa ainakin elintasopakolaisia.
Pakolaiset . sijoitetaan heidät aluksi minne tahansa Suomessa, valuvat vähintää muutamassa vuodessa, nopeamminkin Helsinkiin ja pk-seudulle. Lisää asuntojen kysyntää, asuntotuotanto ei tähänkään asti ole pysynyt kysynnän kasvun perässä- sunnot siis tulevat kallistumaan, ja yhä useampi kantasuomalsinenkaan ei tule palkallaan toimeen Hgissä, ja joutuu asumistuen piiriin.
Hgissä jo 14% lapsista asuu perheissä jotka asumistuen piirissä. Kasvu on ollut nopeaa ja pakolaisten tulvan seurauksena tilanne vain pahenee tulevaisuudessa.
Suomessa ollut vuosikymmeniä tuhansi, n. 5000asunnottomia, joiden tilannetta ei ole pystytty/halutta ratkaista. Joku Ilkka Taipale taitaa olla ainoita joka on jotain yrittänyt asialle tehdä. Yrittänyt vedota päättäjiin, mutta ei , aina vaan vietetään asunnottomien yötä kerran vuodessa.
Sitten tulee kymmeniätuhansia pakolaisia hetkessä, ja hetkessä myös löytyy korteeri jokaiselle. Ei ihme jos kantasuomalsia asunnottomia jurppii. Päättäjien onneksi he ovat maanhiljaisia, heillä ei ole ääntä eikä äänensä kannattajaa, eivätkä he peri maata, eivätkä asuntoa.
Aika tyhjentävä aloitus ilmeisesti - siitä päätellen että yksikään suvakki ei vastaa.
Monta kertaa on kyselty hyviä puolia pakolaisista, niitä ei vaan löydy. Mielikuvitus/fantasiamailmaan kuuluvia tarinoita toki löytyy muttei niillä ole mitään arvoa todellisessa mailmassa. Kyse on vain siitä että puhutaanko asioista rehellisesti vai sensuroidaanko ja muunnellaanko totuutta joksikin mitä se ei voi olla.
Itse olen asunut Euroopassa vuosia, maissa jossa on paljon enemmän lähi-idästä saapuneita ihmisiä kuin Suomessa. Mitä näissä maissa on tapahtunut?
1. Kantaväestö on muuttanut pääkaupungeista pois pienimmille paikkakunnille. Tämä on tapahtunut pikku hiljaa ja kaupungit ovat jääneet maahanmuttajille.
2. 10-vuotta sitten asumassani kaupungissa ei ollut Sharia-lakia tietääkseni voimassa missään osassa, nyt on.
3. Eräässä asumassani maassa lähi-idän kansallisuudet alkoivat vaatia Arabiaa kyseisen maan viralliseksi kieleksi, tästä oli järjestetty mielenosoituskin mellakkapoliisi paikalla. Tästä tosin en löytänyt mitään artikkelia netistä enää, ehkä liian pitkä aika tapahtuneesta.
Muut huomiot
4. Naisella ei suurimmassa osassa heidän kulttuuriaan ole mitään asemaa. Feministit ovat kerrankin hiljaa, kun ei tarvitsisi olla.
5. Kyseisissä kulttuureissa lapsiavioliitot ovat yleisiä ja 12v on normaali ikä naimisiin menolle.
6. Ensin esim. kurdit ovat lähdeneet arabien vainoja pakoon, ja nyt tänne tulee arabeja. Onnistutaanko välttämään konflikti?
7. Koraanin mukaan vääräuskoiselle voi valehdella ja Suomessahan on n. 5 miljoonaa vääräuskoista.
En sano, että kaikki kuuluvat tuohon kategoriaan, on heitä ketkä käy töissä ja ovat sopeutuneet elintavoiltaan mämmiä lukuunottamatta suomalaiseen yhteiskuntaan. Osa heistä ovat ystäviäni. Valitettavasti vain kokemukseni sekä seksuaalirikosten tilastot puhuvat sitä vastaan (yhtä suomalaista raiskaajaa kohden löytyy ulkomaalaistaustaisia 17. Ruotisissa 90% seksuaaliväkivallasta on ulkomaalaistaustaisten tekemiä), että naisia/lapsia tai lapsiperheitä lukuunottamatta en halua tänne lisää pakolaisia.