Se hetki kun saavuit mun maailmaan

Ekasta yhdessä jaetusta katseesta asti tää on ollut tätä. Joka päivä jotain uutta ja jännittävää. Yksinoikeudella. Kuin kaks eri planeettaa ois törmännyt ja oltaisiin lennetty kolmannelle kaksin. Sinä ja minä. Tiedän että tätä sanotaan usein niissä elokuvissa, mitä sä et tykkää sellasten lauseitten takia kattoa, mutta valehtelematta en oo koskaan tuntenut samoin, ja musta tuntuu etten tuu koskaan tuntemaankaan. Haluisin kyllä, mutta se viimeinen osa musta toivoo et tää olis joskus edes tarkotettu. Älä ymmärrä mua väärin, antaisin sulle viimeisenkin palan itestäni, mutten haluu tehdä sitä jos et oo valmis tekemään samoin.
Sanat joita en ikinä sanonut.
Eli ehkä ristiriitaisin, hirvein mutta tavallaan romanttisin rakkaustarina ikinä. Muistan päivämäärät ja kaikki sanat. Kahden täysin erilaisen ihmisen katseet kohtas eikä sitä pysty selittää mitä sillä hetkellä tapahtu. Ei me koskaan käytetty sanoja ilmasemaan tunteitamme, se vaan oli sellasta että ajatteli jotain ja kuudes aisti vaan kerto että se toinen tuntee samoin. Siinä oli toki riskinsä ettei ajatukset oiskaan niin yhtä, mut tunteet meni järjen edelle. Ei siis koskaan seurusteltu, se oli mulle niinkuin kielletty hedelmä - tosin ei siinä ollut mitään esteitäkään. Me saatettiin olla ihan helvetin intohimosia kaks kuukautta vaihtamatta puhelinnumeroita ja olla sitten sen kahen kuukauden jälkeen puhumatta kokonaan sen puolkin vuotta, ja koko sen ajan kun ei oltu missään yhteyksissä oli ihan hirveen yksinäinen olo ja ootti vaan että koska taas nähdään. Sit kohtalo vaan aina neljänteen kertaan asti toi meidät jotain reittiä takas toistemme luo. Neljännen kerran, kun tää henkilö tuli takasin mun elämään, sen huomas siinä loppuvaiheilla että koska se tapailu taas loppuu ja ajattelin että enää en päästä sitä menemään, et nyt tää on ollu kohtalon käsissä niin kauan, joten vaihdettiin numerot. Jonkin ajan päästä kerroin Hänelle miltä musta tuntuu, että oon ihan rakastunut ollu ensimmäisestä silmäyksestä lähtien ja sain vastaukseksi naurut, ja myöhemmin viestin jossa luki ettei ko.henkilö halua nyt minkäännäköisiä ihmissuhteita. Mulle jäi ihan jäätävä kaipuu ja epätietoisuus, eikä mulla oo ollut ketään muuta sen aikana tai sen jälkeen.
Nyt aikaa on kulunut lähes 2 vuotta enkä vaan pysty päästämään irti. Olen käynyt terapiassa, mutteii sekään oikein tuottanut tulosta. Mikä avuksi??? Tuntuu että mielenterveys hajoilee, ja se pelottaa.