Tätä ihmettelen

Miksi työttömissä on niin paljon miehiä?

Pakoileeko ne elatusmaksuja?

Naitu on ilman ehkäisyä ja laskuja ei haluta maksaa.

Yhteiskunta kustantaa näiden nainnit ja kakarat.

Ei mikään ihme että vihaavat pakolaisia kun pelkäväät tukiensa puolesta.

Paljonko maksaa työtön laskunsa maksamatta jättänyt yhteiskunnalle?

Summat ovat aivan tähtitieteellisiä mutta kukaan ei puhu mäistä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oho, siis olettaen että se yhä on työnantaja kun päättää palkkaako johonkin työpaikkaan miehen vaiko naisen, niin jos ja kun työnantaja x palkkaa johonkin työpaikkaan naisen vaikka miehiäkin olisi ollut siihen ollut tarjolla, niin syy moiseen pelkästään on niitten silloin palkkaamatta jääneiden miesten? Mutta se työnantaja ei kanna asiassa mitään osaa eikä vastuuta?

No, samantien herää kysymys että onko tosiaan niin että jos jonnekkin työpaikkaan tarvitaan yksi (1) uusi työntekijä, ja työpaikanhakijoita ilmaantuu sata (100), niin kun se yksi niistä hakijoista sitten on jollain perusteella sinne työpaikkaan töihin valittu, niin olivatko ne 99 rannalle ruikuttamaan jäänyttä työpaikanhakijaa aina ja joka tapauksessa jotenkin pilalla ja jäivät töihin valitsematta juuri siksi? Vai oliko syy ainakin osin sittenkin se että työpaikkoja tuolloin oli tarjolla niiden kysyntään nähden ikäänkuin noin 99 liian vähän?

No oli miten oli, otamme ja menemme aikakoneella johonkin hetkeen menneisyydessä jolloin täystyöllisyys ainakin pääkaupunkiseudulla vallitsi. Siellä menneisyydessä tapaamme vaikkapa erään Riston, hän on mies ja on elättänyt itsensä lapiomiehenä rakennustyömailla. Ja tapaamme myös erään Sirpan, hän on nainen, ja on elättänyt itsensä perushoitajana vanhainkodilla. ja otamme teknisenkehityksen myötä ilmaantuneen upouuden koneen, jolla koneella joko korvaamme siellä rakennustyömaalla Riston tai sitten vanhainkodilla Sirpan, tai jos oikein lykästää niin molemmat. Ja ihmettelemme että kumman korvaaminen sillä koneella olisikaan helpompaa Riston vaiko Sirpan?

Aivan, Riston korvaaminen on ja oli paljon helpompaa kuin Sirpan.
Vaan entäpä nyt sen koneen syrjäyttämä ja siksi työtön Risto? Kun on raaka fakta että se kone kaivaa paljon tehokkaammin tarvittavia kuoppia siellä rakenustyömaalla kuin mitä Risto tai kuka ja mistä hyvänsä kotoisin oleva ihminen lapion käyttäjänä kaivaisi.

Niinpä herää kysymys että jos kerran rakennustyömailla ei enää töihin tarvita, niin miksi Risto ei sitten mene töihin vaikkapa sinne vanhainkotiin? No itseasiassa Risto jo kävi kysymässä myös sinne vanhainkodille töihin, mutta työnantaja sanoi että ei nyt uutta työvoimaa tänne vanhainkodille tarvita kun meillä on jo Sirpa täällä töissä.

Äänestä

Aloittaja voisi tehdä työtä, jotta ei tarvitse päivät pitkät miettiä muiden tekemisiä tai tekwmättä jättämisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettikää kirjoitti:

Miksi työttömissä on niin paljon miehiä?

Pakoileeko ne elatusmaksuja?

Naitu on ilman ehkäisyä ja laskuja ei haluta maksaa.

Yhteiskunta kustantaa näiden nainnit ja kakarat.

Ei mikään ihme että vihaavat pakolaisia kun pelkäväät tukiensa puolesta.

Paljonko maksaa työtön laskunsa maksamatta jättänyt yhteiskunnalle?

Summat ovat aivan tähtitieteellisiä mutta kukaan ei puhu mäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu