Viikko sitten toin tänne esityksen, jossa esitin työttömyysrahojen jakamista eri tavalla kuin nykyisin tehdään.
Esitin seuraavaa:
Työttömyyteen varatuilla 5.5 miljoonalla eurolla luodaan työpaikkoja työttömille. Yhteiskunta palkkaa työttömiä ja maksaa heille normaalin palkan. Meillä on virallisesti työttömiä 207 000, joten yhdelle riittää keskimäärin 27 000 euroa eli noin 2000 euroa kuussa.
Tuosta nähdään, että tuolla rahalla voitaisiin järjestää työttömille kokopäivätyö sillä palkalla, jonka työttömäksi jäänyt sai ennen työttömyyttään.
Koska nyt rahaa tulee yhdelle vain 370 euroa kuussa, osa rahoista hukkuu matkalla. Osa hukkuu yritysten tukityöllistämisiin eli yhteiskunta maksaa työntekijöiden palkan. Ottamalla nämä rahat pois yrityksiltä ja käyttämällä palkanmaksuun, voisimme helposti palkata muutamassa vuodessa kaikki työttömät oikealla palkalla oikeaan työhön.
Jos työllistämme näin alussa 100 000 työtöntä, mielekästä työtä riittää kaikille. Sitä mukaa kuin tämä työllistäminen lisää työpaikkoja muualla ja osa työttömistä pääsee yksityisen sektorin töihin, palkkaamme sitten lisää työttömiä. Eli yhteiskunnan työllistämien työttömien määrä pysyy tuossa noin sadassa tuhannessa, kunnes se alkaa laskemaan kun yksityiselle sektorille on syntynyt riittävästi uusia työpaikkoja.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki työttömät ovat työllistyneet yksityiselle sektorille ja yhteiskunnan töihin, joista osa muuttuu veronmaksajien määrän lisääntyessä vakituisiksi.
Jotta tämä toteutuisi, tulisi tätä esitystä tuoda aktiivisesti julkisuuteen. Siksipä esitinkin, että työttömät alkaisivat omissa yhdistyksissään julkituomaan asiaa oman kykynsä mukaan. Tarkentamaan esitystä (yksityiskohdat havaittuihin epävarmuuskohtiin) ja viemään sen työttömien valtuuston avulla päättäjille ja mediaan.
Ja millaista palautetta sain:
Keskustelin tästä täällä ja Kinuskin lopputoteamus, mikä luultavasti kuvaa työttömien enemmistön kantaa, oli seuraavan tapainen:
"Et ole aikonut työllistää kuin 100 tuhatta työtöntä. "
Jos kirjoittajan mielestä esitykseni työllistää VAIN 100 000 työtöntä, sitä ei ilmeisesti kannata toteuttaa. Kirjoittaja ei ole ymmärtänyt, että kysynnän kasvaessa syntyy uusia työpaikkoja yksityiselle sektorille. Yhteiskunnan ei tarvitse työllistää kuin 100 000, siinä syntyy mutamassa vuodessa sivutuotteena työpaikat kaikille puolelle miljoonalle työttömälle.
"Kerroppa sitte se, että millä varoilla ne yhteiskunnan varoin työllistettävät luovat niitä uusia yrityksiä?!?"
Kuten kaikki huomaavat, esityksessäni ei mainita sanallakaan että työttömät loisivat yrityksiä. Asia kyllä vaikuttaa uusien työpaikkojen syntymiseen kun kysyntä kasvaa. Ajattelemme koulusta valmistuvaa nuorta. Hän miettii, perustaako perheen, hankkiiko lapsia, hankkiiko asunnon. Nykyisin hän tietää että työttömänä se on lähes mahdotonta omin varoin. Jos hän pääsee työhön, harva uskaltaa hankkia mitään työttömyyden pelossa. Toiminta seisoo ja odottaa. Mitään ei tapahdu.
Jos yhteiskunta työllistäisi aina työttömäksi joutuneen, perheitä perustettaisiin, kysyntää olisi. Ihmiset uskaltaisivat investoida itseensä kun työttömyys ei pelottaisi. Uusia työpaikkoja syntyisi, ihmiset pääsisivät töihin.
"Millä oikeudella irtisanottu saisi 'ohittaa' työttömien jonossa työpaikkaa odottavat muut työnhakijat?"
Kirjoittajalla on hirveä hätä siitä, että työttömät pitäisi työllistää siinä järjestyksessä kuka on ollut kauimmin työttömänä. Hän ei halua töitä kaikille. Jos työllistämme ensin pisimpään työttömänä olevat alkoholisoituneet henkilöt, heidän avullaan ei synny uusia työpaikkoja ja näin saataisiin työttömyys pysymään ennallaan.
Toisessa kommentissa hän ankarasti vastusti sellaista mallia, missä irtisanottu pääsisi heti yhteiskunnan järjestämiin töihin, ilman kuukauden palkallista vapaata työttömäksi jäännin kunniaksi. Esittämässäni mallissa irtisanotulle jäisi hankitut lomapäivät ja niitä kertyisi myös yhteiskunnan järjestämästä työstä normaaliin tapaan, samoin kuin eläkekin kertyisi. Kansalaisen kannalta työttömyys ei siis vaikuttaisi mitenkään tuloihin.
"Ajatuksesi on siis pähkinänkuoressa se, että teille eliitille pitää olla kaikki palvelut maksimaalisesti taattu ja nykyiset työttömät takaavat ne (etteivät ole kotonansa 'nauttimassa' ilmaisen rahan 'suurista' antimista). "
Tätä kommenttia minä ihmettelen kovasti. Jos kaikille järjestetään normaalia työtä normaali palkalla, miten se kirjoittajan mielestä negatiivista. Aivan kuin kirjoittaja vaatisi työttömyyden säilyttämistä. Ja jos yhteiskunnan työllä saadaan kaikille kansalaisille paremmat palvelut, miten se koskisi vain eliittiä, jolla on kyllä nykyäänkin vara hankkia nämä palvelut.
Lisäksi ihmettelen, miksi kirjoittaja haluaisi että osalle kansalaisista maksettaisiin ilmaista rahaa kotona olemisesta ja toisten pitäisi tehdä töitä. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että kaikki työhön kykenevät tekisivät töitä ja saisivat siitä sopimusten mukaisen palkan. Mielestäni kenelläkään, joka kykenee töihin, ei tulisi olla oikeutta nauttia kirjoittajan niin kovin kaipaamaa ilmaista rahaa.
"Ideasi ei auta taviksen (alle 1500 e/kk/brutto tienaavan) mahdollisuuksia mitenkään nykyistä parempaan elämään =/ "
Tämä vaikuttaa ihmeelliseltä. Nyt kirjoittaja suree sitä, että pienituloiset eivät saisikaan enemmän kuin työttömät, jotka työllistetään. Kun kyse oli työttömyyden poistamisesta, hän haluaisi että kaikki saisivat sitten yli 1500 €/kk ja vielä tekemättä mitään. .
Itse asiassa esitykseni kyllä johtaisi tähän muutaman vuoden kuluttua. Kun ei ole työttömiä, ei palkkojakaan voida polkea, joten palkatkin nousevat kautta linjan ja alle 1500 €/kk palkat käyvät harvinaisiksi kokopäivätöissä. Alle tuon saavat vain osapäiväiset, esim. opiskelijat.
"Joten turha sinun on pukea riistokapitalistinen ehdotuksesi mitenkään kauniisiin raameihin. Mukamas hyvää tarkoitat oma lehmä ojassa. Ehdotuksesi on susi lammasten vaatteissa =/ "
Kuten kaikki huomaavat, kirjoittaja ei pysty esittämään mitään seikkaa, miksi esittämäni asia ei olisi kaikille työhaluisille kannattavaa.
Kirjoittajan mielestä on riistokapitalismia jos kansalaisen on tehtävä kokopäivätöitä saadakseen normaalin palkan työstään. Hänen mielestään osalle kansalaisista olisi maksettava ilmaista rahaa, jotta he voisivat nauttia elämästään vapaasti ja osa sitten joutuisi painamaan töitä niska limassa hankkiakseen varat työttömille maksettaviin ilmaisiin rahoihin.
Muistutan siis vielä siitä, että yhteiskunnan työllistämä entinen työtön saisi samaa palkkaa kuin entisessä työssä ollessaan (ja koulusta valmistunut työllistetty sitä palkkaa mitä koulusta valmistuneet saavat työllistyessään) ja kaikki tekisivät kokopäivä työtä. Kansalaisen kannalta ei siis olisi merkitystä sillä, tekeekö hän töitä normaalissa työpaikassa vai yhteiskunnan työllistämänä. Molemmista hän saisi saman palkan, samat lomaedut ja eläke karttuisi samalla tavalla.
Näin siis muutaman vuoden kuluttua kaikille kansalaisille. Alussa vain 100 000 ensimmäiselle. Työttömyyteen varatut rahat riittävät tähän nykyisin. Kyse on vain halusta, ja erityisesti työhaluista.
Esitin seuraavaa:
Työttömyyteen varatuilla 5.5 miljoonalla eurolla luodaan työpaikkoja työttömille. Yhteiskunta palkkaa työttömiä ja maksaa heille normaalin palkan. Meillä on virallisesti työttömiä 207 000, joten yhdelle riittää keskimäärin 27 000 euroa eli noin 2000 euroa kuussa.
Tuosta nähdään, että tuolla rahalla voitaisiin järjestää työttömille kokopäivätyö sillä palkalla, jonka työttömäksi jäänyt sai ennen työttömyyttään.
Koska nyt rahaa tulee yhdelle vain 370 euroa kuussa, osa rahoista hukkuu matkalla. Osa hukkuu yritysten tukityöllistämisiin eli yhteiskunta maksaa työntekijöiden palkan. Ottamalla nämä rahat pois yrityksiltä ja käyttämällä palkanmaksuun, voisimme helposti palkata muutamassa vuodessa kaikki työttömät oikealla palkalla oikeaan työhön.
Jos työllistämme näin alussa 100 000 työtöntä, mielekästä työtä riittää kaikille. Sitä mukaa kuin tämä työllistäminen lisää työpaikkoja muualla ja osa työttömistä pääsee yksityisen sektorin töihin, palkkaamme sitten lisää työttömiä. Eli yhteiskunnan työllistämien työttömien määrä pysyy tuossa noin sadassa tuhannessa, kunnes se alkaa laskemaan kun yksityiselle sektorille on syntynyt riittävästi uusia työpaikkoja.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki työttömät ovat työllistyneet yksityiselle sektorille ja yhteiskunnan töihin, joista osa muuttuu veronmaksajien määrän lisääntyessä vakituisiksi.
Jotta tämä toteutuisi, tulisi tätä esitystä tuoda aktiivisesti julkisuuteen. Siksipä esitinkin, että työttömät alkaisivat omissa yhdistyksissään julkituomaan asiaa oman kykynsä mukaan. Tarkentamaan esitystä (yksityiskohdat havaittuihin epävarmuuskohtiin) ja viemään sen työttömien valtuuston avulla päättäjille ja mediaan.
Ja millaista palautetta sain:
Keskustelin tästä täällä ja Kinuskin lopputoteamus, mikä luultavasti kuvaa työttömien enemmistön kantaa, oli seuraavan tapainen:
"Et ole aikonut työllistää kuin 100 tuhatta työtöntä. "
Jos kirjoittajan mielestä esitykseni työllistää VAIN 100 000 työtöntä, sitä ei ilmeisesti kannata toteuttaa. Kirjoittaja ei ole ymmärtänyt, että kysynnän kasvaessa syntyy uusia työpaikkoja yksityiselle sektorille. Yhteiskunnan ei tarvitse työllistää kuin 100 000, siinä syntyy mutamassa vuodessa sivutuotteena työpaikat kaikille puolelle miljoonalle työttömälle.
"Kerroppa sitte se, että millä varoilla ne yhteiskunnan varoin työllistettävät luovat niitä uusia yrityksiä?!?"
Kuten kaikki huomaavat, esityksessäni ei mainita sanallakaan että työttömät loisivat yrityksiä. Asia kyllä vaikuttaa uusien työpaikkojen syntymiseen kun kysyntä kasvaa. Ajattelemme koulusta valmistuvaa nuorta. Hän miettii, perustaako perheen, hankkiiko lapsia, hankkiiko asunnon. Nykyisin hän tietää että työttömänä se on lähes mahdotonta omin varoin. Jos hän pääsee työhön, harva uskaltaa hankkia mitään työttömyyden pelossa. Toiminta seisoo ja odottaa. Mitään ei tapahdu.
Jos yhteiskunta työllistäisi aina työttömäksi joutuneen, perheitä perustettaisiin, kysyntää olisi. Ihmiset uskaltaisivat investoida itseensä kun työttömyys ei pelottaisi. Uusia työpaikkoja syntyisi, ihmiset pääsisivät töihin.
"Millä oikeudella irtisanottu saisi 'ohittaa' työttömien jonossa työpaikkaa odottavat muut työnhakijat?"
Kirjoittajalla on hirveä hätä siitä, että työttömät pitäisi työllistää siinä järjestyksessä kuka on ollut kauimmin työttömänä. Hän ei halua töitä kaikille. Jos työllistämme ensin pisimpään työttömänä olevat alkoholisoituneet henkilöt, heidän avullaan ei synny uusia työpaikkoja ja näin saataisiin työttömyys pysymään ennallaan.
Toisessa kommentissa hän ankarasti vastusti sellaista mallia, missä irtisanottu pääsisi heti yhteiskunnan järjestämiin töihin, ilman kuukauden palkallista vapaata työttömäksi jäännin kunniaksi. Esittämässäni mallissa irtisanotulle jäisi hankitut lomapäivät ja niitä kertyisi myös yhteiskunnan järjestämästä työstä normaaliin tapaan, samoin kuin eläkekin kertyisi. Kansalaisen kannalta työttömyys ei siis vaikuttaisi mitenkään tuloihin.
"Ajatuksesi on siis pähkinänkuoressa se, että teille eliitille pitää olla kaikki palvelut maksimaalisesti taattu ja nykyiset työttömät takaavat ne (etteivät ole kotonansa 'nauttimassa' ilmaisen rahan 'suurista' antimista). "
Tätä kommenttia minä ihmettelen kovasti. Jos kaikille järjestetään normaalia työtä normaali palkalla, miten se kirjoittajan mielestä negatiivista. Aivan kuin kirjoittaja vaatisi työttömyyden säilyttämistä. Ja jos yhteiskunnan työllä saadaan kaikille kansalaisille paremmat palvelut, miten se koskisi vain eliittiä, jolla on kyllä nykyäänkin vara hankkia nämä palvelut.
Lisäksi ihmettelen, miksi kirjoittaja haluaisi että osalle kansalaisista maksettaisiin ilmaista rahaa kotona olemisesta ja toisten pitäisi tehdä töitä. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että kaikki työhön kykenevät tekisivät töitä ja saisivat siitä sopimusten mukaisen palkan. Mielestäni kenelläkään, joka kykenee töihin, ei tulisi olla oikeutta nauttia kirjoittajan niin kovin kaipaamaa ilmaista rahaa.
"Ideasi ei auta taviksen (alle 1500 e/kk/brutto tienaavan) mahdollisuuksia mitenkään nykyistä parempaan elämään =/ "
Tämä vaikuttaa ihmeelliseltä. Nyt kirjoittaja suree sitä, että pienituloiset eivät saisikaan enemmän kuin työttömät, jotka työllistetään. Kun kyse oli työttömyyden poistamisesta, hän haluaisi että kaikki saisivat sitten yli 1500 €/kk ja vielä tekemättä mitään. .
Itse asiassa esitykseni kyllä johtaisi tähän muutaman vuoden kuluttua. Kun ei ole työttömiä, ei palkkojakaan voida polkea, joten palkatkin nousevat kautta linjan ja alle 1500 €/kk palkat käyvät harvinaisiksi kokopäivätöissä. Alle tuon saavat vain osapäiväiset, esim. opiskelijat.
"Joten turha sinun on pukea riistokapitalistinen ehdotuksesi mitenkään kauniisiin raameihin. Mukamas hyvää tarkoitat oma lehmä ojassa. Ehdotuksesi on susi lammasten vaatteissa =/ "
Kuten kaikki huomaavat, kirjoittaja ei pysty esittämään mitään seikkaa, miksi esittämäni asia ei olisi kaikille työhaluisille kannattavaa.
Kirjoittajan mielestä on riistokapitalismia jos kansalaisen on tehtävä kokopäivätöitä saadakseen normaalin palkan työstään. Hänen mielestään osalle kansalaisista olisi maksettava ilmaista rahaa, jotta he voisivat nauttia elämästään vapaasti ja osa sitten joutuisi painamaan töitä niska limassa hankkiakseen varat työttömille maksettaviin ilmaisiin rahoihin.
Muistutan siis vielä siitä, että yhteiskunnan työllistämä entinen työtön saisi samaa palkkaa kuin entisessä työssä ollessaan (ja koulusta valmistunut työllistetty sitä palkkaa mitä koulusta valmistuneet saavat työllistyessään) ja kaikki tekisivät kokopäivä työtä. Kansalaisen kannalta ei siis olisi merkitystä sillä, tekeekö hän töitä normaalissa työpaikassa vai yhteiskunnan työllistämänä. Molemmista hän saisi saman palkan, samat lomaedut ja eläke karttuisi samalla tavalla.
Näin siis muutaman vuoden kuluttua kaikille kansalaisille. Alussa vain 100 000 ensimmäiselle. Työttömyyteen varatut rahat riittävät tähän nykyisin. Kyse on vain halusta, ja erityisesti työhaluista.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Jos nyt jotain kehittämistä vielä ideaasi pitää keksiä, niin ongelman voisi muodostaa osaaminen tai työkyky. Pitäisi ankarasti miettiä työtehtäviä joiden varaan työllistäminen perustetaan. Siihen ojankaivuuseenkaan kun kaikista ei ole. Tai voisiko osan näistä varoista varata ihmisten kouluttamiseen eri aloille?
Kouluttaminen ei ole yhtään huono ajatus. Maksetaan osalle halukkaille koulutus, mieluummin erikoistuminen johonkin. Perustutkinnot voivat jäädä normaalin opiskelun piiriin ainakin aluksi. Jos jollekin alalle on liian vähän koulutettuja, sitten voidaan järjestää myös peruskoulutusta täydellä palkalla.
Koulutus olisi siis opiskelua, josta maksetaan normaali palkka ja jota tehdään 8 tuntia päivässä, aivan kuin olisi töissä. Jos koulutukseen on paljon kysyntää, voidaan tietenkin vaatia myös läksyjen tekemistä iltaisin ja viikonloppuisin. Näin saadaan suurempi hyöty kun oppiminen tapahtuu nopeammin.
Jos tuloksia ei tule, koulutus loppuu. Näin kukaan ei pääse lusmuilmaan koulunpenkille, vaan kaikki valmistuneet ovat ammattilaisia ja ne jotka eivät pärjää, palaavat entisiin töihin.
Osalle työttömistä osaaminen on varmaan ongelma. Kunhan toiminta pääsee käyntiin ja suoraan työllistettävä pääsevät töihin ja syntyy uusia työpaikkoja. Meillä on sitten mahdollisuus hoitaa myös ongelmatapaukset, jotka vaativat erityistoimenpiteitä työllistyäkseen avoimiksi tuleviin työpaikkoihin. Ja onhan meillä näitä työttömiä ammattilaisia auttamaan hetikin näitä apua tarvitsevia.
Jos tarkastellaan tätä työllistämisajatusta tarkemmin, mehän kaikki tiedämme että vanhempien työkyky heikkenee. Nuorilla taas on työkykyä. Koska kansalaisen kannalta on taloudellisesti samantekevää, kenen töissä hän työskentelee, yhteiskunta voi työllistää ne, joiden työkyky on heikentynyt ja muut sitten saavat työkykyisimmät. Näin yksityisen sektorin kilpailukyky säilyy hyvänä.
Ja nuoret pitäisi saada kaikki työelämään, jotta he ehtivät tuottaa tarpeeksi ennen vanhenemistaan.
Yhteiskunnan työntekijöillähän ei tarvitse olla työteho aivan maksimissaan. Nykytilaan verrattuna vähäinenkin työmäärä on kannattavampaa kuin ilmaisen rahan maksaminen, josta yhteiskunta ei hyödy ollenkaan.
Luuletko, että fiksuin keino saada seinä murrettua on hakata päätä siihen?
Täällä valitellaan usein siitä, että työttömiä haukutaan eri nimillä, laiskoiksi, haluttomiksi, ties miksi. Voisko näissä väitteissä olla sitten perää?
Jos joku esittää konkreettista tapaa työllistää kaikki normaalilla palkalla ja kokopäivätöihin, niin se ei saa muuta kuin vastusta. Eikö ole hyvä että joku jaksaa patistella työttömiä muuttamaan asennetta työn tekemisen suuntaan.
En ole sanomassa että pitäisi mennä työhön nyt, niitä työpaikkojahan ei ole. Mutta esitän tapaa, millä kaikille saataisiin järjestettyä oikeat työpaikat. Mutta Sitä sanotaan pään hakkaamiseksi seinään.
Mutta en vielä anna periksi. Työttömistä löytyy kylle sellaisiakin, jotka mieluummin tekevät töitä kuin nauttivat ilmaista rahaa. Te työn vastustajat vaan näytte olevan täällä suurimpaa ääntä pitämässä.
Kuulostaa että mielestäsi omien ajatusten kirjoittaminen olisi jotenkin raskasta. Tässä samalla kun lukee raportteja paperista (on muuten kuivaa luettavaa), voi antaa sormien naputella ajatuksia vaikka tänne vaikkapa työllistämistä.
Kuulutko kenties siihen väestönosaan, joka ei kykene tekemään kuin yhtä asiaa kerrallaan? Sitten ymmärrän. Mutta tiedoksi, normaali ihminen voi lukea ja kirjoittaa samaan aikaan.
Pitää pystyä myös ajattelemaan monta asiaa kerrallaan. Mietipä hyvä banaani, jos tuo onnistuisi ja työttömyys haluttaisiin poistaa, niin mikä on estänyt sitä tekemästä jo vuosikausia sitten? Yksinkertaisempiakin keinoja olisi.
Lomaraha on esimerkiksi ihan turha, työntekijä saa 1,5 kertaisen palkan siitä että ei tee työnantajansa hyväksi mitään, sosiaalikulut ovat hirveät..suuttukaa pois mutta nämä ovat ne syyt, miksi moni pikkukikkari ei palkkaa sitä ensimmäistäkään työntekijää vaikka työtä olisi - ei ole varaa maksaa siitä että työtä ei tehdä.
Nuoremmille tiedoksi: Lomaraha muuten on alunperin lomaltapaluuraha ja peruja niiltä ajoilta, kun työtä riitti. Silloin porukat vaihtoivat työpaikkoja loman aikana miten halusivat, lomaraha oli kannustin pysyä samassa työpaikassa. Nykyään sille ei ole mitään perustetta kuin kerran saavutettu etu.
Minä olen jo oppinut olemaan työtön olen ollu jo yli kymmenenvuotta,en minä nyt mihinkään työhön halua.
Pitää olla vapaus valita haluaako elää avustuksilla vai haluaako raataa töissä,työttömissä on suurin osa sellasia jotka ei haluu tai pysty,tai ei osaa tehä mitään mistä joku jotain maksaa.
Tämä nykyinen systeemi on hyvä ei tarvii tehä jos ei haluu korvaus tulee ikuisesti,mitä sillä muutamalla satasella tekee minkä töistä sais enemmän jos olis töissä.
Kun oppii elään vähällä ei kaipaa sitä muutamaa satasta ylimäärästä,kauhee vaiva niissä muutamassa satasessa.
Lomarahahan on työnantajan säästöön laittamaa työntekijän palkkaa. Jos olet poistamassa lomarahaa, se on sama asia kuin olisit alentamassa työntekijöiden palkkaa.
Sosiaalikulut ovat hirveät työttömyyden vuoksi. Jos onnistuisimme poistamaan työttömyyden, sosiaalikulut laskisivat kolmannekseen. Mutta kuten olet huomannut, työttömyyden poistamista vastustetaan ankarasti. Eli täällä kirjoittavien enemmistö haluaa suuria sosiaalikuluja.
Oma näkemykseni on se, että sosiaalikuluista maksetaan vain ilman omaa tahtoaan sairastuneiden ja vammautuneiden hoito sekä vanhuuden osalta niiden, jotka eivät ole saaneet kerättyä eläkettää työaikanaan.
Huom. En ole viemässä keneltäkään mitään. Mutta toivoisin saatavan aikaan sellaisia päätöksiä, jotka ehkäisevät itseaiheutettuja sairauksia ja työttömyyttä, joka estää eläkkeen hankkimisen.
Nuorille tiedoksi. Kaikki palkankorotukset, jotka on saatu, ovat vain saavutettuja etuja. Tomppelin mukaan ne voidaan poistaa ja maksaa 9 senttiä tunnilta, joka oli keskimääräinen palkka silloin kun työntekijät ryhmittyivät ammattiliittoihinsa. Kaikki sen jälkeen saatu palkanlisa ja muut etuudet ovat saavutettuja etuja, jotka Tomppelin mukaan tulisi poistaa.
Itse en ole tätä mieltä, vaan pitäisin nykyisen palkkatason ja antaisin sen nousta sitä mukaa kuin uusia työpaikkoja syntyy ja palkat luonnollisesti nousevat.
Vielä tuohon varaa maksaa. Jos kaikilla on työtä, monella on vara maksaa. Ei tietenkään kaikkea, mutta eihän tarkoitus olekaan maksaa kaikkea. Kukin valitsee mitä kykenee ostamaan. Kuitenkin esitykseni toteuttamisen jälkeen kaikilla on enemmän varaa ostaa kuin nykyisin. Ja lisäksi, kun työttömyys vähenee, myös sosiaalikulut laskevat jyrkästi ja tuotteiden hinnatkin laskevat.
Ilman muuta tuo näkökanta on huomioitava. Olisiko mielestäsi hyvä ehdotus, jos yhtesikunnan järjestämään työhön meneminen olisi vapaaehtoista. Sanoit että työstä saa vain muutaman satasen.
Jos tekisimme niin, että voisi valita ettei tee mitään ja saa 15 % vähemmän mitä saisi työssä. Eli jos palkkasi oli 1500 €/kk kun jäit työttömäksi, saisit nyt 1275 €/kk eikä sinun tarvitsisi tehdä mitään.
Jos haluaisit joskus tehdä töitä, menisit vain työvoimatoimistoon ja sieltä saisit työpaikan, joko yhtesikunnan järjestämän tai normaalin työpaikan, josta saisit sitten sen 1500 €/kk.
Sopisiko tämä sinulle? Jos sopii, voimme lisätä sen esitykseen. Tietenkin sillä edelletyksellä että tämä ehdotus sopisi muillekin. Mutta jos tätä vastustetaan paljon, sitten sitä ei voida ottaa mukaan.
Tämän sukupolven aikana työt viedään sitten sinne, missä niitä halvalla saa, 20 euron kuukausipalkalla. Tasolla ei enää tänä päivänä ole eroa, liekö ollut ennenkään, nykyään vain valvonta puuttuu, siis esim. sähkölaitteissa tarkastukset. Tulevaisuudessa kyllä Kiinan poikakin alkaa vaatia palkkaa, Viron poika on alkanutkin jo ääneen ilmaista tyytmättömyyttään. Mutta ei täällä palkkoja nosteta, hinnat pysyvät korkeina, työt teetetään halvalla ja tulos menee muutamaan taskuun.
Pienet työnantajat, kioskit, perhevoimin pidetyt kaupat, nyt uutena tulleet kotipalveluyritykset, työllistäisivät eniten, jos olisi varaa. Ensimmäistäkään työntekijää ei palkata, vaan kitutetaan itse 14 tuntia päivässä joka viikonpäivä-hullua hommaa, kun palkansaajana paremman tulon saisi 37,5 tunnilla viikossa.
Eikö työttömien siis kannattaisi vaatia työttömyysrahojen käyttöä työttömien palkkaamiseen yhteiskunnan töihin?
Jaa-a.
Kun yritykset ovat juuri siirtäneet tuotantonsa ulkomaille, ja suurin osa kotimaisista yrityksistä on siirtymässä ulkomaiseen omistukseen...niin luuletko ihan tosissasi, että jotakin Saksalaista tai Yhdysvaltalaista yritystä kiinnostaa jonkun Suomen kansalaisten työllisyystilanne ja työllisyyden parantaminen?
Ainoa ala, jolle jää kysyntää, on palveluala.
Mutta, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun aletaan olla tilanteessa, jossa Suomessa ei enää tuoteta tätä vähääkään, ja yritykset kuuluvat ulkomaalaisille? Uskoisin, että tilanne pahenee entisestään --- ulkomaalaiset yritykset tuovat halpatyövoimaa mukanaan.
Oma palkkani on 1537 euroa kuukaudessa, koulutus akateeminen. Haen tällä hetkellä töitä ulkomailta, vaikka se valitettavasti tietääkin avioliiton loppumista. Joskus on pakko toimia järjen äänellä. Vaimo ei voi jättää sukuaan Suomessa mutta minä en jaksa elää näin pienellä palkalla loppuelämääni. Ja nyt ei akateemisilla aloilla enää ole töitä kuin tradenomeille, jotka saa halvemmalla.....
Epäilen että ideasi ajoitus on valitettavan väärä. Tässä maassa emme voi kohta enää päättää omista asioistamme työlainsäädäntöönkään liittyen!
Eivätkös nuo ideasi kuullosta hiukan kommunistisilta tai sosialistisilta?
Ja ne yhteiskuntajärjestelmät on jo kauan sitten todettu ihmisiä passivoiviksi ja toimimattomiksi!
Eihän tilanteen tarvitse kiinnostaakaan muita maita. Markkinat katsovat vain hintaa ja laatua. Kaikki muu jää meidän itsemme päätettäväksi. Rahaahan emme tarvitse enempää kuin mitä me nyt työttömyyteen laitamme. Enkä usko että ne kustannusnousut, jotka tapahtuvat yksityisten yritysten kohdalla kun ilmainen työvoima loppuu, vaikuttaa ratkaisevasti markkinoihin.
Uskon että nämä yritykset, jotka saavat ilmaisia tukia yhteiskunnalta työllistämisrahojen nimissä, pitävät ne rahat itsellään ja tuotteet myydään samaan hintaa kuin mitä myyvät kokonaan ilman tukia olevat suomalaiset yritykset.
Sitä taas en usko että ulkomaiset yritykset tuovat työntekijöitä tänne. Kyllä ne työt tehdään pääosin siellä missä se halpa työvoima on.
Jos meillä ei ole varaa lahjoittaa työttömille rahaa löhöämiseen, ei meillä ole vara maksaa heille palkkaakaan. Niin kauan kuin me sijoitamme työttömyyteen nykyisen summan eli yli viisi miljardia vuodessa, voimme ennemmin palkata kaikki töihin normaalilla palkalla kuin maksaa kotona löhöämisestä.
Kotimainen kysyntä voi olla kokonaisuutena aika suuri osa kansalaisen tuloja. Meidän ei ole pakko elää ainoastaan ulkomaan viennin avulla. Mitä edullisemmin pystymme tekemään kotimaassa tuotteita itsellemme, sen vähemmän työtä tarvitsemme verrattuna muilla mailla tuotettuun nähden.
Meidän ei siis ole pakko ostaa kaikkea muualta, voimme valmistaa osan itsekin. Tämä onnistuu kun ensin käynnistämme tämän toiminnan. Se tapahtuu mukavasti esitykseni avulla. Ihmiset saadaan taas kuluttamaan kotimaisia tuotteita kun on mahdollist perustaa perhe tai hankkia jotakin kun ei tarvitse säästää ja säästää jos sattuu jäämään työttömäksi.
Vaikka ajoitus olisi väärä, miksi emme voisi tehdä kaikkea sitä mitä vielä voimme. Jaetaan työttömyyteen varatut rahat järkevällä tavalla. Ei tuhlata niitä eikä lahjoiteta niitä ilmaiseksi pois.
Siinä tapauksessa esimerkiksi USA on hyvin kommunistinen tai sosialistinen valtio. Siellähän teetetään yhteiskunnan työt kansalaisilla ja maksetaan siitä samaa palkkaa kuin muissakin töissä maksetaan.
Sosialismin taso on tietenkin eri asia. Meillä on vakiintunut sellainen, jossa huolehditaan sairaista ja vanhuksista. Lisäksi paapotaan myös niitä joilla ei ole töitä. Jos vaihdamme tämän osan sellaiseksi, että saadakseen yhteiskunnan jakamaa, veroilla kerättyä rahaa, pitäisi tehdä töitä, se ei mielestäni ole kommunismia eikä sosialismia.
Jotain pakkokeinoa se tietenkin on. Keräämme kansalaisilta 5.5 miljardia euroa ja palkkaamme niillä työntekijöitä. Työn hyödyn saavat sitten saman maan kansalaiset. Eivät välttämättä samat samalla hetkellä, mutta jokainen vuorollaan ainakin osittain.
Jos työssä olevalta kerätään veroja ja niitä nykyisin lahjoitetaan työttömille, uskoisin enemmistön kansalaisista olevan tyytyväisiä jos he saisivat näillä rahoilla jotakin itselleen tai läheisilleen. Itselle harrastuspaikkoja, nopeampaa palvelua, läheisille apua eri arjen tehtäviin.
En oikein näe yhteyttä sosialismin/kommunismin kanssa tällä ajatuksella.
ISO VALE !!!!!
Jos heittäydyn työttömäksi nykytyöstäni kun järjestelmäsi käynnistyy niin pääsen siis 2000 euron kuukausiansioihin käsiksi? Tällä hetkellä saan 1400 euroa. Kuullostaa lupaavalta.
Kerrotko vielä yksityiskohtaisemmin miten järjestät asiat niin? Minä olen etsinyt jo kauan paremmin palkattua työtä mutta olen jo 38, eikä kukaan enää ota näin vanhaa kun nuorempiakin on!
Jos joudut työttömäksi eikä työvoimatoimisto pysty osoittamaan sinulle töitä nykyisten säädösten mukaisesti (miten ne nyt on, omalta alueelta, omasta ammatista), niin silloin järjestelmäni takaa sinulle samantapaista työtä kuin mistä jäit työttömäksi. Palkka pysyy entisellään ja työaika on kokopäiväinen.
Muuten ymmärsit, mutta kaikki eivät saa keskipalkkaa, vaan jokainen saa sen saman palkan mitä sai entisestä työstään. Jos palkka on 1400, niin se on samanlaisesta työstä myös 1400 yhteiskunnan maksamana. Mutta jos saisit 2400, niin saisit myös työttömyystyöstä 2400.
Työn määrähän ei muutu paljonkaan, sillä myös yhteiskunnan töissä tehdään töitä normaalisti. Tietenkin palkka täytyy katsoa aina pitemmältä ajalta, mutta niinhän se jo nykyisin katsotaan, taitaa olla 10 viime kuukauden ajalta. Jos siis haluaa enemmän palkkaa, on löydettävä parempipalkkainen työ joka kestää vähintään 10 kk.
Työttömäksi jääminen ei välttämättä auta, jos se olemassa oleva työpaikka tulee avoimeksi, silloin on otettava se vastaan jos työnantaja on samaa mieltä.
On tärkeää keskustella näistä asioista, sillä tästäkin huomaa sen, että ihmiset pyrkivät aina hyötymään kaikesta. Kannattaa muistaa myös se, että palkkatöitä ei ole kovin suurille palkoille, vaan sen jälkeen tulee muita korvauksia. Joku suuripalkkainen johtaja ei omaa työttömyysturvaa eikä näin ollen pääse nauttimaan työttömänä ollessaan jotain viiden tai kymmenen tuhannen palkkoja työllisyystöistä. Käytännössä palkat, joilla on nykyisinkin työttömyysturva, vaihtelevat 0 - 3000 välillä kuussa.
Ajatushan tässä esityksessäni on se, että kansalaiset pystyvät rakentamaan tulevaisuuttaan kun ei tarvitse pelätä työttömyyttä. Kun kansalaiset uskaltavat perustaa perheen, hankkia asunnon, kesämökin, se lisää paljon työpaikkoja maassamme. Ja kun on työpaikkoja, on veronmaksajia ja kun on veronmaksajia, on myös rahaa yhteiskunnalla ja kansalaisilla.
Yhteiskunnan työllistäminen jää siis muutaman vuoden kuluttua vähäiseksi kun suurin osa työllistyys yksityiselle sektorille. Tämähän vastaavasti vähentää työttömyyden kustannuksia, laskee tuotteiden hintoja ja työstä perittäviä veroja. Eli sinunkin 1400 €/kk palkkasi ostovoima tulee sitten vastaamaan 2000 €/kk palkkaa nykyisessä tilanteessa.
Yritetään siis saada esitykseni toteutettua niin pääset nauttimaan 2000 tuloista nykyisessä työssäsi.
Niinpä. Eli minulla olisi ollut parempi onni sinun järjestelmässäsi jos minulle olisi kaksi vuotta sitten YT-neuvotteluissa käynyt toisin. (Eli olisin ollut irtisanottujen joukossa)
Sain silloin 2500 euron kuukausipalkkaa. Koulutustani vastaava työ. Firman osti toinen yritys jolla oli ulkomaalaiset omistajat.
Henkilöstö myytiin mukana mutta eri tehtäviin.
Olisi ollut vaihtoehto lähteä kortistoon etsimään uutta työtä -- tai voi ottaa vastaan tuotannolliselta puolelta työtä.
En osaa olla työttömänä, joten ajattelin että teen nyt sitten 1100 euroa halvemmalla työtä ja kirjoittelen ahkerasti hakemuksia. Uskoin vilpittömästi löytäväni nopeasti uuden oman alan työn ja pääseväni takaisin omalle ansiotasolle. En tajunnut, kuinka huonolta suorittavan tason työ näyttää CV:ssä edes yrityskauppojen seurauksena. Akateeminen uskottavuus kärsi nähtävästi. Kovaa on kilpailu nykyään.
Eli vastaavissa tilanteissa sinun järjestelmässäsi kannattaa jättää ottamatta vastaan huonommin palkattu työ ja odottaa sitä samanpalkkaista yhteiskunnan järjestämänä.
Kyllä näin. Kaikille ammateille kyllä on tekijänsä. Ja eihän ole oikein, että joku akateeminen työtön vie työpaikan joltakin myyjältä vain sen perusteella, että hänellä on akateeminen koulutus.
Kun tilanne on tämä, asiat pysyvät kohdallaan. Eihän ole mitään järkeä sillekään että siivoojan työhön peruskoulutus pitäisi olla maisteri ja insinööriksi ei kelpuutettaisi kuin tohtoreita. Suutarit pysykööt lestissään.
Esittämässäni järjestelmässä kannattaa jäädä työttömäksi sillä 2500 euron palkalla ja tehdä töitä sitten yhteiskunnan järjestämissä töissä sen aikaa kun se on tarpeen eli ammattia vastaavan työpaikan löytymiseen saakka.
Yhteiskunnallisesti asialla ei nimittäin ole merkitystä, sillä kaikkiin avoimiin työpaikkoihin on tekijänsä ja vain ne, joille ei ole töitä, saavat työllisyystyötä. Joku saattaa yksilötasolla voittaa siinä, kuten sinulle kävisi. Mutta uusia työpaikkojahan syntyisi nopeaan tahtiin ja sinäkin työllistyisit taas avoimelle sektorille sillä 2500 euron palkalla.
Totta mooses kannattaa rahat työllistämiseen käyttää mieluiten. En minä ole ideaasi/artun ajatuksia periaatteessa huonona pitänyt, kolikolla on vain kääntöpuolensa. Itse kannattaisin lakisääteistä oikeutta tehdä työtä, mutta ensin pitäisi lopettaa nuo ilmaistyövoimat ja huuhaakonsulttikurssit niin saataisiin todellinen työttömien määrä selville ja nähtäisiin kuka oikeasti työllistää.
Ennemmin kuitenkin tukisin esim. osuuskuntayrittämistä ja yhdistyksiä, näistä osaisin itsekin tuoda työpaikkoja. Kunnille kouluttaisin ehkä mieluiten kouluavustajia, niistä on huutava pula eikä ole rahaa vaan vähennetään, samoin ip-kerhojen vetäjiä. Eikä sen palkan tarvitse olla kahtatonnia, hyvänen aika, eihän moni akateemisesti koulutettukaan joillakin aloilla saa kuin hädin tuskin sen verran.
Lisäksi yhteiskunnan tulee olla raaka: Aloilla, missä on paljon työttömyyttä, koulutuspaikkoja tulee vähentää radikaalisti ja päinvastoin, lisäksi nuorille on annettava realistinen kuva työllistämismahdollisuuksista. Nythän on niin, että koulut kilpailevat opiskelijoista hienoin maninoksin, eikä alalta kuitenkaan saa työtä kuin aniharva.
Meillähän on sitten aivan samat ajatukset. Käytetään rahat yhteiskunnan työpaikkojen synnyttämiseen, ei jaeta niitä ilmaiseksi työttömille ja yrityksille.
Ongelma on vain siinä, että tukityöt ja harjoittelutkin on alunperin keksitty (tai niin on ainakin väitetty) että niiden avulla työllistyisi oikeasti. Ne vain ovat menneet siihen, että niillä pyöritetään töitä, jotka on pakko jonkun tehdä. Nämä aukot olisi saatava tukittua.
Työllistämistyö ei koskaan saisi viedä yhtään oikeaa työpaikkaa, mutta näin vain on nykyään, en jaksa uskoa että uusillakaan systeemeillä saataisiin sitä muutettua. Tuleva työvoimapulastakin vouhottaminen tarkoittaa oikeasti pelkoa ilmaistyövoiman loppumisesta. Kuitenkin raha maistuu parhaalle kun se saa työnteosta - rehellisestä, mummoja huijaavat puhelinmyyjät eivät ole mitään rehellisen työntekijöitä, viihdelinjatypytkin ovat rehellisempiä.
"Ja eihän ole oikein, että joku akateeminen työtön vie työpaikan joltakin myyjältä vain sen perusteella, että hänellä on akateeminen koulutus."
Oletko oikeasti tätä mieltä?
Omassa työpaikassani on melkein pelkästään ylikoulutettuja ihmisiä. Siis akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka eivät saa oman alansa töitä, ja tekevät siksi tätä työtä. Ja omaa työtään sitten keikkatyönä, kun sattuu löytymään.
Meidän kaikkienko pitäisi mennä kortistoon ja tarjota työpaikkaamme jollekin toiselle?
Kun moni meistä on valmistunut sellaisille aloille, joilla ei nykyään ole kuin projektitöitä tai määräaikaisuuksia. Kaikille ei sellainen sovi.
Kyllä minusta ihmisellä pitää yhä olla perusvapaus valita työnsä. Edes sinun mallillasi ei voida Suomeen luoda kaikille aloille enää työpaikkoja.
Olenhan esittänyt, että työttämäksi joutunut saa yhteiskunnan järjestämänä ammattiaan vastaavan työpaikan. Jos on akateeminen, saisi yhteiskunnan järjestämänä sitä vastaavan työpaikan ja sitä vastaavan palkan.
Myyjät pysyköön myyjinä tai jos kykenevät, menkööt vaikka yliopistoon opettamaan. Mutta akateemiset älköön menkö myyjiksi, vaan yhteiskunnan järjestämään akateemisen koulutuksen vaativaan työhön.
Tietenkin kaikkilla pitää olla valinnan vapaus. Mutta eiköhän se rahalla ratkea. Jos myyjän työstä saa palkkaa 1400 €/kk ja yhteiskunta palkkaa akateemisen työttömän 2200 €/kk palkalla, niin useimmat työttömät valitsevat sen yhteiskunnan antaman työpaikan. Ei tarvita pakotteita. Akateemisia myyjiä on sitten aika vähän, luulisin.
Opiskelija ovat asia erikseen, hehän eivät ole työttömiä, mutta voivat kyllä työskennellä ennen valmistumistaan vaikka myyjinä 1000 €/kk palkalla. Jos myyjiä jää työttömiksi, hehän saavat sen myyjän palkan yhteiskunnan järjestämässä työssä.
Jos valmistuu alalle, jolla ei ole kuin määräaikaisuuksia tai projektitöitä, ei sillä ole merkitystä. Jos ei ole töitä, yhteiskunta jörjestää töitä ja maksaa sen entisen palkan. Ja samalla se pyrkii uudelleen kouluttamalla tai aloituspaikkoja muuttamalla pääsemään siihen, että kaikille löytyisi työpaikka vapailta markkinoilta.
Jos jollakin alalle ei ole työpaikkoja, silloin heidät on uudelleen koulutettava. Koulutushan on silloin palkallista ja sen jälkeen löytyy taas työpaikka.
Ja vielä lisäys. On kai sinunkin mielestäsi parempi työyhteisönkin kannalta jos kaikki ovat sopivasti koulutettuja, eivätkä ylikoulutettuja?
Olen nyt lukaissut koko viestiketjun.
Et ole kertaakaan pystynyt tarkentamaan esitystäsi.
Miten epämääräinen instanssi, YHTEISKUNTA, mukamas voisi JÄRJESTÄÄ töitä ihmisille?
Selitä, niin että tyhmäkin ymmärtää, rautalangasta vääntäen, tarkasti, MITEN ja MILLAISIA töitä? Siis konkreettisella tasolla?
Olen viimeksi kuullut tällaisesta järjestelmästä Neuvostoliitossa, ja siellä ei kukaan tehnyt töitä, kun työpaikka oli varma asia eikä sen eteen tarvinnut oikeasti tehdä mitään.
Miten takaat, että ihmiset oikeasti tekevätkin jotain jos on aivan takuuvarmat työpaikat takataskussa aina?
Eli saa aina rahaa, teki tai oli tekemättä mitään. Suuri summa houkuttelisi vielä olemaan tekemättä.
Valtion virastoissa on pilvin pimein näitä suoraan koulunpenkiltä suhteilla päässeitä, joiden mielestä hirveä kiire tarkoittaa sitä että joutuu töissä joskus tekemään jotain töitäkin. Kyllä työpaikan eteen pitää vähän vaivaakin nähdä, kohtuullisesti kuitenkin. Eli itse kannatan lakisääteistä oikeutta palkalliseen työntekoon esim. puolen vuoden työttömyyden jälkeen, palkat TES:in mukaan.
pyhittäyt elämäsi työttömien haukkumiseen.
Minua kiinnostaisi tietää, mitä tyydytystä sinä "BANAANI" saat tuosta "yksinkeskustelustasi"?
Tuleeko sinulle "BANAANI" hyvä mieli kun saat loukattua jotakin työtöntä?
Miten se loukkaa työtöntä jos ehdotan toimenpiteitä, joiden avulla vuonna 2008 kaikilla olisi töitä, normaalilla palkalla ja normaalilla työajalla?
Muista, tällä hetkellä 2.5 miljoonaa suomalaista joutuu elämään niin. He tekevät 7½-8 tuntia töitä päivässä ja saavat siitä keskimäärin alle 2000 euroa kuussa palkkaa. Jos työtöntä loukkaa että joutuisi samanlaiseen tilanteeseen kuin nämä 2.5 miljoonaa suomalaista, ei voi mitään.
haukut työttömiä.
Mitä jos hankkisit edes peruskoulun oppimäärän verran tietoa, niin sitten ymmärrät ettei kukaan työtön voi päättää miten työllistämistoimiin käytettävät rahat käytetään ja työttömien haukkuminen ei tätä asiaa miksikään muuta.
Sinä olet käyttänyt paljon aikaa työttömien haukkumiseen ja kirjoittanut useita kertoja ehdotuksesi. Ymmärrätkö itsekkin ehdotuksesi järjettömyyden, kun et viitsi sitä päättäjille ehdottaa... pienemmällä vaivalla olisit saanut ehdotuksesi päättäjien tietoon.
Jokainen aikaansa seuraava tietää, että aikaisemmin käytössä ollut vuoden työttömyyden jälkeinen 6 kuukauden velvoitetyöllistäminen lakkautettiin, koska se oli yhteiskunnalle liian kallista.
Hyvin ovat suurtyöttömyyttä haluavien opit menneet perille. Suurin osa työttömistä on jo sitä mieltä että työttömien ei tule saada työtä eikä työttömyyteen käytettäviä eurojen jakamista saa miettiä uusiksi.
Olen jo kysellyt miten olen työttömiä haukkunut. Jos kokopäiväisen työn esittäminen normaalilla palkalla on haukkumista, niin sitten olen haukkunut. Muutahan en ole esittänyt. Se palaute, jonka olen (toivottavasti täällä työttömiltä), on kyllä antanut tietyn kuvan työttämistä, jota olen useampaan otteeseen kysellyt varmistellen.
Viimeksi Kinuski ilmoitti selvästi että työttömille ei saa järjestää työtä normaalipalkalla eikä varsinkaan kokopäiväisesti. Jo nyt 2.5 miljoonalla työssä käyvässä on riittävästi riistettyjä. Työttömien pitää saada ilmaista rahaa, tekemättä mitään. Näin minulle on viestitetty, se ei ole minun ajatukseni.
Joten, kehotan sinuakin kertomaan miten olen mielestäni haukkunut työttömiä.
Ymmärrät kai sen, että jos joku ehdottaa päättäjille jotakin toimenpidettä ja lähes kaikki työttömät ovat sitä vastaan, ehdotusta ei voida viedä eteenpäin. Jotta esitys etenisi, pitäisi ensin saada työttömien hyväksyntä. Kuten huomaat, sitä ei ole tullut, ei sinulta eikä monelta muultakaan. Yksittäiset kannatukset eivät vielä paljon auta.
Kerran Aku Ankka lehdessä oli tarina, jossa pojat vaativat Akua tekemään jotakin kaupungin ongelman vuoksi. Aku kävi kokouksessa pitämässä puheenvuoron. Hän sanoi, jotain pitäisi tehdä, ja lähti pois. Kun pojat ihmettelivät kun Aku lapsi pois, Aku totesi että hän on tehnyt velvollisuutensa kertoessaan että jotain pitäisi tehdä. Tarina huvitti jopa seitsenvuotiasta.
Mutta tosielämässä näemme juuri tällaista käyttäytymistä. Sinäkin sanot että tee esitys päättäjille. Aivan kuin se riittäisi asian hoitamiseksi. Voimme siis nauraa tälle samalla tavalla kuin siinä Akun tarinassa Akun asioiden hoitamiselle.
Ajatellaan nyt vähän. Olet töissä. Työntekijöitä irtisanotaan. Mietit perustatko perheen, hankitko asunnon. Jos työttömyyden sattuessa olisi ensin vuosi tukia, sen jälkeen puoli vuotta velvoitetöitä, perustaisitko perheen näiden etujen vuoksi? Taitaisi jäädä perustamatta jos järkevä olet. Talohan menisi myyntiin tai perhe hajoaisi työttömyyden vuoksi.
Kuten nyt varmaan huomaat, on aivan sama onko työllistämis aika puoli vuotta tai vuosi, sillä ei ole merkitystä työn lisääntymiselle. Vasta kun työtttömyyden vaaraa ei ole ollenkaan, alkaa tapahtua ja talous alkaa pyöriä kunnolla. Se tarkoittaa myös työttömyyden poistumista.
Kannattaa muistaa, että meillä olisi vara työllistää heti nyt 100 000 työtöntä jos jakaisimme kaikki työttömyyden hoitoon varatut rahat työttömille. Yrityksille työttömyyteen tarkoitettua rahaa ei tarvitsisi jakaa ollenkaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Kysynkin sinulta, kumpi on kalliimpaa, jakaa 5.5 miljardista puolet huijareille ja puolet työttömille, vai jakaa kaikki työttömille palkkoina?
"Olen jo kysellyt miten olen työttömiä haukkunut. Jos kokopäiväisen työn esittäminen normaalilla palkalla on haukkumista, niin sitten olen haukkunut. Muutahan en ole esittänyt."
Etkö kyennyt edes koottuja lainauksia lukemaan? Niissä oli vain yhteen viestiketjuun kirjoittamasi älyttömyydet. Jos olisit lukutaitoinen, niin pystyisit lukemaan henkilökohtaisuuksiinkin menevät loukkaukset.
Olet ehdottanut työttömille kokopäivätyötä niillä korvauksilla, mitä he saavat nykyisinkin tekemättä mitään. Sinulle ei vain mene kaaliin etteivät työttömät saa 2000 euroa kuukaudessa. Sinä et mitenkään kykene ymmärtämään ettei nykyisin työllistämistoimiin käytettäviä rahoja jaeta työttömien kesken.
Sinä et ole tehnyt tällä palstalla mitään muuta kuin haukkunut työttömiä työhaluttomiksi, koska he eivät suostu työttömyyskorvauksilla tekemään kokopäivätyötä.
Ja vitut niillä 5.5 miljoonalla eurolla mitään työpaikkoja luodaan. Voi jumalauta kun vanha työpolvi siirtyy eläkkeelle niin uutta työvoimaa ei palkata tilalle. Pätkätyökulttuuri kukoistaa ja työttömät lisäntyvät räjähdysmäisesti jatkuvasti valmistuu uusia tutkintoihin joiden työllisyystilanne on hälyttävän surkea.
Kaikenmaailman välistävetäjäkonsultit jakavat nämä valtion veroraha-avustukset 5.5 miljoonaa euroa kahden kesken ja näillä rahoilla ei luoda ensimmäistäkään työpaikkaa. Helsingin herrat kusettavat meitä ettekö huomaa. Työministeri Liisa Jaakonsaari kuuluu Staffpointin hallitukseen ja hänelle maksetaan monia tuhansia optioiden merkeissä joka vuosi jotka tulevat tuhansien vuokra-orjatyöläisten palkkakuopista riistetyillä rahoilla.
Näinhän se nykyisin tapahtuu. Siksipä toivoisinkin että ne, joita asia eniten koskee, eli työttömät, tekisivät jotain. Kaikki palkkoihin tulevat rahathan tulisivat juuri näistä rahoista, jotka nykyisin menevät muualle kuin työttömille.
Pätkätyö on vaikea ongelma. Jos pätkätyö kielletään, se estää sellaisen työn, joka ei työllistä täysipäiväisesti. Maalaisjärjellä asia olisi helposti todettavissa milloin pätkätyö on tarpeellista, mutta lainsäädännöllisesti se on erittäin vaikea määritellä.
Yhteiskunnan antama työ voitaisiin vaatia aina olevan kokopäivätyötä. Yksityisten antama työ voisi olla pätkätyötä vain siinä tapauksessa ettei työntekijällä ole oikeutta työttömyystukeen.
Näillä kahdella lailla voitaisiin tuntuvasti vähentää pätkätöitä. Ne tulisivat sallituiksi silloin vain opiskelijoille ja niille, joiden puoliso hankkii niin paljon ettei työtön ole oikeutettu tukeen. Näiden kahden ryhmän voisi olettaa olevan tyytyväinen myös pätkätöihin. Muut saisivat sitten aina kokopäivätöitä.
Nyt vasta huomasin tuon dekadivirheen. Sinä varmaan laitoitkin tämän kommentin juuri sen takia. Mutta korjataan, budjettiin on siis varattu 5.5 miljardia 5 500 000 000 euroa työttömyyteen.
Pitäisi varmaan lukea aina mitä kirjoittaa. Tuolla näyn kirjoittaneen että 5.5 miljoonaa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Budjetoitu rahamäärä on siis 5.5 miljardia. Sitten nuo laskut pitävät paikkansa.
nyt sitten kerrot mitä tehdään jotta saadaan
asiat luistamaan, ettei kaikki jää vain keskustelupalstalle mustiksi kirjaimiksi näyttöpäätteelle. Minulle kelpaisi normaalipakkainen työ vaikka heti. Sitäpaitsi työ luo työtä ja lisää veromarkkoja Valtion kassaan joka lisää sitten taas työtä ja niin edelleen. Kyllä minulle hyvinvointivaltio kelpaa ennemmin kuin tämä huonovointisuus-valtio jossa nyt elämme. Toivon nyt vain että muutkaan eivät aina löisi kampoihin kaikkea, ihan vain sen vuoksi kun ovat tottuneet niin tekemään aina. :)
Jottai tarttis tehrä, ku ei mikkää maistu.....
Ei muuta kuin täsmentämään jokainen esitystä omissa paikoissaan, yhdistyksissä ja muissa. Yhteistyötä toisten kannattajien kanssa. Ja sitten vain keskustelua, laskelmia ja muuta millä voidaan nähdä esityksen toimivuus.
Kannattaa saada yksityiskohtainen esitys aikaiseksi, jossa on käsitelty tätä nykyisen työttömyysturva ja muiden lakien valossa. Mitä pitää mahdollisesti lakipykälissä muuttaa ja miten.
Päättäjille ja medialle lyhyt yhteenveto muutoksista ja se raskas selonteko, hyvin ryhmiteltynä vaikka nettiin kaikkien tutustuttavaksi.
Media kiinnostuu kun järjestetään tempauksia ja jaetaan yhteenvetoa, josta löytyy sitten niiden sivujen osoite joista löytyy tarkempi kuvaus asiasta.
Koska on työttömiä, joiden kannattaa asiaa hoitaa, pian varmaan saadaan koottua riittävän suuri porukka toteuttamaan tämä.
Siis jos ihminen ei irtisanomisaikana työllisty uuteen työpaikkaan niin siitä tulee heti ensimmäisen työttömänä vietetyn päivän jälkeen alkoholisti =/
Tässä teille kaikille esimerkki miehestä, joka haluaa pilaamalla pilata työttömien maineen/ mahdollisuudet työelämään pääsyyn.
Ja sinulle Arttu-Banaani- mikä lie hyvää jatkoa vain typerine ideoinesi, EN tämän enempää juttujasi enää kommentoi (mielipiteeni on jo kaikille selvä, enkä sitä miksikään tule muuttamaan).
Etköhän sinäkin vain 'arvokasta' aikaasi heitä hukkaan jauhamalla jauhamasta päästyä tuota samaa sontaa. Piste.
Kuten itsekin huomasit, on parempi jättää esittämäsi kommentit pois. Jos nyt vielä katsotaan tuota ensimmäisen päivän jälkeistä tilannetta.
Sinun sanomasi mukaan meillä on siis kahdenlaisia työttömiä. Sellaisia joilla on ensimmäinen työttömyyspäivä huomenna ja sellaisia, joilla on ollut yksi työttömyyspäivä. Ja kaikki, jotka ovat olleet päivän työttöminä, ovat sinun ajatuksesi mukaan minun mielestäni alkoholisteja.
Kaikki muut varmaan käsittävät, että tämä on vain sinun ajatuksiasi. Tuolla aikaisemmin totesin että kauan työttömänä olleista suuremmalla osalla on alkoholiongelmia. Tämä on siis tilastollinen asia, ei minun ilkeyttäni. Samoin heidän työkykynsä ei ole samaa luokkaa kuin vasta työttömäksi jääneiden.
Ja kaikki tämä yleisesti tarkasteltuna. Huomennä työttömäksi jäävissä on alkoholiongelmaisia tai työkyvyttömiä, mutta enemmän heitä on siinä ryhmässä, jotka ovat olleet työttömänä vaikka viisi vuotta. Siitäkin huolimatta on helppo löytää kymmen vuotta työttömänä olleista täysin raittiita henkiöitä.
Niin, kyllä kai minunkin kannattaisi siirtyä nauttimaan elämästä ja heittäytyä työttömäksi, eikä yrittää esittää ajatuksia, joilla saataisiin työttömille työpaikat ja oikeat tulot. Mutta katsotaan nyt vielä eteenpäin tällä valitulla linjalla. Hyvää jatkoa vain ja koeta pysyä työttömänä.
Ootkos sää bannaani huomannu notta tämä kinuski on monasti maininnu olevansa matalapalakkatöissä? Hää ei oo siis työtön vaan töissä. Lisäks jos tää siun ehotus ois totteutettavisa nii miksköhä sitä eioo sitte jo tehty?
Oletko huomannut ettei Kinuskikaan ole välittänyt minun esityksistäni, vaan on aina puhunut omiaan. Siitä syystä katson oikeudekseni Kinuskin tapauksessa unohtaa jos hän on puhunut jotain työssä olemisesta. Hän vastustaa kiihkeästi työpaikkojen syntymistä. Vielä enemmän hän vastustaa sitä, että joku työtön joutuisi töihin. Ja mitä suurempi palkka työpaikassa olisi, sen enemmän Kinuski vastustaa.
Nyt se sitten selvisi tuo asennekin. Luultavasti kyse on vain siitä, että hän on tajunnut esitykseni itsensä kohdalta huonoksi. Hän jäisi pienipalkkaisimmaksi koska hän ei pääsisi työttömyystöihin eikä voisi irtisanoa itseään ja jäädä työttömäksi. Sen vuoksi hän ei halua että muutkaan saisivat työpaikkoja.
Kinuski on määräaikaisessa työssä, en ole varma, mutta rivien välistä olen lukenut että tukitoimin; Kinuski anna anteeksi, jos annan väärää tietoa, näin vain olen aikaisemmista viesteistäsi ymmärtänyt.
En niin hirveästi, mitä nyt nopeasti selasin vähän aikaisempia viestejä kun tulin tänne kirjoittelemaan.
Kinuski on kuitenkin selvästi osoittanut ettei hän hyväksy sitä, että työttömät palkattaisiin yhteiskunnan töihin kokopäiväisesti ja normaalilla palkalla.
Ja kun esitin että irtisanottu voisi siirtyä heti ensimmäisenä työttömyyspäivänään työllisyystöihin, Kinustki tyrmäsi sen heti. Vähintään kuukausi olisi pitänyt saada olla mitään tekemättä täydellä palkalla.
Syytähän Kinuski ei ole sanonut suoraan kantaansa, mutta se on selvästi käynyt ilmi että mitään yhteiskunnan järjestämiä töitä hän ei hyväksy, olivat ne vaikka kokopäiväisiä ja palkka normaali. Ilmeisesti hän ei hyväksy myöskään näitä työpaikkoja, joita julkisella sektorilla nyt on yli puoli miljoonaa.
Mie taitaa olla ainoa joka on vastaavasti suhtautunut positiivisesti esitykseeni ja kysellyt käytännön toimenpiteitä. Joku muukin taisi kerran olla samaa mieltä tuossa toisessa keskustelussa.
Olen määräaikaisessa työsuhteessa yhd.tuella ja mahdollisesti jatkan määräaikaisuutta ensi syksynä (ilman yhd. tukea).
TIEDÄN kokemuksesta, että työnteko minimipalkalla ei yksilöjä kannata, joten en todellakaan kannata kaikkien työttömien työllistämistä omalle alalleen alojen mukaisilla palkoilla. Olisihan ehdotus HYVÄ niille (silti käytännössä mahdoton), jotka tienaa kohtalaisesti, mutta SYRJII sitä ihmisryhmää, joka tienaa minimitoimeentulon.
Ja mikäli kaikki eivät ole huomanneet, tämän Arttu-Banaani- mikä lien ehdotuksen perimmäinen tarkoitus on oman/samassa tilanteessa olevien ihmisten aseman säilyttäminen hamaan eläkeikään (ei kai nyt työpaikan omaavat voisi mitenkään enää tulla irtisanotuiksi, jos tuollainen esitys täytäntöön pantaisiin) sekä kaikkien palveluiden maksimaalinen toimiminen (juuri noiden ihmisten hyödyksi, joilla on varaa palveluja hyödyntää).
Ja palvelut toimisivat työttömien toteuttamana työllisyyteen käytettävillä varoilla. Palvelualojen liksat ovat tiettävästi pienet, joten takaa-ajatus on se, että nyk. työttömät tienaisivat suurin piirtein nykyisiä tulojaan vastaavat tuet tekemällä työtä joka hyödyttäisi vain noita, joilla on varaa matkustella etc.
Ai, unohtui sanoa, että tietysti vain ne, joita irtisanominen uhkaa, kun kuukaudenkin työttömänä ollut on jo niin kova happo, ettei sen tarvii työtä saada, eihän se ole kykenevä työntekoon =/
Miksi vastustan:
HEIKOMMASSA TILANTEESSA OLEVIEN IHMISTEN RIISTO!
Muuttaisin ehdotusta sen verran, että työllisyyteen käytettävillä varoilla palkattaisiin ihmiset tekemään työtä jossa jokainen TYÖTÄ tekevä tienaisi vähintään normaalielämään auttavan summan kuukaudessa (yli 1200 euroa netto). Ei mitään alle 1000 euroa kuussa jolla ei tehdä muuta kuin maksetaan ruoka ja asuminen koko kuukaudeksi.
Kun et näköjään ymmärrä lukemaasi, niin älä kommentoi toisten tekstejä.
Ehdotus työllistämistoimiin budjetoitujen rahojen käyttäminen palkkoihin on järkevää.
Kun sitä ehdottaa sinun valitsemallasi älyttömällä tavalla (siis ainoastaan haukkumalla toisia ihmisiä), niin kukaan ei näe siinä mitään kehittelemisen aihetta.
Olisi parempi jos kertoisit nuo asiat. Sinähän juuri toteat etten ymmärrä. Kirjoita siis niin, että ymmärrän. Miten siis olen haukkunut, ota vaikka lainauksia ja selitä miten se ilmenee.
Ja mitähän en ole ymmärtänyt? Saisinko siitäkin lainauksia niin yritän lukea uudestaan sen kohdan.
Niin, ja Hyvää Joulua sinullekin, sanoivat että kohta on joulu.
Juuri niin, rahat tulee käyttää työllistämiseen tai sellaisten alojen koulutukseen, joilla on työllistäviä vaikutuksia (ei mihinkään konsulttihuuhaahommeleihin). Tapa, miten se tehdään tulee kuitenkin jättää niiden laskettavaksi, joilla on oikeat tilastot ja todelliset määrärahat tiedossa - lisäksi tulee ottaa sivuvaikutukset huomioon, esim. rahoilla ylläpidettyjen suojatyöpaikkojen loppuminen.
Laskelmaa ei voi tehdä niin mustavalkoisesti kuin tämä Bansku tekee. Mutta ensimmäisenä tulisi saada politiikkojen ja suuryritysten maailmasta poistettua tarve saada ylläpidettyä koulutetun ilmaistyövoiman reserviä.
Palkkasi tulee siis työttömyyteen varatuista rahoista. Samalla työnantajasi saa tukea kaksi kolme kertaa enemmän kuin sinä. Jos työnantajasi on yhteiskunnallinen instituutio, kyseessä on vain näennäinen menetys, mutta jos joku muu, niin työttömyysrahat valuvat täysin hukkaan.
Kinuskin toteamus: Työnteko oman alan mukaisilla palkoilla ei ole kannattavaa, ellei kyseessä ole kohtalainen palkka. Älkää siis kukaan suostuko töitä tekemään oman alanne palkoille.
Voisin kyllä ehdottaa että rajaksi laitettaisiin vaikkapa 1500 €/kk, mutta silloin esitys menettäisi toimivuutensa ja voitaisiin puhua Neuvostoliiton mallin käyttöön ottamisesta. En siis ehdota mitään toimimatonta sen vuoksi, että kaikilla menisi huonosti.
"Palvelualojen liksat ovat tiettävästi pienet, joten takaa-ajatus on se, että nyk. työttömät tienaisivat suurin piirtein nykyisiä tulojaan vastaavat tuet tekemällä työtä joka hyödyttäisi vain noita, joilla on varaa matkustella etc. "
Kinuskin mielestä työttömät siis saavat nyt hyvät tuet. Hänen mielestään palvelualoilla saa saman verran kuin työttömänä. Ei siis ihme, että hän vastustaa niin kovasti työttömien työllistämistä.
Muista että vain sinä olet sanonut työttömien olevan happoja. Minä olen puhunut vain tilastoista, joita on tehty työttömistä jotka ovat olleet eri pituisia aikoja työttöminä.
Voimme kai olla Kinuskin kanssa samaa mieltä näin Joulun kunniaksi. Toivotamme yhdessä kaikille työttömille, vastustakaan kaikin voimin töihin joutumista. Palkka on yhtä huono kuin saamanne tuki nykyisin.
Jos normaalista työstä saa 1000 €/kk, niin yleensä silloin saa myös asumistukea. Joten käytännössä myös 1000 €/kk ansaitseva saisi 1200 - 1300 euroa kuussa asumistuen kanssa.
Ja kannattaa muistaa että jo tällä hetkellä on ihmisiä, jotka tekevät töitä pienellä palkalla. Ainut keino näiden palkkojen nostamiseen on työttömyyden poistaminen. Ei siis toisinpäin, ensin nostetaan kaikkien palkkaa lainalla ja sen jälkeen toivotaan että joulupukki toisi rahaa lainojen maksuun. Vaan toisinpäin, ensin järjestetään työpaikka kaikille ja hoidetaan asiat niin että syntyy tuottavia työpaikkoja riittävästi. Tällä tuotolla sitten nostetaan palkkoja.
Voin vielä valottaa, että tienaan jopa alle 900 euroa brutto tällä hetkellä. Asumistuki on 27 euroa kuussa =/
Joten eipä tuohon asumiseen juurikaan tukea saa.
Niin ja vielä jutun huippu: Jos jatkan ensi syksynä (omasta tahdosta tällä hetkellä kiinni koko asia) ei-yhdistelmätukilaisena kaupungin alaisuudessa, palkka TIPPUU vielä tuosta nykyisestä pitkästi yli 100 euroa!!
Työnantaja tahoni on eräs tunnettu liitto, joka lähinnä Ray:n avustuksilla pyörittää toimintaansa. Liitto itse on lähes pennitön, työntekijät kaikki jollain projektirahoilla palkattuja (tai sitten yhd.tuella).
Sinun esityksesi mukaisilla palkoilla töitä tekee juuri ne ihmiset, jotka voivat palvelualojen mitättömiä palkkoja käyttää vaikka karkkirahaksi (=siis puoliso/joku muu tienaa leivän pöytään= elättää talouden).
Ja tämä on se trendi nykyäänkin, työtä (ja varsinkin taloudellisesti kannattamatonta) tekevät ne, joilla on siihen mahdollisuus =/
Kahden hengen talouteen kertyy 2* peruspäiväraha, asumistuki ja normivaje soskusta, tekee pikkusen päälle 900 eukkoa kuussa. Jos vain toinen on työssä alle 1000 erkkiä kuussa tienaten, lopputulos on sama paitsi soskun normivaje puuttuu. Tulos - merkkinen.
Ei kannattavaa. Mitä enemmän lapsia tuohon, vielä vähemmän kannattavaa.
Yksinelävä saa peruspäivärahan ja asumistuen ehkä noin 500 erkkiä kuussa. Hän saa palkkaa vajaa tuhat erkkiä kuussa, Voittoa 500 erkkiä. Kannattavaa.
Puoliso hyvässä tienassa 2000 erkkiä tai yli. Toinen työtön- saa työtä alle 1000 erkkiä kuussa. Täysin kannattavaa- voi tienata lisää karkkirahaa.
Jotain pitää tässä yhteiskunnassa muuttua, että työnteko ei huonontaisi ihmisten taloudellista tilannetta =/
KAIKKI TEKEE TYÖTÄ, JOKA LISÄÄ TOIMEENTULOA OMASSA HENK.KOHT. ELÄMÄSSÄ!!!
No olipa siinä lässytystä. Mutta jossakin kerroit että vastustat sen vuoksi, että saat nyt niin pientä palkkaa. Mutta oletko varma että niin pientä palkkaa voi edes saada? Eikö se ole kokopäivätyössä joku minimipalkkakin olemassa, joka estää sitten työllistämistöissäkin liian pienen palkan saamisen.
Tuota asumistukea ihmettelen myös. Et saa sitä varmaan jostakin syystä täysimääräisenä. Yleensä kai tuki on vähintään puolet vuokrasta. Voisitko kertoa miten tuo on mahdollista. Täytyisihän meidän kehittää tähän esitykseen joku pykälä, mikä varmistaa että kaikille tulisi vähintään 1000 € palkkaa kuussa ja asuntotukea lisäksi.
Väittäisin että esitykseni lisää kaikkien tuloja, jotka näissä esimerkeissä esitit. Nuo yhdistelmätuet tai muut epänormaalit työthän eivät voi olla palkan perusta, vaan siinä tapauksessa jos kyseinen henkilö on ollut näissä tukitöissä, palkka tulee vastaavien töiden palkoista, aivan samoin kuin silloin kun henkiö valmistuu koulusta työttämäksi.
Koska tuo asia on jäänyt epäselväksi, kannattaa niiden jotka tämän esityksen rustaavat esitysmuotoon, kirjata tämäkin asia ylös, ettei se jää ilmaan roikkumaan.
Meidän pitäisi saada jostakin selville mikä on pienen kuukausipalkka kokopäivätyöstä nykyisin ja paljonko silloin saa asumistukea. Siinä voisimme sitten vähän katsoa, pitäisikö uuteen lakiin kirjata joku kohta näitä tapauksia varten millä saataisiin riittävän suuri minimitulo kaikille.
10e päivässä lisää peruspäivärahaan ei kun kaikkiin päivärahoihin,se olis oikein ja toimisi.
Eikö ole väärin, että joillekin maksetaan ilmaista rahaa ja toiset joutuvat käymään töissä noin viitenä päivänä viikossa?
Eikö olisi oikein, ettei yhteiskunta maksaisi yhdellekään työkuntoiselle ilmaiseksi mitään, vaan järjestäisi normaalin kokopäivätyön normaalilla palkalla jokaiselle, joka ei ole työllistynyt vapaille markkinoille?
Ei ole väärin ilmainen raha se on ainoo vaihtoehto työttömille.
Itse olen elänyt ilmasella rahalla yli kymmenen vuotta,mutta raha alkaa olla liian pieni se kymppihän riittää korotukseksi.
Tässä palstalla vieraillessani lueskelin tämän ketjun.
Kerrohan, oletko itse tehnyt MITÄÄN konkreettista saadaksesi esityksesi eteenpäin?
Siis esimerkiksi lähestynyt päättäjiä, työttömien yhdistyksiä, virallisia tahoja.
Mikä on motiivisi pohtia tätä asiaa?
Oletko koskaan ollut itse työttömänä?
Asutko kenties pk-seudulla kun oletat kaikille helposti järjestyvän töitä?
Mitä tapahtuu koko työvoimaorganisaatiolle? Kaikki ne ihmiset Kelassa ja työvoimatoimistossa, jotka tällä hetkellä tekevät töitä työttömien asioiden eteen. Heiltähän loppuisivat esityksesi myötä työt. Mihin heidät sijoittaisit tässä mallissasi?
Tässä maassa on työttömyyskortistossa paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät sinne kuuluisi, vaan esimerkiksi sairaseläkkeelle, työkyvyttömyyseläkkeelle tai muuhun lokerikkoon. Samoin tilastoista taas puuttuvat piilotyöttömät.
Tulevaisuuden vitsaus lienee myös se, että akateemisille aloille ei avaudu tarpeeksi työpaikkoja siihen nähden, miten paljon tälläkin hetkellä koulutetaan ihmisiä akateemisiksi.
Eläkkeelle jäävät suuret ikäluokat tuovat toki uusia työpaikkoja, mutta luin jostakin, että vain hyvin harva näistä työpaikoista on itse asiassa akateemista koulutusta vaativa. Eli kun jossain kohdassa sanoit, että suutari pysyköön lestissään, niin se ei tule olemaan mahdollista nyt eikä tulevaisuudessakaan. Jo nyt 'akateemisesti koulutetut' ryöstävät suorittavan tason työpaikkoja huonommin koulutetuilta. Kirjoituksestasi sain sen kuvan, että se on mielestäsi väärin. Minusta taas jokaisella ihmisellä on oikeus hakea mitä tahansa työpaikkaa.
Minusta akuutimpaa kuin työllistää tällä hetkellä kortistossa olevat ihmiset on se, että kartoitetaan todellinen koulutustarve ja korjataan epäsuhta, joka vallitsee kysynnässä ja tarjonnassa. Nythän on yhä aloja, joilla on huutava työvoimapula. Nurinkurista tilanteessa, jossa on kuitenkin 200000 työtöntä! Tällaisen estämiseksi pitäisi tehdä jotain. Työttömille pitäisi myös järjestää täsmäkoulutusta omalle alalleen, jotta he saisivat oikeita työpaikkoja valetyöpaikkojen sijasta. Tukityöpaikka ei ole oikea työpaikka, vaan yritykselle ilmaista työvoimaa minimipanostuksella. Tukityöllistetty ei myöskään saa samanlaista kohtelua kuin yrityksen oma henkilöstö, vaan elää hiukan ulkopuolisena, koska on vain tietyn ajan joka tapauksessa -- kunnes seuraava ilmaistyöntekijä saapuu.
Eikö tukityöllistämisen alkuperäinen idea ollut se, että katsottaisiin, josko työntekijä voisi jäädä oikeana työntekijänä taloon 'kokeilukauden' jälkeen? Miksi tämä ei toteudu? Miksi lakiin aina jätetään porsaanreikiä, jotka mahdollistavat sen, että yritykset saavatkin ilmaista työvoimaa, ja työtön ei hyödy alunperin kauniista ideasta lainkaan?
En ole itse työtön, mutta olen näitä asioita hyvin läheltä seurannut!
Toistaiseksi en ole tehnyt, eikä aikomukseni ole toistaiseksi tehdäkään. Yritän saada tätä ensin työttömien ajamaksi esitykseksi, voin kyllä sitten vaikuttaa asiaan kun se saa jonkinlaista kannatusta työttömien keskuudessa ja tulee median avulla julkiseksi ja jollakin tavalla esitetään työttömien yhteisenä asiana päättäjille.
Jos vauva ei halua syödä, on vaikea syöttää vaikka ruoka olisi kuinka terveellistä. Mutta jos saa vauvan maistamaan vähän ruokaa ja hän pitää siitä, sitten on helppo syöttää koko annos. Toistaiseksi vauva ei ole vielä oikein suostunut maistamaan tätä ruoka-annosta.
Motiivi on syksyllä MOT ohjelman kertomat tapaukset työttömyysrahojen väärinkäytöksistä. Tuli vain mieleen että jonkun pitäisi tehdä asialle jotain. Niinpä valitsin tämän paikan aluksi ja esitin että yhteiskunta työllistäisi kaikki niin ei pääsisi tapahtumaan näitä väärinkäytöksiä ja työttömätkin saisivat hiljalleen oikean työpaikan, vaikkakin alussa järjestetyn, mutta kokopäiväisen ja normaali palkkaisen. Kun vielä huomasin että niillä rahoilla, mitä työttömyyteen laitetaan, voitaisiin maksaa kaikille sama palkka kuin normaalisti töissä käyvillekin.
En ole ollut koskaan itse työttömänä, joten kokemusta siitä ei ole. Mutta en näe sitä tarpeellisena, koska en ole toimittamassa ihmisiä työttömiksi vaan työllistämässä kaikki.
En ole ajatellut työpaikkojen järjestymistä alueelliselta kannalta, vaan yleisesti. Pienillä paikkakunnilla on yleensä vähemmän työttömiä absoluuttisesti kuin isoilla. Muutamat suuret keskukset tekevät tähän tietenkin jonkinlaisen poikkeuksen. Mutta työn voi siirtää nykyisin suhteellisen helposti sinne, missä työttömät ovat. Yritysmaailmassa, missä kaikki kustannukset on minimoitava, 0.1 % ylimääräinen kustannus on liikaa, mutta yhteiskunnan työllistäessä se ei ole.
Työvoimaorganisaation tarve vähenee, mutta koska uusia työpaikkoja alkaa syntymään kysynnän kasvaessa, tämä ei ole ongelma. Jos meillä on vara nyt pitää tätä organisaatiota, voimme pitää sitä vielä hetken, kunnes heillekin syntyy uusia työpaikkoja. Joko samaan ammattiin tai sitten koulutuksen kautta uusiin.
Tuo on totta että kaikki kortistossa olevat eivät ole oikeita työttömiä. Olenkin esittänyt aluksi 100 000 parhaimman työttömän työllistämistä. Sen jälkeen työllistetään niin paljon kuin työhön jollakin tavalla kykeneviä löytyy ja loput voivat sitten olla vaikka työllistettyjä tai siirretään eläkkeelle. Uskon kuitenkin siihen, että sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta on useimmiten paremmpi jos ihminen saa tehdä edes vähän töitä ja saada siitä tuloa, kuin olla aivan kokonaan poissa työelämästä. Tarvitsemme siis osapäivätöitä osaksi työkyvyttömille. Loppu palkka tulisi sitten tukena.
Kun talous pääsee käyntiin, löytyy piilotyöttömillekin työpaikkoja, eikä heitä tarvitse pitää piilossa. Voidaan siis ottaa jonkin ajan kuluttua normaalin työttömyystuen piiriin eli järjestää heillekin töitä tarvittaessa.
Koulutus saattaa olla osittain vääristinyt ja tulla joku ehdottikin koulutuksen antamista normaalilla palkalla. Kannatin tätä, eli voimme kyllä kouluttaa osan niistä, joille ei löydy omasta ammatista työtä. Uskon että tulevaisuudessa koulutettujen kansalaisten tarve työelämässä tulee yhä kasvamaan, joten akateemiseeu sinänsä ei ole ongelma, mutta ala saattaa olla. Mutta pohjakoulutuksen yhdenmukaisuuden ansiosta siirtyminen toiselle alalle onnistuu useimmiten vuodessa parissa.
Olen sitä mieltä että ylikoulutettuja ei pitäisi ottaa. Tai jos otetaan, pitää maksaa koulutuksen mukainen palkka. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä että koulutettujen määrä vastaa suunnilleen olemassa olevien työpaikkojen määrää.
Itse asiassa meillä ei kai ole työvoimapulaa, vaan pula on työvoimasta, jolla olisi tohtorin tutkinto ja joka tyytyisi 1000 euron kuukausipalkalla siivoamaan. Näin siis karrikoituna.
Jos työstä maksetaan oikea palkka, työntekijöitä kyllä löytyy avoimiin työpaikkoihin.
Tuosta koulutuksesta vielä. Esitin tuolla lisäystä, jolla voitaisiin täsmäkouluttaa työtön tällä yhteiskunnan työllistämisellä yrityksen tarvitsemaan työpaikkaan. Eli yritys järjesetäisi koulutuksen, yhteiskunta maksaisi normaalin palkan ja valmistumisen jälkeen yritys palkkaisi työntekijän normaalisti. Tähän meillä olisi varaa.
"Tukityöpaikka ei ole oikea työpaikka, vaan yritykselle ilmaista työvoimaa minimipanostuksella. "
Tämähän loppuisi esitykseni mukaan kokonaan. Yritykset eivät saisi senttiäkään työttömyyteen varatuista rahoista. Mutta koulutettua työvoimaa se voisi saada hyvin pienellä panostuksella.
Samaa sinäkin olet pohtinut. Niin myös moni muu, eli miksi työllistämismenetelmä ei toimi. Koska olemme todenneet ettei se toimi, voimme hylätä sen kokonaan ja rakentaa mallin aivan uudestaan. Sehän olen tehnyt, käyttänyt kaikki rahat työttömien työllistämiseen. Laskin että alussa voimme työllistää 100 000, sen jälkeen lisää kun osa on päässyt oikeisiin työpaikkoihin.
Minut kyllä yllätti täällä syntynyt kova vastustus muutoksesta. Kuvittelin että täällä kaikki olisivat kiinnostuneita siirtymään kokopäiväisiin töihin josta maksettaisiin samaa palkkaa kuin entisestäkin työstä.
Kuvittelin että pääsisimme tässä keskustelussa muokkaamaan esityksen sellaiseen muotoon, jossa olisi huomioitu mahdolliset väärinkäytökset ja porsaanreiät. Mutta ei, vastustus on ollut suurta, vain muutama on suhtautunut positiivisesti, mutta heidän kanssaan emme ole päässeet etenemään toistaiseksi.