2004

Mitäs meinaatte uutena vuotena??? ;)
191209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

katon telkkaria, nukun tms.

Äänestä

Uudenvuodenaatot 2000, 2001, 2002 ja 2003 menivät yksin viiniä juoden ja televisiota töllöttäen.

Tänä vuonna juon vain viiniä. Televisio hajosi helmikuussa enkä ole jaksanut hankkia uutta.

Äänestä

Päivällä todennäköisesti tapaan ystäväni, joka menee illaksi miesystävänsä luokse ja illalla juopottelen yksinäni. Sellaista se on maailman meno ;).

Äänestä
  • .. tylsä uus vuos edessä.. =/ Ei uutena vuotena olla yksin, vaan pidetään hauskaa ja tavataan tuttuja.. myöhään yöhön!! =)
    Tai, no, kuka mistäkin pitää!!! =D

    Äänestä

Aikasempina vuosina on aina ollut jonkun kaverin järjestämät kemut, jossa suunnilleen kaikki ovat pariskuntia. Siinä puolen yön aikaan sitten parit pussailevat toisiaan ja toivottelevat hyvää yhteistä uuttavuotta toisilleen, vähän kuin kiertäisivät veistä haavassani. Toiset taas alottavat tappelun saatuaan hieman alkohoolia verenkiertoon.

No tänävuonna en ole menossa vaan keksin jotain muuta. Ehkäpä olisi aika kerätä kaukaisimmistakin kavereista ne, jotka ovat edes vähän samanhenkisiä kanssani ja pitää sinkkumielisten kemut.

Sitten kaupungille katsomaan ilotulitusta, tapaamaan tuttavia ja kuuntelemaan kaupunginjohtajan valheenkäryinen puhe tulevalle vuodelle nuorten pienenevästä työttömyydestä. Baariin taas varmaan älyttömät jonot, joten tulituksen jälkeen jatkamaan bileitä porukalla. Ei tolla vielä kuuhun mennä, mutta alkuun pääsee kyllä ;)

Äänestä

on vetää perseet olalle ja ammuskella raketteja...

Äänestä

paljo kaljaa

Äänestä

Sitähän se tää elämä tuppaa olemaan. Jouluna olen täissä ja uutena vuotena olen töisä mut sit lähdetäänki kaverin kaa viikoks aurinkoon... ellei tuu mitään ihmeellistä eteen.

Äänestä

Mitä ilmeisimmin tämäkin vuodenvaihde menee kotona; TV:tä katsellen, netissä surffaten ja sohvalla maaten. Baareihin ei edes kiinnosta lähteä (ei kyllä muulloinkaan), mitään bileitä ei ole tiedossa eikä kyllä mitään muutakaan.

Kuulostaa tosi kivalta vuodenvaihteelta - jälleen kerran.

Äänestä

joo laivalle juhlii,kai siellä porukkaa riittää ja toivottavasti naisia...et jos vuosi lähtis hyvin käyntiin,toivotaa parasta

Äänestä
  • kanssa =) Tämä on koiranpennulleni eka uusvuos joten ollaan raketteja paossa jossain päin maaseutua autolla ajellen. Jos vaiks ottais juustoja, viinirypäleitä ja keksejä mukaan ja katselis raketteja autosta ja koiruus saisi levätä paukkeelta.

    Äänestä

Vapaa menemään ja tulemaan.
Sinä nainen mennäänkö ja tullaan yhdessä?

Äänestä

Joensuun areenalle, siellä on kuulemma jotkut juhlat. Esiintyjiä, alkohoolia yms. Joten sinne siis, tiedä vaikka nähtäis siellä ;)

Ja shown jälkeen pubiin, joten hauskaa luultavasti piisaa :)

Äänestä
  • Sehän kuulostaa hyvältä siellä joensuussa..!! Muista olla kiltisti.. ;) siis näkemisiin.... =D

    Äänestä

  • Sara kirjoitti:

    Sehän kuulostaa hyvältä siellä joensuussa..!! Muista olla kiltisti.. ;) siis näkemisiin.... =D

    Tottakai se kuulostaa hyvältä, mä tiesin että et vois vastustaa ;)

    Kiltisti...voihan sitä yrittää mutta en mä voi luvata mitään.

    Mieluummin tapaamisiin :D

    Äänestä

  • running_free kirjoitti:

    Tottakai se kuulostaa hyvältä, mä tiesin että et vois vastustaa ;)

    Kiltisti...voihan sitä yrittää mutta en mä voi luvata mitään.

    Mieluummin tapaamisiin :D

    ..tiedät mistä mä tykkään.. ;) Kunnon bailut, viinaa ja sinä... ;) voinko mä enempää toivoa uudelta vuodelta... =) EN!! =) Ok, mä perun puheeni, älä ole kiltisti.. saat olla "tuhma" ;)

    Äänestä

Vedän perseet ja pokaan "hyvänäkösen" viisikymmpisen (=noin kaksi kertaa vanhempi) kämpilleni, jota sitten jyystän aamunkoittoon puoli- tai kokoveltolla pätkälläni.

Äänestä
  • Turbokänni ja sitten kaupungille häiriköimään

    Äänestä

  • Se on varmasti mukavaa sekin.. =)=)=) Onnea yritykseen.. ;) *hih*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sara kirjoitti:

Mitäs meinaatte uutena vuotena??? ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu