Media hyssyttelee pakolaisongelmia

Suomalaiseen mediaan ei voi enää luottaa ainakaan pakolaisuutisten suhteen. Media kertoo sensuurimaiseen tyyliin vain sen, miten asioiden pitäisi olla, mutta ei kerro sitä, miten ne todellisuudessa ovat.

Esimerkiksi pakolaisten vastaanotto ei ole ollut likimainkaan niin ystävällistä kaikkialla Suomen puolella kuin median kaunistelemat tekstit ja kuvat päivittäin esittävät.

Toinen asia, mistä media vaikenee lähes täysin, on pakolaisten aiheuttamat häiriöt ja muut heidän itsensä aiheuttamat ongelmat ja rikkomukset vastaanottokeskuksissa.

Kolmas asia on, että pakolaisten aiheuttamista kustannuksista Suomen yhteiskunnalle eli veronmaksajille ei juurikaan löydy mediasta kuin joitakin summittaisia arvioita.

Kauanko media aikoo katsella vaaleanpunaisten silmälasien läpi pakolaistulvan todellisia ongelmia? Pitääko Ruotsin median kirjoittaa niistä ensin, jotta Suomen media voi sitten lainata ruotsalaisten tekemiä juttuja?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ruotsissa media on paljon suljetumpaa näissä asioissa. Nykyisin saa kuitenkin tietoa netin kautta helposti - kunhan osaa suodattaa ja katsella asioita monelta kantilta. Tässä helpottaa kielitaito jolloin ei ole vain yhden tuutin varassa.

Äänestä

Media, jonka pitäisi olla neljäs valtiomahti ja kritisoida päätöksentekijöitä, onkin tullut niiden suojelija.

Äänestä
  • Miksi vain kritisoida?

    Äänestä

pakolaisongelma? Pojat on tulleet interreilaan Suomeen ja täälä keskustellaan jostain pakolaisongelmasta.

Äänestä
  • :)))

    Äänestä

  • Se joka valitsee maan ja matkustaa sinne MAKSO MITÄ MAKSO kutsutaanTURISTIKSI.
    Meillä nyt stttuu oleen erinäisiä etuja.
    Se kuina edulliseti mainonta on suoritettu vetää matkailunedistämiskeskuksen kateudesta vihreeksi

    Äänestä

Näitä todellisia raha määriä ei tipu mistään. Kansahan saisi raivari tai sitten ei tuntien suomalaise. Painettaisiin vaan pää rintaan ja kohti uusia vasta mäkiä. Esim tämä mot mikä selvitti mamu sompun 4000 euron kuukausi saanit. Sitten väitetiin poikeus tapaukseksi. Oli viellä kusettanu päätäjiä lahjakaasti.

Äänestä

YLE on suorastaan vahingollinen. Tuo laitos tekee tuota mamu propagandaa verorahoilla. Toimittajat yksinkertaisia ja sinisilmäisiä mamu fanaatikkoja.

Äänestä
  • Ylellä on ihan oikeasti vääristynyt ja valikoiva asenne. Pitäisi olla hieman tasapuolisempi ote tässä asiassa, jonka mittasuhteet ovat Euroopan tulevaisuudelle järisyttävät. Yle pilaa maineensa - ellei ole jo sitä tehnyt - mikäli ei ala harjoittamaan tasapuolista journalismia.

    Äänestä

Toimittajat on selvästi maahanmuutto myöntesempiä kuin valta väestö eli toimittajat hyväksyvät uhkailut, raiskaukset , ahdistelut .pahoinpitelyt ym. en luota enään mediaan. se pitäisi käsitellä asiat neutraalisti mutta taas oli kommenteja rajat kiinni mielenosoituksesta vain yhden sivusta katsojan sanominen ja tietysti negatiivinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomalaiseen mediaan ei voi enää luottaa ainakaan pakolaisuutisten suhteen. Media kertoo sensuurimaiseen tyyliin vain sen, miten asioiden pitäisi olla, mutta ei kerro sitä, miten ne todellisuudessa ovat.

Esimerkiksi pakolaisten vastaanotto ei ole ollut likimainkaan niin ystävällistä kaikkialla Suomen puolella kuin median kaunistelemat tekstit ja kuvat päivittäin esittävät.

Toinen asia, mistä media vaikenee lähes täysin, on pakolaisten aiheuttamat häiriöt ja muut heidän itsensä aiheuttamat ongelmat ja rikkomukset vastaanottokeskuksissa.

Kolmas asia on, että pakolaisten aiheuttamista kustannuksista Suomen yhteiskunnalle eli veronmaksajille ei juurikaan löydy mediasta kuin joitakin summittaisia arvioita.

Kauanko media aikoo katsella vaaleanpunaisten silmälasien läpi pakolaistulvan todellisia ongelmia? Pitääko Ruotsin median kirjoittaa niistä ensin, jotta Suomen media voi sitten lainata ruotsalaisten tekemiä juttuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu