Miksi rikkaat ruotsinkieliset alueet Helsingin lähellä eivät ota pakolaisia, Porvoo, Parainen, Kauniainen yms.
Miksi kaikki kunat eivät ota pakolaisia?
eimenetasan
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ehkä siksi, että siellä ollaan vähän järkevämpiä ja he antavat tyhmempien ottaa mamut vastaan. Noin minä haluaisin että myös meidän kunnassamme toimittaisiin.
Kunnissakin on teollisuus pistetty jonnekin teollisuusalueille jossa se tuottaa mutta ei häiritse. Näin ruosinkielinen ylimystö hoitaa myös pakolaisteollisuutta, se sijoitetaan mahdollisimman kauas herrakansan asumustosta!
Ei Suomen rikkaat kunnat halua koska ne ovat itsekkäitä.
Esim. Porvoo on eliittien elinaluetta, ei sinne passaa raiskaajia päästää.
Rikkaiden asuttama Kauniainen ei ota pakolaisia kuin kourallisen kuten olemme aiemmin kuulleet ja sen pienen joukonkin vastaanottaminen vaati kansalaiskokouksen koolle kutsumisen ÖKYRIKKAIDEN asuttamassa Kauniaisissa. Naurettavaa sakkia ko. kunnassa vaikka kuuluvat virallisesti Suomen valtioon.
Maahanmuutto on rikkaus ja me täällä Kauniaisissa olemme jo rikkaita niin parempi että köyhät kunnatkin saavat hiukan rikkautta! Emme suinkaan tahdo olla itsekkäitä!
Eli pitääkin alkaa suunnitella muuttoa sinne. Jos on liian kallista, mennään koko suvun voimin. Meitä ei kuitenkaan ole massoittain.
Kauniaislaiset ovat rikkaita kermaperseitä mutta toki kannattavat vapaata liikkuvuutta kunhan se ei osu heidän omalle tontilleen.
Yksinkertaisesti siksi, että he eivät käytä ruåttinkieltä. Jos valtio kustantaisi ja opettaisi kaikille pakoloisille pakollisen ja ainoan kielen-ruotsinkielen, kyllä kaikki tulijat kelpaisi, ja vähän enemmänkin.
Kauniainen ei halua kantaa vastuuta vaikka on suomalainen kunta.
Täällä näyttääkin olevan paljon suvakkeja paikalla, jotka vaativat että kuntien pitäisi ottaa vastaan pakolaisia. Ruotsinkieliset kunnat ovat minun mielestäni esimerkillisiä kaikille muillekin kunnille: mikäli mikään kunta ei suostuisi ottamaan pakolaisia vastaan, niin silloin niitä ei tänne minnekään sijoitettaisikaan. Piste. Rajat olisi tällöin pakko laittaa kiinni, jos kaikki kunnat kerran kieltäytyisivät ottamasta pakolaisia vastaan.
Det är så jävligt med socialutlänningar i våra förmögna Grankulla. Vi rika gankullabor vil inte ha socialbidragberonede i våra välstäendekommun. Det blir för mycket angående taxering.
Eivät halua nähdä irakilaista paskapersettä kävelevän omalla kadullaan
kun muut pölvästi köyhät kunnat ovat tuhannen typeriä hyväksyessään mamutukset. kun joku alue uskoo "työllistävänsä" väkeään,he ovat aivoinvaliideja ymmärtämättä taloudesta mitään. näitä järki-jukkia maassa piisaa.
koskaan varakkaat ei osallistu yhteisiin typeriin "bileisiin"...aina vain tolvanat maksaa ja ruokkii hölmöläisten tavoin ketä vaan.
nykymamutus kun sattuu olemaan täysin perseestä...ja haisee myrkylle hangosta nuorgamiin.