Epäerotiikkaa

Tällä palstalla valitellaan usein suhteiden väljähtymistä. Kumppanilta ei saa, se vain mököttää. Jos se on mies, se ei tuo kukkia tai sillä on liian pieni kalu. Jos se on vaimo, se nalkuttaa ja on aina väsynyt.
En pidä tätä ihmeenä, sillä suomalaisuus on pahimmillaan(varsinkin näin talviaikaan, ehkä hiukan ymmärrettävissä) todellista tyylittömyyttä ja epäerotiikkaa.
Ei niin, ettäkö täällä oltaisiin ahdasmielisiä. Päinvastoin, seksikaupat mainostavat lehdissä ja ikkunoissaan aivan avoimesti, on erotiikkamessuja(mikä nimi!erotiikka ei voi olla kaupan, porno kylläkin) ja tv:stä tulee panemista perheiden yhteiseen katseluaikaan. Seksikummpaneiden metsästys tuntuu olevan yleisesti hyväksytty, kunnioitettava harrastus ja täysin jokapäiväinen ilmiö. Niitä, jotka tähän eivät osallistu, pidetään omituisina nyhveröinä.
Pikkutytöt pukeutuvat kuin katuhuorat, puolet vartalosta paljaana loistaen.

Luen ajatuksenne. Olen siis ahdasmielinen yksilö, jotain vaille jäänyt moraalipoliisi. Ei- pieleen meni. Olen elämää ja erotiikkaa rakastava nautiskelija, joka on huolissaan siitä, että tuulipukupukeutumisen vastakohtana tuntuu olevan ainoastaan kuvailemani hillitön räävittömyys.

Missä on miesten charmi, missä naisten sensuellius? Avaat oven nuorelle naiselle. Hyvin todennäköistä on että et saa edes katsetta. Hän on ehkä kiireessään matkalla pornomessuille, toteuttamaan seksuaalisuuttaan. Ylpeänä,kovana, suorastaan vihamielisen näköisenä hän on niin epäeroottinen ilmestys kuin vain voi olla.
Tai nuo hupuilla ja ketjuilla verhoillut nuorukaiset lökäpöksyineen. Teinityttöjen irstaalle huoralookille nämä vätykset ovat täydellinen vastakohta. He ikäänkuin kätkevät kaiken vaatteittensa alle. Mitään miehistä et voi heissä nähdä. Ehkä sitten alkoholia ja huumeita tarpeeksi vedettyään he voivat muistuttaa pornoelokuvien panokoneita. Tietysti he edellyttävät tytöiltä kaikkea filmeistä oppimaansa...
Missä on erotiikka: katseet, vihjeet, kohteliaisuus, ystävällisyys, verhojen tyylikäs raottaminen...? Toisten ihmisten kunnioittaminen?
Tyyli?
En edes ala tässä puhua tuulipuku- ja polvisukkatantoista tai lököttävistä sinisistä farkuista ylipainoisen miehen yllä, saati sitten kaiken ulkoisen ohittavasta ominaisuudesta, käytöksestä. Tai siis sen puutteesta.
Menkää itseenne edes kumppaninne tähden!!!
101220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen hirveän samaa mieltä kanssasi! Kommentoin tässä nyt vain yhtä osaa kirjoituksestasi, vaatetusta.

Nuorena naisena olen miettinyt kovasti naisten pukeutumista, ja siihen haluan sanoa oman kommenttini. Olen keskivertoa innokkaampi pukeutuja, osaan olla tyylikäs ja näyttävä. Mutta Suomen talvi tappaa sensuelliuden ja eroottisuuden! Jopa kotona patterien hohkaessa palelen, villasukkia on melkein pakko pitää. Ulkona ajan joka päivä pitkiä matkoja pyörällä, en voi pukeutua pukaisiin nahkasaapikkaisiin ja villahameeseen vaikka se niin hyvältä näyttäisi. Naama on punainen ja tiukset litassa pipon alla. Olen tosi mitättömän näköinen, tiedän ja se harmittaa kovasti! Suren sitä, että täällä kesäkelit on niin uskomattoman nopeasti ohitse.
Rakastan pukeutua vartalonmyötäiseen kesämekkoon ja narusandaaleihin -tunnen tällöin kukoistavani ja jaksan hymyillä kilpaa auringon kanssa. Talven pakkaset, viima ja varsinkin pimeys uuvuttavat.

Äänestä

Miehet osoittavat oman tyhmyytensä vertailleessan vaikkapa Italian ja Espanjan naisia suomalaisiin naisiin. Miksi? No siksi että syynä ovat SÄÄT, eivät naiset. Aika idiootin kuvan saisi naisesta joka tallustelisi lyhyessä hameessa ja sandaaleissa tuolla lumen ja pakkasen keskellä...
Maassa sään mukaan!
Kesäisin suomalaiset käyttävät paljon hameita ja näyttäviä kenkiä, mutta eivät luonnollisestikaan ole yhtä rohkeita pukeutujia kuin naiset niissä maissa, joille tuo vähäpukeisuus on luonnollista ympäri vuoden. Toppatakkikuukausien jälkeen on kuitenkin aika iso juttu käyttää jo tiukkaa t-paitaa.
Taas ne etelänmaalaiset, jotka Suomessa asustavat, pukeutuvat ihan kuten suomalaisetkin. Luonnollisesti.

Äänestä
  • ...käyttäytyminen määrittyy samojen ulkoisten olosuhteiden mukaan kuin vaatetus?
    Jos luit kirjoitukseni tarkasti, huomasit, että puhuin paljon muustakin kuin vaatetuksesta.
    Huomasit, että puhuin miehistä ja naisista.
    Kyllä talvellakin voi olla tyylikäs, sisäisestikin...

    Äänestä

  • tarkkailija JL kirjoitti:

    ...käyttäytyminen määrittyy samojen ulkoisten olosuhteiden mukaan kuin vaatetus?
    Jos luit kirjoitukseni tarkasti, huomasit, että puhuin paljon muustakin kuin vaatetuksesta.
    Huomasit, että puhuin miehistä ja naisista.
    Kyllä talvellakin voi olla tyylikäs, sisäisestikin...

    Juu, huomasin kyllä ja kirjoituksesi oli ihan fiksu. Mutta halusin tuoda esiin tuon naisiin liittyvän pukeutumisen, kun tälläkin palstalla miehet usein arvostelevat tosi töykeästi Suomen naisten pukeutumista ja vertaavat eteläeurooppalaisiin, ilman että tuntuvat tajuavan ilmastoeroja.
    Mulla, kuten tuolla toisella vastaajalla, tuohon samaan asiaan kätkeytyy sekä hyvä mieli, kiva pukeutuminen jne. Eli kun täällä on pimeää ja kylmää, on mielikin vähän laimea eikä silloin välitä mitä päällään on -kunhan vaan tarpeeksi lämmintä. Kesällä mieli herää ja sitten jaksaa miettiä asustamistakin.

    Äänestä

  • toppatakki kirjoitti:

    Miten on sitten selitettävissä venäläisten naisten naisellinen pukeutuminen talvellakin. Erottuvat kyllä edukseen. Elävät samoilla leveyspiireillä kuin mekin.

    Äänestä

Jokseenkin samaa mieltä taitaa olla myös Kulttuuriministerimme.
Seksiä ja pornoa tuputetaan tuutin täydeltä jokapaikasta, pelottavaa!
Tulevaisuudennäkymä uutta sukupolvea vaikuttaa pöyristyttävältä, mieli tekisi itkeä.
Omat lapseni tulevat elämään tässä olevassa ja hurjemmaksi jatkuvasti muuttuvassa "Seksiyltäkylläisyydenyhteiskunnassa".
Kuinka selitämme 6 vuotiaalle, joka postimyyntikuvastoa selaillessaan, törmään pippelin eli dildojakin myydään lähes jokaisessa postimyyntiluettelossa. Surullista. Surullista.

Ehkä kahdenkymmenen vuoden kuluttua on taas luolamiehen -tyyli, naistakin voit lyödä nuijalla päähän ja raahata "luolaan" ?!?!?

Äänestä

Erotiikka ei yksiselitteisesti ole sama asia, kuin ulkoasu.

Nimenomaan, ovien avaus, ja HUOM! myös kainolla hymyllä höystetty kiitos siitä, huomaavaisuus yleensä, kiitos, ole hyvä, anteeksi, piiru naurua ja muutama lämmin sana, pientä flirttiä sille tietylle pipon ja kaulahuivin välistä, kun on kakaroiden kanssa pulkkamäessä..
..kummalla tavalla saattaakin kumppani tihkua erotiikkaa, toopaustensa alla, nenä punaisena, pipo vähän vinksallaan.

..lämmössä kotona, meillä suomessakin tarkenee sensuellisemmissa vermeissä.. babydoll päälle..ehkä satiinia aamutakki..
..vilukissan komeuden kruunaa kammattu tukka, ja sen babydollin kanssa sävysävyyn villasukat.

Lämpöni lempeni annan. Ja Sinulta saan.

Äänestä

muuten hyvin kirjoitettu.
olet kivan tuntuinen,kuka ikinä sitten lienetkään:)

Äänestä
  • Kiitos, pieni kehu lämmittää aina. Ja se on juuri sitä mitä tähän maailmaan kaipaisi.
    Seuraavassa kirjoituksessani tulen moittimisen sijaan yrittämään kehumista.
    Monet, jotka minut tuntevat, ovat sitä mieltä, että olen kiva. Jotkut, jotka tuntevat minut lähemmin, tietävät että en aina ole.
    Kuten useimmat ihmiset...

    Äänestä

  • täytyy ymmärtää.
    omaa seksuaalisuuta halutaan ilmaista.
    voi sitä pukeutumisella ilmaista.
    on se eroottisuus kuitenkin ihmisen sisällä,vaikka säkkiin pukeutuisi.
    kaiken peittäisi...
    silmät senkun säkenöi,sielun peilit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarkkailija JL kirjoitti:

Tällä palstalla valitellaan usein suhteiden väljähtymistä. Kumppanilta ei saa, se vain mököttää. Jos se on mies, se ei tuo kukkia tai sillä on liian pieni kalu. Jos se on vaimo, se nalkuttaa ja on aina väsynyt.
En pidä tätä ihmeenä, sillä suomalaisuus on pahimmillaan(varsinkin näin talviaikaan, ehkä hiukan ymmärrettävissä) todellista tyylittömyyttä ja epäerotiikkaa.
Ei niin, ettäkö täällä oltaisiin ahdasmielisiä. Päinvastoin, seksikaupat mainostavat lehdissä ja ikkunoissaan aivan avoimesti, on erotiikkamessuja(mikä nimi!erotiikka ei voi olla kaupan, porno kylläkin) ja tv:stä tulee panemista perheiden yhteiseen katseluaikaan. Seksikummpaneiden metsästys tuntuu olevan yleisesti hyväksytty, kunnioitettava harrastus ja täysin jokapäiväinen ilmiö. Niitä, jotka tähän eivät osallistu, pidetään omituisina nyhveröinä.
Pikkutytöt pukeutuvat kuin katuhuorat, puolet vartalosta paljaana loistaen.

Luen ajatuksenne. Olen siis ahdasmielinen yksilö, jotain vaille jäänyt moraalipoliisi. Ei- pieleen meni. Olen elämää ja erotiikkaa rakastava nautiskelija, joka on huolissaan siitä, että tuulipukupukeutumisen vastakohtana tuntuu olevan ainoastaan kuvailemani hillitön räävittömyys.

Missä on miesten charmi, missä naisten sensuellius? Avaat oven nuorelle naiselle. Hyvin todennäköistä on että et saa edes katsetta. Hän on ehkä kiireessään matkalla pornomessuille, toteuttamaan seksuaalisuuttaan. Ylpeänä,kovana, suorastaan vihamielisen näköisenä hän on niin epäeroottinen ilmestys kuin vain voi olla.
Tai nuo hupuilla ja ketjuilla verhoillut nuorukaiset lökäpöksyineen. Teinityttöjen irstaalle huoralookille nämä vätykset ovat täydellinen vastakohta. He ikäänkuin kätkevät kaiken vaatteittensa alle. Mitään miehistä et voi heissä nähdä. Ehkä sitten alkoholia ja huumeita tarpeeksi vedettyään he voivat muistuttaa pornoelokuvien panokoneita. Tietysti he edellyttävät tytöiltä kaikkea filmeistä oppimaansa...
Missä on erotiikka: katseet, vihjeet, kohteliaisuus, ystävällisyys, verhojen tyylikäs raottaminen...? Toisten ihmisten kunnioittaminen?
Tyyli?
En edes ala tässä puhua tuulipuku- ja polvisukkatantoista tai lököttävistä sinisistä farkuista ylipainoisen miehen yllä, saati sitten kaiken ulkoisen ohittavasta ominaisuudesta, käytöksestä. Tai siis sen puutteesta.
Menkää itseenne edes kumppaninne tähden!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu