Tänä vuonna tulee 50 000 matua Suomeen

Mihin helvettiin tuollainen lauma majoitetaan ja miten kalliiksi se tulee veronmaksajille?

Kansalaisten olisi jo syytä ymmärtää, että vaikka politiikot puhuvat elintasosurffareiden käännyttämisestä niin käytännössä on hyvin harvinaista että yksikin lainelauttailija saadaan Suomesta pois vaikka tyyppi olisi raiskannut ja tappanut suomalaisia lapsia.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pääministeri Sipilän mukaan meille mahtuu vielä ainakin 100000 maahanmuuttajaa lisää ja Sipilä on lupautunut majoittamaan suuren osan heistä omaan omakotitaloonsaa!

Äänestä

Jenkkilään ne kaikki pitää lähettää. Ja Venäjälle loput. Ei Suomi ole sorkkinut tuota ampiaspesää. Ottakoot vastuun kerrankin sikailustaan. USA on muutenkin aina ollut hyvä ottamaan porukkaa sisään. Ei me jakseta edes hurreja saatana...

Äänestä

Norjassa turvapaikanhakijat joutuvat asumaan vastaanottokeskuksissa ja saavat ilm. Euroopan korkeimpia tukia. Suomeen halutaan koska täältä ei palauteta lähtömaahan, tuet Euroopan korkeimpia ja henkilö saa valita asuinpaikkansa itse tuet saatuaan.
Onhan se aikamoista jos pienehköön kylään tulee 500 irakilaismiehen vastaanottokeskus. Näistä monella ei ole edes oikea hätä kuten Syyriaan jääneillä ja leireillä asuvilla syyrialaisilla.

Äänestä
  • kunhan tulee perheiden yhdistamisen aika Otetaan sipilan leikaukset kaytoon palautetaan jokinen joka haluaa perheensa kannsa ola Tuleehan yksi lento lippu halvemaksi kuin 8 lippua

    Äänestä

Nyt eletään sellaisia aikoja, että on tapahduttava jotakin. Annetaan maahanmuuttajien ymmärtää käytöksellämme, että Suomi on karu, kylmä ja tyly maa.

Äänestä
  • Ihan näin ja toimittava heti.
    Eihän niitä tule kun ei päästetä
    Tuleehan niitä vaikka miljoonittain jos ei rajalla sanota että ei
    ole tilaa eikä ruokaa. Ihan yksin kertaista kun vaan toimitaan.

    Äänestä

Tilat löytyvät sillä, kun vanhainkodeista laitataan vanhukset ulos ja kouluja tyhjennetään, osasta sairaaloita voidaan luopua. Eihän meistä kantasuomalaisisa kannata välittää, näinhän on vihervasemmistomme kepulaisten kanssa päättänyt.

Äänestä

Aloittaja häädetään, saadaan yksi matu asumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noustaankapinaan kirjoitti:

Mihin helvettiin tuollainen lauma majoitetaan ja miten kalliiksi se tulee veronmaksajille?

Kansalaisten olisi jo syytä ymmärtää, että vaikka politiikot puhuvat elintasosurffareiden käännyttämisestä niin käytännössä on hyvin harvinaista että yksikin lainelauttailija saadaan Suomesta pois vaikka tyyppi olisi raiskannut ja tappanut suomalaisia lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu