kaupan purkaminen

nuorikaravaanari

Ostin 6kk sitten käytetyn matkailuajoneuvon. Ajoneuvo on vanha, mutta myyjäliike kehui vaunun olevan kuiva ja kunnossa. Hinta oli lähes kaksinkertainen mitä samanikäisistä pyydetään. Muutaman viikon päästä ostopäivästä huomasin vaunun nurkassa olevan takavanerin pettänyt ja sitä ennen lähes koko sivu/takaseinä kastunut. Soitin liikkeeseen ja lupasivat korjata. Vein vaunun liikkeeseen kesäkuun alussa, jossa se makasi vajaa 4vk pihassa eikä mitää oltu tehty. Hain vaunun pihasta pois että kerkeää ees muutaman reissun märällä vaunulla tehdä. Vein vaunun uudelleen samaiseen liikkeeseen ja lupasivat laittaa kuntoon. No vaunu ollut siellä kohta 2kk ja sama tilanne, mitään ei tehty, muuta kuin käytetty muiden ajoneuvojen korjauksessa ottamalla ajoneuvoni lämmittimestä erilaisia mittauksia ja kaiken lisäksi avain oli kadotettu. Kuulostaisiko siltä että kannattaisi alkaa vaatimaan rahoja takaisin koko kaupasta?

19

1780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyäeläkeläinen

      Rumatikki pitäisi olla puhaltamassa aina kolmosella,meillä on Hymmerimopiili pysynyt sillä touhulla kuivana.Silloin kun ei olla reissussa ei puhallella ollenkaan.

    • nuorikaravaanari

      Ei siinä mitää rumatikkia oo. Primuksella lämpiää.

    • Joksutietää

      Se pitäisi myyjältä aina kysyä ja ottaa tieto vielä paperille.että on Rumatikillä,muuten, suataa saaha noita märkiä koppeja.

    • nuorikaravaanari

      Pystyisitkö tuohon vaihtamaan sen Rumatikin?

      • elnakilla

        Voi asentaa. Pahviputki kun taipuu joka nurkkaan

      • Jos nuorikaravaanari on ihan asiassa liikkeellä niin yksi hyvä neuvo on jottei tämän palstan "rumatikkeihin" oikein kannata luottaa.

        Nuo rumatikit ovat pelkkiä pölvästejä joilla ei ole mitään tähdellistä tekemistä ja sen vuoksi aukovat verbaalisia taitojaan täällä kirjoittaen hölynpölyä.

        Kosteusvaurio kannattaa aina korjata mahdollisimman pian. Jos kuitenkin kovaa hintaa perusteltiin todella hyvällä kunnolla niin lähtisin kaupanpurku prosessiin joskin se näinkin pitkän ajan jälkeen voi osoittautua hankalaksi jos myyjä ei ole siihen halukas. Silloin perusteellinen korjaus on ainoa mitä sille voi tehdä ja sen suoritusta pitää vielä valvoa jos ne myyjäliikkeen kyvyt ovat luokkaa jossa ei kosteusvauriot paljastu. Uskon kuitenkin monien jobbareiden käyttävän hyväkseen kokemattomia uuskaravaanareita mikä on ammattikunnalle häpeäksi!

        Keskuslämmityksen (neste) etuna on jos se on oikein suunniteltu tasaisempi lämpö kuin Truman puhalluksella jollainen minulla on jo neljännessä ajoneuvossa (autossa). Itse kuitenkin pidän Trumasta koska se on vikkelämpi ja saa kohtuullisen mukavuuden aikaan paljon nopeammin. vaihtaa ei kuitenkaan kannata se olisi hölmön puuhaa.

      • nuorikaravaanari
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Jos nuorikaravaanari on ihan asiassa liikkeellä niin yksi hyvä neuvo on jottei tämän palstan "rumatikkeihin" oikein kannata luottaa.

        Nuo rumatikit ovat pelkkiä pölvästejä joilla ei ole mitään tähdellistä tekemistä ja sen vuoksi aukovat verbaalisia taitojaan täällä kirjoittaen hölynpölyä.

        Kosteusvaurio kannattaa aina korjata mahdollisimman pian. Jos kuitenkin kovaa hintaa perusteltiin todella hyvällä kunnolla niin lähtisin kaupanpurku prosessiin joskin se näinkin pitkän ajan jälkeen voi osoittautua hankalaksi jos myyjä ei ole siihen halukas. Silloin perusteellinen korjaus on ainoa mitä sille voi tehdä ja sen suoritusta pitää vielä valvoa jos ne myyjäliikkeen kyvyt ovat luokkaa jossa ei kosteusvauriot paljastu. Uskon kuitenkin monien jobbareiden käyttävän hyväkseen kokemattomia uuskaravaanareita mikä on ammattikunnalle häpeäksi!

        Keskuslämmityksen (neste) etuna on jos se on oikein suunniteltu tasaisempi lämpö kuin Truman puhalluksella jollainen minulla on jo neljännessä ajoneuvossa (autossa). Itse kuitenkin pidän Trumasta koska se on vikkelämpi ja saa kohtuullisen mukavuuden aikaan paljon nopeammin. vaihtaa ei kuitenkaan kannata se olisi hölmön puuhaa.

        Joo huomannu kanssa että rumatikkeihin keskustelu menee. Joku vielä vastaillukkin mun puolesta noihin rumatikkijuttuihin.

        Joo pitää toivoa että sais kaupat purettua. Lakimies oli sitä mieltä ettei tule ongelmia. Nytkin olisi mulla ja emännällä yhteistä vapaata viikon verran, eipä tässäkään vaunuilemaan taaskaan pääse vaikka syksy parhaimmillaan ja syksyllä vaunuilu olisi uusi kokemus. Kesällä kun tuppaa alueet olla täynnä ja lähes joka vaunukunnassa on vähintään yksi henkilö joka puhaltaa väh. 1,5promillea ja meteli sen mukaista. Tai ehkä oon ollut väärillä alueilla.

        Ketjun aloittaja.

      • nuorikaravaanari kirjoitti:

        Se on tuo sivupersoonakin hieman sekopää tuon rumatikkinsa kanssa ja pistelee omiaan.

        Itse olen tosin ollut Hymerin integroidussa Truman lämmittäessä hotellin mittarin mukaan -32C lämpötilassa yli yön eikä tullut kylmä. Tosin en usko tuohon Toijalaan sillä minun piti mennä Muonioon asti tuon kokeakseni.

        Vaunuista minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta koska olen ollut koko karavaanariaikani matkailuautoilija. Monelta osin ne kuitenkin lienevät vertailukelpoisia talviolosuhteita mietittäessä.

        Ensimmäinen autoni oli styrox eristeinen italiaano (-97 mallia) ja siinäkin vietin -20C öitä mutta kaasukauppa kävi aika tiuhaan. Siinä mielessä vehkeet ovat parantuneet huomattavasti.

      • elnakilla

        Oliko sinun rumatikissä puhallus kolmosella, tai jopa nelosella. Kyllä nelosella jo viheltää aika kovaa.

    • Harhautettu

      Laitatko avaaja paikkakunnan ekakirjaimen, niin voisin arvata kenestä on kysymys.

      • ELNAKILLA

        K Kumatikillä

    • Tyäeläkeläinen

      Plussanpuolla oli sisälämpötila Hymmermopiilissa yöaikaan.Puhaltelemalla saa lämpötilan nousemaan huomattavasti.Missä palstavahtijoksu Reinoineen? muija seuraa mielenkiinnolla juttuja Reinosta.

    • Matkakertomusia

      Holkeri taitaa olla syntyjään tuolta Toijalasta, mitä Työeläkeläinen usein mainitsee matkakertomuksissaan.

    • matkakertomusia

      Oli poliisinpoika Toijalasta

    • äläoletyperä

      Kaupan purku jos liike ei kohtuu ajassa korjaa vikoja joita korkeemman hinnan vuoksi ei saisi olla. Tuo kohtuu aika nyt on tuossa mennyt jo aikaa sitten joten kuluttajariitalautakuntaan yhteyttä. Ajalla ei tuossa ole väliä koska ilmoitit ilmeisen nopeasti viasta ja aika on myyjän kuluttamaa aikaa..

    • Tyäeläkeläinen

      Ilmapelin jos olet saanut Rumatikillä,mulla on,ei kannata perua kauppaa ,on hyvä peli on se.

      • Joksu_Fanvlub

        Nyt tuli hyvä Reinohöpöttäjä Joksulta !!!!!!!

        Muijakin liittyi Joksu fanclubiin

    • Kätevää

      Kätevää,pääsin viikon rokulinjälkeen taas Reinostani höpöttämään.Se on vaan taas tuo Reino. Rumatikistä ei ennen suven tuloa. T. Palstavahtijoksu.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe