Lehmien metaaniröyhtäily paha ympäristöongelma

Lehmien metaaniröyhtäily on vakavampi ympäristöongelma kuin autojen päästöt. MTK:n valtuuskunta ja Juha Sipilän hallitus eivät ota päästöihin kantaa, ennen kuin röyhtäilyille on saatu vankka kansallinen tuki nykyisen miljardi euroa vuodessa maksettavan tuen lisäksi.

Maatalous- ja röyhtäilytuet eivät sisälly hallituksen säästöohjelmaan, joten ne voidaan maksaa täysimääräisinä. Sen kunniaksi MTK järjestää röyhtäilevän lehmä- ja traktorimarssin Sipilän kesantopellolle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kohta Satu Hassi varmaan väsää aloitteen jolla moiset höyryt tulee ottaa talteen. Tulee Suomelle kalliiksi, mutta niinhän kaikki hänen puuhastelunsa ovat aiemminkin tulleet.

Äänestä

Entäpä koirien ja ihmisten päästöt......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Lehmien metaaniröyhtäily on vakavampi ympäristöongelma kuin autojen päästöt. MTK:n valtuuskunta ja Juha Sipilän hallitus eivät ota päästöihin kantaa, ennen kuin röyhtäilyille on saatu vankka kansallinen tuki nykyisen miljardi euroa vuodessa maksettavan tuen lisäksi.

Maatalous- ja röyhtäilytuet eivät sisälly hallituksen säästöohjelmaan, joten ne voidaan maksaa täysimääräisinä. Sen kunniaksi MTK järjestää röyhtäilevän lehmä- ja traktorimarssin Sipilän kesantopellolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu