ONKO TÄTÄ SÄÄNNÖSTÄ KOHTA MUUTETTAVA ?

"Henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen kaasusumutinlupa annetaan enintään viideksi vuodeksi. Haettaessa lupaa tällä perusteella hakijan on osoitettava esimerkiksi työnantajan todistuksella, että sumutin on henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelemiseksi välttämätön."

Eli pitää myös todistaa että sumutin on tarpeellinen/välttämätön.Kun itse kyselin poliisilta tota sumutelupa-asiaa niin vastaus oli ettei oman koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen sellaista ole koskaan myönnetty.Kyse on vähän sama kuin aseluvissa.Omaisuuden suojelemiseen sellaista ei heru mutta ampumaharrastuksen/metsästyskortin kautta sen voi saada,vaikka käyttäisikin sitä ainoastaan omaisuuden puolustamiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


NAISTENTURVA kirjoitti:

"Henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen kaasusumutinlupa annetaan enintään viideksi vuodeksi. Haettaessa lupaa tällä perusteella hakijan on osoitettava esimerkiksi työnantajan todistuksella, että sumutin on henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelemiseksi välttämätön."

Eli pitää myös todistaa että sumutin on tarpeellinen/välttämätön.Kun itse kyselin poliisilta tota sumutelupa-asiaa niin vastaus oli ettei oman koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen sellaista ole koskaan myönnetty.Kyse on vähän sama kuin aseluvissa.Omaisuuden suojelemiseen sellaista ei heru mutta ampumaharrastuksen/metsästyskortin kautta sen voi saada,vaikka käyttäisikin sitä ainoastaan omaisuuden puolustamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu